Green Care Leijonaemojen tämän vuoden teema

Kirjoittaja: Leijonaemot ry:n hallituksen puheenjohtaja Mirva Salonen

Erityislasten vanhemmat ovat suuressa vaarassa voida huonosti. Kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu vammaisten ja pitkäaikaissairaiden lasten perheillä suuria toimeentulo-ongelmia, pahoinvointia ja suuri riski syrjäytymiseen. Stressin läsnäolo erityislapsiperheen elämässä on ilman tutkimuksiakin selvää. Stressi sairastuttaa ja pistää ihmisen voimaan huonosti. Emme useinkaan voi vaikuttaa kaikkiin elämän tilanteisiin, kuten lapsen terveydentilan heikkenemiseen tai kehitysvammaisen lapsen kehityksen hitauteen. On kuitenkin paljon asioita, joihin jokainen voi vaikuttaa ja siten parantaa omaa hyvinvointia ja jaksamista raskaassa arjessa. Esimerkiksi omaa stressitilaa voi vähentää useilla tavoilla. Kiinnittämällä huomio omaan hyvinvointiin, pystymme myös olemaan parempia ja jaksavampia vanhempia lapsillemme.

Liikunnasta hyvinvointia
Leijonaemot ry:n viime vuoden teemana oli liikunta ja hyvinvointi. Liikunnalla on tutkimusten mukaan kiistatta positiivinen vaikutus terveyteen ja erityisesti mielenterveyteen. Liikunta poistaa ahdistusta ja masennusta, auttaa paniikkihäiriöpotilaita, psykoosipotilaita sekä päihdepotilaita fyysisissä oireissa. Yhdessä muiden hoitokeinojen kanssa, liikunta on erinomainen hoitomuoto masennusta sairastavalle henkilölle. Liikunta keskeyttää masennusajatuksia, kääntää ajatuksia pois negatiivisista tunteista ja antaa sosiaalista tukea, jos sitä harrastetaan ryhmissä.

Fyysinen aktiivisuus lisää hyvinvointia ja liikunnalla on saatu hyviä tuloksia myös pitkittyneen kivun hoidossa. Liikunta vaikuttaa myönteisesti rasva-, sokeri ja insuliiniaineenvaihduntaan, hengitykseen ja hapenottokykyyn sekä sydän- ja verenkiertoelimistöön. Liikunta lisää voimaa, tasapainoa ja koordinaatiota sekä kohentaa ryhtiä. Liikuntaa kannattaa harrastaa, vaikka nivelissä tuntuisi kohtuullista kipua. Jo pienikin määrä arkiliikuntaa tuo myönteisiä vaikutuksia. Kohtuukuormittavaa kestävyysliikuntaa (esimerkiksi kävelyä) suositellaan vähintään 2,5 tuntia viikossa, mieluiten puoli tuntia päivässä. Tämä päivittäisen puolituntisen voi yhdistää arkiliikkumiseen esimerkiksi jäämällä muutamaa pysäkkiä aikaisemmin ja kävelemällä loppumatkan tai käymällä kaupassa kävellen. Tärkeää on kuitenkin valita itselleen juuri sellainen liikuntamuoto, joka tuottaa itselle iloa. Silloin sitä harrastaa varmimmin.

Yhdessä toisten kanssa liikkuminen parantaa hyvinvointia myös sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta. Tähän on myös Leijonaemojen toiminnassa pyritty. Liikuntaa on harjoitettu VV-päivissä ja VV-viikonlopuissa. Toteutimme viime vuonna myös Kunnossa kaiken ikää -rahoituksella liikuntapainotteista vertaisryhmätoimintaa. Tästä jäi mukavat kokemukset, ja ei ole estettä sille, että ryhmiä jatkettaisiin vapaamuotoisella tasolla.

Green Caresta voimaa
Luontokokemukset ja kosketus ympäristöön liikunnan yhteydessä vaikuttavat aistikokemuksiin ja tuovat hyvää oloa. Tästä päästäänkin seuraavan vuoden teemaan, Green Careen. Green Care on luontoon ja maaseutuympäristöön liittyvää toimintaa, jolla edistetään ihmisten hyvinvointia ja elämälaatua. Green caren peruselementtejä ovat luonto, toiminta ja yhteisöllisyys. Eri ammattialan osaamisen mukaisesti käytetään monia erilaisia eläin- ja luontoavusteisuuden menetelmiä. Näitä ovat muun muassa luonto- tai viherympäristön käyttö, maatilatoiminta, ratsastusterapia, puutarhaterapia ja -toiminta ja sosiaalipedagoginen hevostoiminta. Toimintaa harjoitetaan tavoitteellisesti, vastuullisesti sekä ammatillisesti. Hyvinvointia lisäävät vaikutukset syntyvät muun muassa luonnon elvyttävyyden, osallisuuden ja kokemuksellisuuden avulla. Toiminta sijoittuu usein luonnonympäristöön tai maatilalle, mutta luonnon elementtejä voidaan tuoda myös kaupunki- ja laitosympäristöön.

Luonnon monipuolisista hyvinvointivaikutuksista ollaan tultu tietoisimmiksi uusien tutkimusten avulla. Skotlantilainen tutkimus osoitti, kuinka se aivojen alue, joka kytketään depressiivisiin ja negatiivisiin ajatuksiin, ei aktivoidu luonnossa. Luonto palauttaa stressistä ja sillä on todettu useissa tutkimuksissa positiivisia fysiologisia vaikutuksia. Päivittäinen 20 minuutin oleskelu luonnossa alentaa verenpainetta ja kohottaa elinvoimaisuuden tunnetta. Fysiologinen toipuminen alkaa luontoympäristössä jo 5-7 minuutissa. Mieliala kohenee 20 minuutissa ja tarkkaavaisuuden elpyminen alkaa 40 minuutin kuluttua. Japanissa lääkärit määräävät jo reseptejä metsäkylpyihin. Voisimme ottaa tästä koppia ilman lääkäriä. Meistä jokainen voi etsiä oman voimapaikkansa omasta lähimetsästä tai -puistosta ja käydä siellä aina tarpeen tullen kylpemässä itsemme hyvinvoivaksi.

Tänä vuonna Leijonaemot ry hyödyntää tapahtumissaan Green Care -menetelmiä ja luontoa monin eri tavoin. Järjestämme perustoiminnan lisäksi muun muassa useille paikkakunnille villiyrtti- ja sienestysopastukset ja mahdollisuuden kaupunkiviljelyyn esim. viljelypalstoilla. Mikäli olet halukas näissä tapahtumissa toimimaan vapaaehtoisena, aloittamaan yhteisviljelyn tai koordinoimaan sitä paikkakunnallasi, ota yhteyttä Leijonaemot ry:n toimistoon. Syksyllä teemme lisäksi yön yli kestävän Leijonaemot-vaelluksen Pirkanmaalla kansallispuistossa, jossa tulemme yöpymään laavulla tähtitaivaan alla.

Toivotan kaikille hyvinvointia tähän vuoteen! Nautitaan koko vuosi luonnosta ja sen antimista! Haastan teidät, kaikki erityislasten vanhemmat, kirjoittamaan Leijonaemojen blogiin luonnon ja eläinten hyvinvointivaikutuksista.2017-green-care_big_office

Jätä kommentti

by | 18.1.2017 · 9:46 am

Onko tämä totta

Kirjoittaja: Leijonaemo

Ristiriitainen on se tunne kun pää leijuisi pilvissä onnen hurmiossa, mutta jaloissa painaa ankkuri yhä syvemmälle pohjaan.

Et tiedä kuinka suhtautua, kumman tunteen antaa viedä.

Elämä ilman diagnoosia on raskasta ja kuluttavaa, pelko kolkuttaa liian lähellä koko ajan. Mutta mukana kulkee myös toivo, toivo siitä että kaikkeen löytyisi järkevä, mitätönkin selitys.

Ei tullut taaskaan vuoden äiti palkintoa, huomaan miettiväni kun kuvaan lastani jonkin tuntemattoman sairauden kourissa.

Huomaan itkeväni kun en löydä kuin yhden ihan tavallisen videon lapsista.

Oirepäiväkirjaan taas kirjaan, lasken ja mittaan. Katson ja vertaan kuvia, kuuntelen videoilla kuuluvaa puhetta, etsin ajankohtaa milloin oireet pahenivat. Teen tausta työtä lääkärikäyntiä varten.

Lääkärikäynti ainakin meidän kohdalla aiheuttaa lisälyöntejä äidille, valmistaudun näihin kuin suurimpiinkin taisteluihin.

Selvitän, varmistan, kuvaan, kirjaan, todistan sanani, ja pidän pentuni puolen. Kahden ja puolen vuoden aikana suhtautuminen terveydenhuollon ammattilaisiin on muuttunut varautuneeksi. Joskus epätoivo on läsnä, kun vastuuta ottavaa lääkäriä ei tahdo löytyä mistään, vastuu siirretään aina seuraavalle taholle kun tietämys ei tunnu riittävän asian ratkaisuun.

Syksyn aikana olemme asteittain päässeet lähemmäs mahdollista diagnoosia. Olen tavannut vihdoin oikeita tahoja, kertonut ääneen omasta epävarmuudesta lääkäreitä kohtaan. Ja saanut huomata aitoa välittämistä myös hoitavien tahojen puolelta, luottamus on palannut ,vihdoinkin.

Pakkaan laukun ja lähden matkalle kohti tuntematonta. Valmistaudun kaikkeen mahdolliseen, en uskalla toivoa liikoja, vaan otan mukaani vain avoimen mielen.

Tapaan ihmisen joka pitää kädessään paperi nippua, tietoja minun pennustani. Hän on lukenut ne, ja haluaa tutkia pienen pentuni. Hän kertoo, että on tavannut vastaavia tapauksia. Lause kuulostaa korvissani juhlasinfonialta, onko tämä edes totta?

Hänellä on suunnitelma, hän haluaa ottaa vastuun ja selvittää tämän.

Selaan kotiin päästyä papereita ja huomaan uuden koodin listassa, se on nyt siinä.

Se ratkaiseva tekijä, joka määrää nyt tahdin. Meillä on nyt suunta, ja se tuo lohtua tulevaan.

Mieletön on voima pienen numeroyhdistelmän, samaan aikaan se antaa luvan iloita ja surra.

Tällä hetkellä annan itselleni luvan iloita, tulipa mitä tahansa me selvitään siitä.

On ilo huomata kuinka tämän maan terveydenhuolto parhaimmillaan toimii, kun palaset vihdoin alkavat löytää paikkansa.

Positiivisella mielellä kohti tulevaa kevättä, kumpa se toisi mukanaan paljon valoa pimeyteen.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Leijonaemo

Leijonanpentu Elinan kirjoitus

Kirjoittaja: Elina Vepsäläinen*

Leijonaemojen blogissa julkaistaan pääasiassa erityislasten vanhempien kirjoituksia. Tänään julkaisemme kuitenkin aivan hurmaavan, jo aikuisikään ehtineen Leijonanpentu Elinan kirjoituksen. Kannustakoon se meitä vanhempia ja meidän Leijonanpentuja.

Kulunut vuosi 2016 on ollut mulle sellainen, että mä oon miettinyt todella paljon omaa vammaisuuttani. Varmaan enemmän, kuin ikinä. Oon käynyt itseni ja pään sisälläni sellaisia pohdintoja itseni kanssa, mitä ei pysty tähän sanoiksi kirjoittamaan. Esille on noussut fiiliksiä ja niissä isoimmissa rooleissa on ollut häpeä, kiitollisuus ja oman arvon tunteminen.

Kuka minä olen? Kukaan muu, paitsi sen itse kokenut ei pysty täysin ymmärtämään, miltä tuntuu olla minä, vammaisena ihmisenä. Tässä yhteiskunnassa on tapana hiljaa hyväksyä, että vammaiset ihmiset eivät kuulu oikein mihinkään.

Minne minä kuulun? Jos sanon, että ajattelen olevani etuoikeutettu ihminen, niin ette varmaan ymmärrä sitä. Sitä minä olen. En tarkoita sitä, että minulla on koti ja elämä on tällein ympäripyöreästi ihan kivaa. Minun mielestä se on ihmisoikeus, joka kuuluu jokaiselle, oli vammaa tai ei. Olen etuoikeutettu, koska koen joka päivä sellaisia asioita, mitä muut eivät koe, puhtaasti vammaisuuden takia. Ihmisillä on esim. heidän mielestään oikeus kuittailla enemmän, koska he näkevät mihin suuntaan mun vamma mukautuu: ”kävelit ennen paljon paremmin”. Tekisit itsellesi jotain.” Silloin sitä itse miettii, että tiesitkö; on todella harvinaista, että dipleegisen CP-vamman omaava reilun parinkympin puolella oleva aikuinen kävelee täysin ilman apuvälineitä useita kilometrejä.

Ylpeys. Kuka minä olen? Minä olen Elina ja uskotko, että en ajattele olevani vammainen ihminen suurinta osaa päivästä. Minä olen minä ja hyvä näin!

*Kirjoittaja on Elina Vepsäläinen, 25-vuotias espoolainen, jolla synnynnäinen diplegia -tyypin CP-vamma. Hän asuu omassa asunnossa ja käy työtoiminnassa. Melkein 7 vuotta sitten huhtikuussa hänelle tehtiin vammaan liittyen monitaso-operaatioleikkaus, jonka tuloksiin Elina on ollut erittäin tyytyväinen. Elinalla on avustaja kodin sisällä kodinhuoltoon liittyvissä asioissa, mutta kodin ulkopuolella hän on suurimmaksi osaksi itsenäinen (jos tarvetta apuun, kaverit auttavat.). Kaikki arkipäiväiset toimet, kuten pukemisen, syömisen ja sun muut Elina hoitaa itsenäisesti.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Leijonaemot ry

Vammaispalvelu ja laki

Kirjoittaja: Hanna Tiihonen

Kolme vuotta sitten käytin seuraavanlaisen puheenvuoron Säätytalolla uuteen vammaispalvelulakiin liittyen:

Kahdeksan vuoden omakohtaisella kokemuksella sekä muiden pitkäaikaissairaiden lasten vanhempien kanssa paljon keskustelleena, olen huomannut liian usein käyvän niin, että vanhempien ottaessa yhteyttä vammaispalveluun, saadakseen tukea ja apua arkeen tai tilapäishoitopaikkaa esim. omaishoidon lomituksia varten, ei työntekijä ole tietoinen pitkäaikaissairaiden lasten ja – aikuisten kuulumisesta myös vammaispalveluiden piiriin.
Näin ollen tälle kohderyhmälle ei ole tarjolla palveluita ja vanhemmat joutuvat useasti tilanteeseen, jossa he lukevat työntekijälle vammaispalvelulain 2§, jossa asia on sanottu hyvin selvästi. Lakiin on jätetty ilmeisen paljon porsaanreikiä, joihin vedoten kunta voi kieltäytyä järjestämästä laissa kirjattuja palveluita, kuten esimerkiksi henkilökohtainen avustaja ja kuljetuspalvelu.
Erityisesti lasten kohdalla joissakin kaupungeissa on hyvin ihmeellisiä tulkintoja siitä, minkä ikäinen terve lapsi voi harrastaa ilman vanhempiaan tai kulkea bussilla harrastuksiin. Näitä tulkintoja sitten rinnastetaan pitkäaikaissairaisiin lapsiin.
Esimerkkinä saamani vastaus Jyväskylän kaupungin vammaispalveluista:
Alle 10-vuotias lapsi ei harrasta mitään ilman vanhempiaan eikä näin ollen tarvitse henkilökohtaista avustajaa tai kuljetuspalveluita voidakseen osallistua haluamaansa harrastukseen!
Kyllä muuten harrastaa ja myös kulkee bussilla ilman vanhempiaan harrastuksiinsa. Esimerkkinä oman naapurini terve 8-vuotias lapsi, joka kulkee 25km matkan bussilla soittotunnille itsekseen. Tai 3-vuotias terve lapsi, joka kulkee tietysti vanhempien viemänä kanteletunneille, mutta soittotunnin aikana vanhempi ei ole lapsen vieressä vaan odotustilassa tai saattaa käydä jopa kaupassa.
Muutosta uudessa laissa toivotaan myös siihen, että vanhemman saadessa omaishoidon tukea, lapsi pääseekin vammaispalveluiden piiriin, niin tällöin omaishoidon tukea pienennetään. Eli lain on turvattava se, etteivät saadut palvelut ole toisiaan poissulkevia, lapsen tilannetta heikentäviä ja että ne ovat vanhempien jaksamista tukevia.
Monesti palvelusuunnitelmaan on kirjattu kaupungilta tuleviksi palveluiksi jopa koulunkäynti ja koulussa oleva henkilökohtainen avustaja. Avustaja ei siis toimi lapsen avustajana vapaa-aikana ja näin on voitu muita palveluita leikata pienemmiksi tai jopa kokonaan pois.
Suomessa kuitenkin jokainen 7-16-vuotias lapsi tai nuori kuuluu oppivelvollisuuden piiriin eli koulussa on velvollisuus käydä, oli sairas tai ei. Usein sairaan lapsen vanhempi ”päivystää” tämän ajan kotona tai töissä sitä koulusta tulevaa puhelua, että lapsi on saanut sairauskohtauksen ja pitää hakea kesken päivän pois, tai että lapsi on viety sairaalaan kesken päivän. Vanhempi joutuu hoitamaan valtavan määrän viranomaisasioita, kirjoittamaan hakemuksia eri tahoille (Kela, vammaispalvelu, sosiaalitoimi jne.), istumaan lukemattomissa verkostopalavereissa ja järjestämään niitä sinä aikana, kun lapsi ei ole kotona vaan koulussa.

Toivoin puheessani uuden lain selkiyttävän mm. näitä asioita ja laissa olevien porsaanreikien poistamista sekä resurssien lisäämistä vammaispalveluihin, että työtä voitaisiin tehdä niin kuin laissa on määrätty. Lastensuojelu ei voi olla se taho, johon erityislapsiperheet lakaistaan silloin, kun kunnalla ei ole tarjota palveluita. Ei niitä ole lastensuojelullakaan! Eikä pitkäaikaissairaan lapsen vanhempi halua vuodesta toiseen kuulla, että ”tuon ikäinen lapsi nyt on muutenkin hoidettava ja riippuvainen vanhemmistaan”.
Nyt kolme vuotta myöhemmin edelleen nämä samat asiat ovat ajankohtaisia, koska nykyinen hallituspolitiikka tuntuu suosivan vain hyvätuloisia ja terveitä kansalaisia. Siitä olen surullinen.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Leijonaemo

Pitkiä katseita

Kirjoittaja: Leijonaemo

Lapset asettuvat jonoon ja astelevat hakemaan joulupukilta pieniä paketteja. Olet sylissäni koska et osaa kävellä. Kun meidän vuoromme tulee, pyydän sinua tarttumaan pakettiin. Ei onnistu. Yrität uudelleen, mutta ei onnistu vieläkään. Näen pukin häkeltyneen ilmeen. Otan lahjan omaan käteeni ja menemme lattialle avaamaan sitä. Sinua kiinnostaa paketin lahjanauhat enemmän kuin sisältö.

Kukaan ei sano mitään, mutta katseet ovat pitkiä. Kukaan ei kysy miten teillä menee. On helpompaa olla kysymättä kuin kuulla totuus. Menemme syömään piparkakkuja ja lasten kanssa on helppo jutella. He pitävät sinua vauvana, vaikka olet oikeasti heitä vanhempi, mutta en kerro sitä heille. Aikuisten katseet ovat edelleen pitkiä. Niissä näkyy sääli. Osalla myös pelko. Meillekin olisi voinut käydä noin.

Minä en kaipaa kadehtimista enkä sääliä. Löydän elämästämme valtavasti hyviä asioita. Olen onnellinen tässä hetkessä, kun tiedän kuinka huonosti asiat voisivat pahimmillaan olla.

En tiedä mitä niiden pitkien katseiden takana ajatellaan. Mitä suljettujen luomien alla illalla viimeisenä käy mielessä. Luultavasti meidän perheen asiat eivät kiinnosta ketään kauaa. Kaikilla on omat murheensa ja omat univelkansa. Mutta katseiden takia en jätä lähtemättä. En edes niiden säälivien. Minä kannan sinua niin kauan kuin lihakseni sallivat. Kannan sinut kaikkialle minne pyörien päällä ei pääse. Olen sinun kätesi, äänesi ja jalkasi.

Enkä aio pyytää anteeksi sitä että toin vammaisen lapseni terveiden lasten joukkoon. Se ei ole tarttuvaa. Kokeilkaa vaikka.

Törmään myöhemmin kassajonossa tuttuun sairaanhoitajaan, hän puhuu sinulle ja ottaa sinut syliin siksi aikaa kun maksan ostokseni. Vaihdatte kuulumisia ja hymy leviää molempien kasvoille. Silloin ajattelen, että voi kumpa kaikki olisivat noin rohkeita. Puhuisivat sinulle, ottaisivat syliin ja nauraisivat kanssasi. Silloin he tietäisivät, ettei ole mitään syytä sääliä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Leijonaemo

Katse eteen ja suupielet ylöspäin…

elablogiKirjottaja: Kati Vaari

Nettiä selatessani silmiini osui kilpailukysymys, kenelle sinä toivot lisää virtaa syksyyn. Vastaus oli päivän selvä, Leijonaemoille. Leijonaemot, erityislasten vanhemmat elävät arkeaan lapsista huolehtien, usein oman hyvinvointinsa toissijaiseksi laittaen. Nämä vanhemmat ovat todella ansainneet lisää Virtaa syksyyn.

Samaa mieltä oli myös Elastinen, joka soitti minulle ja lahjoitti Radio Novan kilpailun 20 vapaalippua Hämeenlinnan Verkatehtaan keikalle.

Aikataulu lippujen jakoon oli haasteellinen, erityislasten vanhempien ei ole ihan helppo irrota arjestaan parin päivän varoitusajalla. Erityislasten vanhempien lähteminen kotona ei aina ole helppoa myöskään sen takia, että asiat sujuvat helpommin heidän ollessaan kotona. Joskus kotiin jäämisestä on tullut tapa. Kun tarjous tulla mukaan viettämään vapaailtaa mahdollistetaan helposti ja ilman kustannuksia on helpompi irtautua. Aina huolen ja murheen keskellä ei vaan tule lähdettyä, mutta kun emokaverit houkuttelevat, moni lähtee ja on jälkikäteen onnellinen että lähti. Kotonakin kaikki sujui hyvin sillä aikaa.  Se suunnaton ilo ja kiitollisuus jonka kohtasin lippuja jakaessani lämmittää mieltäni vieläkin. Elastisen oma positiivinen ja iloinen asenne ei voi olla tarttumatta. Eräs Leijonaemo totesi keikan jälkeen : ”Tuleeks tästä jatkuvasta hymyilystä pärstä kipeeks?”

Elastisen energinen esiintyminen sai todellakin kaikki kaksikymmentä erityislasten vanhempaa unohtamaan arkihuolet edes hetkeksi. Haasteellisessa elämän tilanteessa on tärkeä löytää arjen keskeltä ne pienetkin hetket kun ajatukset saa kokonaan pois koti- ja sairaala-arjesta. Keikalla ei varmasti yksikään Leijonaemo murehtinut edessä olevaa leikkausta, lääkemuutosta tai paperisotaa terapioita varten. Erityisesti Eteen ja ylös -kappale sai meidät nousemaan ylös ja laulamaan mukana.

 ” katse eteen ja suupielet ylöspäin, teen vastoinkäymisistä voimaa, katse eteen ja suupielet ylöspäin”

Elastinen omisti tämän kappaleen tuolla Isänpäiväkeikalla Leijonaemoille. Tästä kappaleesta tuli sinä iltana minun voimabiisini, ja luulen että myös muiden paikalla olleiden Leijonaemojen. Asenne ratkaisee, meillä erityislasten vanhemmilla on erityinen asenne. Arki on välillä haastavaa, mutta arki on hyvää. Tuona iltana monenlaisista haastavista tilanteista paikalle saapuneet Leijonaemot lauloivat, nauroivat ja viettivät aikaa iloiten yhdessä. Elastisen iloisuus on tarttuvaa!

Se energia kun 20 Leijonaemoa laulaa suoraan sydämestä ”antaa tulla, periks en tuu antamaan” Siinä hetkessä oli jotain todellista ja koskettavaa.

Keikan jälkeen kävimme kiittämässä Elastista, saimme myös kotiin tuliaisiksi nimmarit Leijonanpennuille. Kiitos Kimmo vielä kerran, Voimavirta Tour todella antoi Leijonaemoille Virtaa.

Jos sinä tai tuttavasi haluatte ilahduttaa Leijonaemoja lippulahjoituksella, ole yhteydessä toimisto@leijonaemot.fi

elablogi2

Jätä kommentti

Kategoria(t): Leijonaemo

Aina löytyy toinen tie

Kirjoittaja: Leijonaemo

Levitän arkisen raamattuni pöydälle. Vastassa istuva hymähtää täydelle kalenterilleni. Värikoodit ja lennokkaat merkinnät kertovat vain siitä, että yhden äidin täytyy pitää neljän erityisen rakkaan lapsen lankoja käsissään, ohjata ja ohjeistaa, tietää ja muistaa.

Jos äiti minussa ei voi kuin hetkittäin lakata tietämästä montako litraa kaapissa on maitoa, ovatko dosetit oikein jaettuna oikeissa paikoissa ja minäkin päivänä yksi neljästä tarvitsee sisäliikuntavarusteet, niin omaishoitajana minun tulee aina tietää kuka lasteni ympärillä pyörivästä verkostosta odottaa lastani poikkeuksellisessa paikassa, mihin toimistoon tarvitaan lausunnoista kopioita nyt, kenen vastaanottoaika on paikallaan ja kenen on siirretty ja kuinka monta kyytiä voi lapseni taksilla vielä tässä kuukaudessa kulkea. Se on vain logistiikkaa, sen voi oppia ja siihen tottuu.

Mutta siihen ei totu, että lapseni on niin kipeä. Että hän soittaa minulle töihin ja itkee. Hän ei selviä arjestaan juuri nyt. Äiti minussa on huolissaan ja itkee niin etteivät lapseni näe hämmennystä ja uupumusta. Omaishoitajana annan rauhallisen ohjeen kuinka toimitaan silloin, kun ei itse pysty. Tai esitän hellän vaatimuksen siitä, että juuri nyt ei luovuteta ja pyykit lajitellaan vaikka jalat eivät toimisi. Minä olen sitä varten, että arki on niin tavallista kuin se suinkin saattaa olla.  Minä vaadin, vahdin, sanoitan ja silitän – siihen ei ole olemassa viikkotyöaikaa.

Työpaikalla minä olen työntekijä, joka organisoi, reagoi ja on valmis joustamaan. Niitä ominaisuuksia minä nimittäin tarvitsen työyhteisöltä itsellenikin. Minä olen työntekijä, jonka sielusta osa on riivitty läheistensä lähelle: minun tulee olla saavutettavissa vaikka en olisi paikalla. Minulla tulee olla keinoja ratkaista henkisesti juuttuneen lapsen jumi äidin äänellä ja omaishoitajan rautaisilla hermoilla. Minä järjestelen, suoritan ja selvitän, jotta kaikilla olisi hyvä. Minä kohtaan työkseni ihmisiä ja asetun itse kohdattavaksi. Koen, että juuri erityisen elämäni vuoksi minulla on erityistä annettavaakin. Minä tiedän, että aina on olemassa toinen tie.

”Aina löytyy toinen ovi.
Kiertotie. Tai jotain –
Miksi ei tänäänkin.
Ja huomenna. Ja edelleen.
Edelleen voin selvitä.
Voimme.
Yhdessä.”
(Maaria Leinonen)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Leijonaemo