Kohtaaminen vammaisen kanssa

Kirjoittaja: Annu Heikinheimo

Meiltä erityislasten vanhemmilta kysytään usein neuvoa siihen, mitä pitää sanoa silloin kun ystävä kertoo odottavansa sairasta lasta, tai kun työkaveri kertoo kehitysvammaisesta lapsestaan. Pitääkö vammaisen tai pitkäaikaissairaan lapsen vanhempia onnitella vai onko surunvalittelut paikallaan? Kuinka suhtautua vammaiseen lapseen?

Totuus on, että jokainen äiti ja isä ovat ylpeitä ja onnellisia omasta lapsestaan – juuri sellaisena kuin hän on. Sairaana syntyvä lapsi ei ole vähemmän rakas tai vähemmän toivottu. Vaikka vanhemmilla saattaa kestää, ennen kuin he itse pääsevät sinuiksi tilanteen kanssa, ja he saattavat surra näkyvästi sitä, että ovat menettäneet unelman terveestä lapsesta, ovat he silti kaikesta huolimatta iloisia omasta lapsestaan. He toivovat ihmisten iloitsevan heidän kanssaan lapsesta, joka on syntynyt. Onnea, onnea, onnea siis!

18 kommenttia

Kategoria(t): Annu

18 responses to “Kohtaaminen vammaisen kanssa

  1. Kati

    Tuo tavallinen Onnea on juuri se mitä haluaa kuulla! Annu kirjoituksesi on oikein osuva! Etenkin alkuvaiheessa kun tyttäremme tila oli epäselvä, minua ahdisti eniten sukulaisten ja tuttavien välttelevä hiljaisuus. Ja ne harvat vauvaonnittelut joita saimme, aivan tavalliset vauva onnittelut, pari korttia postissa, yksi tytön kaunis vaate ja yksi kukkakimppu lämmittivät mieltäni erityisesti! Surun ja hämmennyksen keskellä juuri tuo onnea sana oli erityisen tärkeä.

    • Kati hei,
      Ja eikö olekin niin, että se yksi onnea-sana kantaa pitkälle. Itse ainakin painan mieleeni ne mukavat muistot ja mietin niitä silloin kun pitää painaa taas pää tuulee ja tuiskuun😉
      Kiitos kommentistasi!
      T:Annu

  2. Heidi

    Tämä on niin totta! Miten monet surkuttelevat katseet sainkaan kohdata, kun olin tytöt saanut. Miten monet ihmiset tulivat halaamaan pahoitellen ja kysymään säälien, ”voi, miten sie voit?”. Varmasti tarkoittivat hyvää, mutta kun ne onnittelut unohtuivat, oli itkussa pitelemistä, kun pienen kaksi viikkoisen vauvani kanssa menin sairaalan hissiin ja matkasin toisen vauvani luo. Olisin halunnut huutaa niille pahoittelijoille perään, että ”hei, mie sain muuten kaksi tyttöä!” Mutta en huutanut, pyyhin vain kyyneleet silmäkulmistani ja hoin itselleni, että ”niin, mie sain muuten Kaksi tyttöä”. Sitä he minulle ovat, Kaksi tyttöä. Sairaita tyttöjä, vaimmaisia tyttöjä, mutta Minun tyttöjä. Joista olen kiitollinen ja onnellinen. Ja minua saa siitä syystä kyllä onnitella. Olen onnekas.

  3. Heidi hei, onnea sinulle tuplasti🙂 !!!
    Olimme Janet ja Sanna-leijonaemojen kanssa Yle:n toimittajan Eve Mantun kanssa juttelemassa elämästä vammaisen lapsen kanssa sekä kohtaamisista valtaväestön kanssa. Even hieno ohjelma on kuunneltavissa Yle areenalta netissä. Pidetään me lippu korkealla ja ollaan ylpeitä erityisistämme! Kiitos sinulle Heidi kommentistasi!
    T:Annu

  4. Heidi

    Kiitos, Annu!:) Olen yrittänyt tässä päivän mittaan päästä tuota Areenaa kuuntelemaan, mutta en saa toimimaan. Toivottavasti pian saan, uskon, että se on hyvin antoisa ohjelma!:) Pidetään tosiaan lippu korkealla ja kannetaan sitä suurella ylpeydellä!:)

    Heidi

  5. Jep! Ilman vertaistukea oltaisiin varmaan aika hukassa😉

  6. Kaikkein kamalin kommentti minkä minä sain oli ”Onnea nyt kuitenkin” ja sellaiseen sävyyn sanottuna kuin esittelisi surunvalitteluja. Totta tosiaan. Me olimme onnellisia että vaikean raskauden jälkeen lapsemme oli hengissä selvinnyt kohdusta ulos ja toivoa oli siitä että elämä myös jatkuu. Emme me kaivanneet osanottoja.
    Kun katsoo televisio-ohjelmia missä kuvataan synnytyksiä, jotka menevät normaaliin tapaan, on tuo kaikki minulle vierasta, siitä huolimatta että olen kokenut synnytyksen ja olen äiti maailman ihanimmalle lapselle. Se mitä synnytyksen jälkeen normaalisti tapahtuu tuntuu ihan oudolta, lasta ei kiikutetaankaan lastenklinikan teho-osastolle, ei tarvitse pelätä kuoleeko lapsi. Sukulaiset tulevat iloitsemaan uudesta perheenjäsenestä, kukaan ei pyörry tai voi pahoin kun tulee katsomaan pientä vauvaa…Kaikki on niin vierasta. Onneksi on joukko vertaisia Leijonaemoja, joiden kanssa voin jakaa oman kokemukseni synnytyksen jälkeisestä ajasta ja he tietävät miltä minusta tuntui olla ylpeä äiti, olinhan saanut maailman hienoimman lahjan ja poikani oli valinnut juuri meidät vanhemmikseen!

    • Janet, jaan kanssasi tuon kokemuksen. Onneksi on niitä ystäviä, joilla synnytys on mennyt normaaliin tapaan, niin olen saanut perspektiiviä asioihin ja ymmärtänyt, että itsellä on vain käynyt toisenlainen tuuri. Ja osaa lopulta olla Kiitollinen isolla k:lla siitä että asiat ovat niinkin hyvin kuin nyt ovat. T:Leijonaemosisaresi Annu ♥

  7. Rosa

    Minä olen monesti törmännyt siihen hiljaisuuteen, kun puhuu erityislapsensa asioista ja ihmiset ovat hetken hiljaa ja alkavat sitten puhua muuta. Kerran oikein kysyin, että mikä on, kun ei puheenaihettani oteta vastaan. Vastasivat, että kunnioitamme sinun tilannettasi. Enemmän se kyllä tuntui siltä, että jos haluan kuulua joukkoon, ei erityislapsesta kannata puhua.

    Erityislapsen kanssa liikkuessa toivoin aina kovasti, että ihmiset osaisivat paremmin kohdata sen tosiasian, että kaikki eivät ole terveitä. Olimme kerran juuri päässeet sairaalasta kotiin ja ajattelin, että otanpa kerrankin riskin ja käväisen lapsen kanssa kaupassa. Oli keskipäivä, eikä siellä luultavasti olisi kovin paljon ihmisiä tarttuvine tauteineen.

    Siellä sitten iloisesti kaupittelimme ja ajattelin, että onpa kiva, kun lapseni saa normaalielämään kuuluvia kokemuksia, kun joku nainen tuli häntä katselemaan kovin synkän näköisenä. Lapsellani oli verenvuototaipumus ja hänen huulissaan oli kuivunutta verta. Ehkä lapseni toi hänen mieleensä jonkun toisen ihmisen sairastamisen tai ihan vain pakotti hänet kohtaamaan sen, että maailmassa on sairautta. Hyvä syy hänellä varmasti ilmeeseensä oli.

    Mutta kolmevuotias ei osaa tulkita ihmisten ilmeitä ja niiden syitä. Lapselleni tämä nainen oli luultavasti pelottava näky. Hänellä ei ollut kokemusta toisenlaisesta elämästä ja tämä oli hänelle hyvä päivä. Löysin taas yhden uuden syyn pysyä lapseni kanssa kotona.

    • Rosa, kiitos kommentistasi! Erityislapsen vanhemmilta vaaditaan paljon voimavaroja, että uskaltaa laittaa lapsensa alttiiksi ulkomaailman loukkauksille ja puolustaa ja suojella lasta silloin kun kohtaaminen ulkomaailman kanssa ei mene odotetusti. Voimavarojen puuttuessa huomaan itsekin usein kääntyväni poispäin enkä jaksa jäädä selittelemään. Oman lapsen kärsiminen ja mielipaha ovat niin suuri taakka vanhemman kannettavaksi. Rosa, voimia sinulle ja lapsellesi kohtaamisiin ”tavisten” kanssa! T:Annu

    • Hanna.V

      Tuo ajatuksesi,että parempi pysyä kotona laittoi minut miettimään…Minulla on reilu 14-vuotias kehitysvammainen/autistinen poika, jonka käytös on lapsenomaista,äänekästä ja joskus myös agressiivisen oloista.Me pyörimme ulkomaailmassa lähes ihan rajoituksetta, emmekä boikotoi kuin hautajaisia(jotka ahdistavat poikaa äärettömästi).Vuosien mittaan olen kehittänyt paksun kuoren katseita vastaan ja mennä töhötämme, välillä äänekkäästikin, omat asiamme.En SUOSTU välittämään muiden katseista.Kyllähän sitä on päiviä, jolloin olisi mukava sulautua joukkoon eikä pistää silmään, mutta…Päivinä jolloin poika käyttäytyy erityisen huonosti ja itseä univelka painaa,ei tarvittaisi kuin yksi ”hyvää tarkoittava” täti-ihminen ja saattaiai mennä kuppi nurin.Luovuttaisin pojan tädille,kertoisin nimen ja sanoisin ettei käyttöohjeita tule mukaan.Ja saisi kokeilla hyviä neuvojaan kasvatuksesta ihan käytännössä..Saataisi poika palautua kotiin aika pian!
      Voimia ulkomaailmaan tutustumiseen!Rikastutetaan ”normaalimaailmaa” erityisillä lapsillamme, ehkä joku päivä maailmasta niin tulee suvaitsevainen.

  8. Mari

    Kahden pienen erityislapsen äitinä tunnen myös sen puolen asiasta, että lapsi syntyy terveenä, on tuota sukulaisten ihastelua ja onnittelua. Kunnes sitten… Elämä heittelee, ja yhtäkkiä käy selväksi, että vauvamme eivät olekkaan niin terveitä kun luulimme. Ehkä meillä kuitenkin erona se, että edes pienen hetken saimme elää ns. normilapsiperheen elämää.

    • Hei Mari,

      Kiitos kommentistasi! Niin, tulee väistämättä mieleen että sukulaiset eivät yht’äkkiä tiedäkään mitä sanoa. Ja se normilapsiperheenä elämisen kokemuskin on elämää rikkauttava kokemus, kyllähän me tiedämme että silloinkin sitä on päivät täynnä sekä iloja että suruja! Terkuin, Annu

  9. Tuo Rosan kommentointi olisi ihan hyvä nostaa kirjoitukseksi.

    Janet

  10. Eila

    Hei
    Meillä oli ainutlaatuinen tilaisuus kertoa ihmisille kuinka onnellinen olin pienen erityislapsemme syntymästä,kun meiltä pyydettiin paikallislehdestä haastattelua äitienpäivä juttuun,nimenomaan toimittaja halusi jutun sen erilaisuuden perusteella,ja onnistui tekemään siitä juuri sellaisen jota toivoin,ihmiset tulivat kaupassakin juttelemaan,ihan oudotkin ,ei se meitä haitannut päinvastoin,halusin heti alkuun opettaa ihmisille kuinka meihin voi suhtautua ja kuinka salaisuuksien lapsi voi opettaa iloitsemaan jokaisesta päivästä jonka saan hänen kanssaan viettää,että elämässä kaikki asiat eivät ole itsestään selviä. tyttäreni oli tuolloin noin puolen vuoden ikäinen. varmasti tuli selväksi että erinlainen lapsikin voi olla todella rakas.

  11. Heli

    Samoja kokemuksia siitä, että ne ihan tavalliset onnittelukortit lämmittivät tosi paljon! Meillä varmaan moni ei uskaltanut edes lähettää sellaista, koska ei tiennyt, ovatko lapset vielä kortin saapumispäivänäkin elossa, alku oli niin ohuen langan varassa keikkumista.

    Mutta mielestäni ONNEA on hyvä sana, koska onnikin on useimmiten tarpeellista erilaisen lapsen ja hänen vanhempiensa elämässä, ei se pahitteeksi ainakaan ole.🙂

    Itse pidin myös viesteistä joissa yksinkertaisesti kerrottiin, että ”olette ajatuksissamme” tms, ei sitä sen enempää tarvitse osatakaan sanoa.

  12. Voimia leijonaemot!!!

  13. No, mä en enää tätä nykyä sano kenellekään, että ”Ei sukupuolella ole väliä, KUNHAN lapsi on terve”.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s