Nukkumisen onni ja autuus

Kirjoittaja: Hanna Leskinen

Nukkuminen on ihanaa, tärkeää ja tarpeellista. Harmi, että sen tajuaa usein vasta, kun sitä ei saa tehdä. Meillä ei nukuta. Vauva-ja pikkulapsiaikaan valvotti korvatulehduskierre ja allergiaitkut. Kun ne alkoivat hellittää, alkoi vaurioituneesta uni-valvekeskuksesta johtuva heräily. Talviaikaan päivä käynnistyy usein jo pian puolenyön jälkeen. Näin on ollut jo pian 11vuotta. Mutta lähes kaikkeen näemmä tottuu. Sitä oppii menemään itse ajoissa nukkumaan, priorisoimaan hommiaan ja saavuttamaan niin sanotun flow-tilan. Äidin elimistö on ilmeisesti suunniteltu kestämään vuosikausien univajetta ja hyvä niin. Tärkeää on ollut oppia myös pyytämään reilusti apua,kun jaksamisen raja alkaa häämöttää. Onneksemme sitä on ollut lähes kiitettävästi saatavilla. Enää en edes osaa nukkua ”pitkään”, vaan herään vapaapäivinäkin viimeistään seitsemältä, silloin on kyllä ihanaa se, ettei heti tarvitse nousta suorittamaan vaan voi loikoilla vielä hetken ja toisen…

Usein aamuyön tunteina ehdin tehdä asioita,joita päivällä on jäänyt
rästiin;viikkaan pyykkiä tai siivoan keittiötä.Monesti pojan kanssa vain pötköttelemme rinnakkain ja keskustelemme todella tärkeistä asioista.Kai se sitten on meidän laatuaikaa🙂

Pakko myöntää, että joskus hieman sisäisesti ärsyttää, kun joku tavislapsen
äiti kertoo, kuinka heillä herättiin jo kahdeksalta ja on se kumma kun ei
hänen lapsensa nuku. Silloin tekisi mieli kertoa muutama valikoitu sana
siitä, miltä tuntuu, kun ei oikeasti saa nukkua, mutta toistaiseksi olen
pitänyt mölyt mahassani.

Monesti olen kuullut kysyttävän, kuinka oikein jaksan, mutta kuten sanoin
aiemmin kaikkeen tottuu. Eikä minulle ole annettu vaihtoehtoja. On vain
jaksettava. Itse mietin enemmänkin sitä, kuinka lapseni jaksaa. Mutta
yllättävän hyvin hän lyhyillä unillaan päivät keikkuu pystyssä. Tilannetta helpottaa onneksi se, että kesäaikaan unirytmi muuttuu, ja silloin
poikanenkin nukkuu niin sanotut ”kunnon” yöunet. Itse  en enää näin monen vuoden jälkeen usein muistakaan, että unirytmissä on jotain ”epänormaalia”, tämä on meidän normaalia erityistä elämää.

4 kommenttia

Kategoria(t): Hanna

4 responses to “Nukkumisen onni ja autuus

  1. Janet

    Niin totta Hanna, kaikkeen tottuu. Meilläkin heräillään monta kertaa yössä, tosin uni jatkuu sen jälkeen kun olen auttanut Samua. Joskus raavaamista on jopa 20 kertaa yössä. Se pistää ihmisen väsyneeksi. Normaalisti yöuneni keskeytyy 6-8 kertaa yössä. Silloin olen jopa pirteä. Nykyään kun laitan pojan nukkumaan, hyvänyön ja pusun lisäksi todetaan että nähdään yöllä kun: tarvii ottaa peitto pois tai laittaa se päälle, asento on huono, pitää vaihtaa kylkeä, tyyny on huonosti, unikaveri kadoksissa, tai mäyräkoira veli halutaan kainaloon.

    Kun Samu on sairaana, esim flunssassa on hänet pakko ottaa viereen ettei hän tukehdu omaan limaansa. Hän kun ei pysty itse nousemaan ylös yskimään.

    Tää on meidän elämää, hyvää sellaista. 10 vuosi valvomista menossa. Yksi näsäviisas lapsi kysyi kerran miksi mulla on niin tumman silmänaluset…vastasin siihen näsäviisaasti: olisi itselläsikin jos olisit 10 vuotta valvonut. Onneksi on valokynä=).

    Tsemppiä kaikille jotka valvovat, kiva tietää että ei ole yksin, niin ja totta nukkuminen on niin ihanaa! Toisaalta mä en valita, kunhan vaan saan joka ilta laittaa poikani nukkumaan ja joka aamu herätä hänen kanssa, ja herätä monta kertaa siinä välissä. Näillä korteilla pelataan.

    Janet

  2. Heli

    Minusta tuntuu kyllä, ettei äidinkään elimistö ole suunniteltu sitä vuosikausien valvomista, ainakin omassa kropassani (ja päässäni ja entisessä parisuhteessani) huomaan sen aiheuttamat vauriot… Ja olen sentään valvonut kaksospoikieni kanssa vain 2,5 vuotta.🙂 Nyt, kun meillä nukutaan keskimäärin melko hyvin (melatoniinilääkityksen avulla tosin), osaa todella arvostaa sitä, ja samalla ymmärtää heitä jotka valvovat… Univaje vaikuttaa paljon sekä aikuiseen että lapseen. Harmi, että julkisessa terveydenhuollossa ei vielä ymmärretä tätä kovin hyvin, ainakaan minun kokemukseni mukaan. Myöskään tukiperhettä valvottaville lapsille ei ole helppo löytää, mikä sinänsä on ristiriitaista, koska silloin tukiperhe olisi erittäin tarpeellinen…

    Jaksamista kaikille valvotetuille!

  3. En kellekään tätä valvomista toivo, mutta täytyy sanoa että monesti yöllä tulee mietittyä että on se hyvä että en ole ainoa,

    Janet

  4. Satu

    Ja taas niin lähellä meidän omaa elämää tämäkin Hannan kirjoitus. Minulle on tosin vasta pian alkamassa 8. vuosi yöheräilyjen suhteen.
    Kuten Hanna niin minäkin totean, ei ole muuta mahdollisuutta kuin jaksaa, vaihtoehtoja ei ole. Minäkin mietin monesti kuinka Mikko jaksaa,kehittyy kun ei ole elämänsä aikana nukkunut yhtäkään yötä heräilemättä. Melatoniini ei ole tuonut toivottua tehoa, harmi.
    Tämä on tätä meidän elämää, toisten lapset nukkuvat, me heräilemme…kuten Janet mainitsi, on lohduttavaa tietää ettei ole yksin❤
    Voimia meille Leijonaemoille !

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s