Onnellinen keulija

Kirjoittaja: Janet Grundström

Poikani on vaikeasti liikuntavammainen. Jos joku olisi minulle muutama vuosi sitten sanonut että hän pystyy ajamaan polkupyörää olisin pitänyt puhujaa yltiöpositiivisena hulluna. Tiesin kyllä, että vammaisille lapsille on polkupyöriä, mutta kuvittelin että poikani ei koskaan pysty istumaan turvallisesti pyörässä. Nyt hän on ajanut pyörällä yli kolme vuotta. Ensimmäistä pyörää käytiin katsomassa reilu kuusivuotisena, tutisin kauhusta jäykkänä vieressä, pelkäsin että poikani putoaa satulalta, ja viimeistään siinä kuolee. Ajattelin että kuoleepahan onnellisena. Poika ei pudonnut pyörältä. Hän sai pyörässä oikein turvallisen asennon, satulan alle tuli satulavyö, vyötärövyö ja poljinvyöt kiinni ja kädet sidottiin ohjaustankoon ja ei kun menoksi. Ei siinä tartte edes kypärää päähän, kun kolmepyöräisellä vammaispyörällä kaatuminen on lähes mahdotonta eikä tuollaisella turvavyömäärällä oikein pääse satulaltakaan tippumaan. Nyt tänä keväänä tuli uusi pyörä, vähän isompi ja vielä turvallisemman oloinen. Se ei tutise niin paljon kuin tämä ensimmäinen pyörä. Uusi pyörä on sininen ja poikani on ylpeä pyörästään. Nyt hänellä on jaloissa niin paljon voimia että saa ihan itse pyörän vauhtiin. Turvavyöksikin riittää pelkkä vyötärövyö ja poljinvyöt. Ja käsiä ei tarvitse sitoa kiinni ollenkaan. Viimeksi eilen hän kurvasi kauheaa vauhtia mäkeä alas laulaen samalla ”everybody were kumfu fighting, titiditititiditi- ti-titii” ja silmät hymyilivät kirkkaammin kuin koskaan aikaisemmin. Tänään he keksivät serkkupojan kanssa että Samu pystyy keulimaan pyörällään. Serkkupoika painaa pyörän työntökahvasta, jolloin eturengas nousee ilmaan. Renkaan ollessa ilmassa Samu kääntelee tankoa puolelta toiselle. Voi että heillä oli hauskaa. He jo miettivät keulimiskisaan menemistä, kunhan vain avustajan saisi taiotuksi näkymättömäksi. Aika mielettömän onnellinen tuo pieni pyöräilijäni on, onneksi omat pelkoni eivät estäneet häntä kokeilemasta polkupyöräilyä.

Advertisements

5 kommenttia

Kategoria(t): Janet

5 responses to “Onnellinen keulija

  1. Riia

    Aika ihanaa!

  2. Tarja

    Voi Samu! Kylläpä kuulosta ihanalta! Ja näky on varmasti komea. Täytyypä tulla ihailemaan paikan päälle 🙂

  3. Eve Mantu

    Noniin, nyt ei poika ole enää ETT eli tavis. Juhannuksena minusta tuli epileptikon äiti. On tämä elämä kummallista.
    Yks kaks täysin terve poika menettää puhekyvyn ja oikea puoli hervahtaa veltoksi, ambulanssi, neurologi, mitämitä, diapamperäruiske, kohtaus ohi, EKG ja EEG, mitä vielä? Joku lääke, jonka nimi ei meinaa jäädä mieleen. ”Tässä epilepsiayhdistyksen yhteystietoja.”
    Mutta, pieniä ovat meidän vaivamme. Lääkitys on aloitettu viikko sitten eikä yhtään kohtausta tänä aikana JEIII! Uusi maailma, uudet mietteet. Poika tuntuu terveeltä ja ihan tavikselta, silti muistan sen kamalan kohtauksen ja ne pari muuta lievempää takuulla elämäni loppuun saakka.

    • Oi Eve! Tuntuu hurjalta, juuri kun me Sannan kanssa kahvipöydässä juteltiin. Ajattele, niin se vaan on ettei me koskaan tiedetä mitä siellä nurkan takana on! Toisaalta ehkä onneksi. Voimia sinulle, ja rupeahan Leijonaemoksi 🙂 Vaikka sellainenhan sinä varmaan muutenkin olet! T:Annu (ps. Eve mä halusin pois kotoa ja mies hoitaa nyt omaishoitajan hommat-katso mun hassu kesäblogi: maalaiseläinlääkärin kesäpraktiikkaa…www.annuheikinheimo.wordpress.com ;)) Voimia, Eve voimia ja jaksamista ja aurinkoa !

  4. Katja K.

    Aivan mahtavaa! 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s