Erityinen uusperhe

Kirjoittajat: Hanna Leskinen ja Kristaa Jokela

Joskus elämässä sattuu ihmeellisiä ja ihaniakin asioita. Saattaa käydä niin, että huomaat rakastuneesi ihmiseen, jolla on lapsi, erityislapsi. Ja koska itselläsikin on erityislapsi, on edessä monenlaista mielenkiintoista. Meidän tilanteemme on monella lailla haastava. Erityitä tukea tarvitsevat lapsemme ovat hyvin erilaisia, kukin omalla tavallaan vaativa. Sopassa pyörivät myös etävanhemmat. Joku on joskus sanonut, että uusperhe on kuin linna, jonka kaikki laskusillat ovat auki. Ei tule tilannetta, että voisimme keskenämme sopia esimerkiksi tulevan kesän lomasuunnitelmia, vaan täytyy ottaa huomioon myös lasten etävanhemman luona viettämä aika. Ja se, että suunnitelmat muuttuvat aina, sopimukset eivät pidä tai joku lapsista sairastuu. Meillä on yhteensä viisi lasta, joista kolmella on erityistarpeita. Yhteiset reissut täytyy suunnitella tarkoin muun muassa siksi, että Salvialla on lämmönsäätelyongelma ja hän jäähtyy lyhyelläkin ulkoilulla melko paljon. Tunnin ulkoilun jälkeen tarvitaan kaksi tuntia lämmittelyä lämpöpatjalla. Salvialle myös tippuu ruoka stooman kautta kahden tunnin välein. Ailun vointi on erittäin aaltoileva ja hän vaatii aikuiselta rautaisia hermoja ja pitkää pinnaa. Pihlan vetäytyvyys ja vatsavaivat vaativat erityishuomiota ja hereilläoloa. Ailu ja Salvia myös nukkuvat säännöllisen epäsäännöllisesti, huonosti tai hyvinhuonosti. Arjen sujuvuus on usein tilanteesta toiseen syöksymistä, joskus onneksi myös seesteistä, mukavaa ja kiireetöntä. Isä- tai äitipuolen rooli on meillä molemmilla vasta muotoutumassa. Olemme antaneet lasten pikkuhiljaa tutustua toisiinsa, ja antaneet toisen lasten tutustua itseemme omaan tahtiinsa. Se on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. Olemme ajatelleet, että koska tässä on loppuelämä aikaa, kannattaa perustukset tehdä lujiksi. Oma tapamme olla perhe löytyy varmasti, kunhan annamme sille aikaa. Vanhempina olemme melko erilaisia, meillä on myös hyvin erilaisia tapoja suhtautua ja tehdä asioita. On hauska huomata, että kun on jonkun asian tehnyt vuosikausia samalla lailla ja toinen tekee sen erilailla,se toisen tapa onkin parempi🙂 Elämää helpottaa kovasti se, että toisellakin on erityislapsi.Vaikka lapsemme ovat hyvin erilaisia, on mukavaa, kun ihan kaikkea ei tarvitse vääntää rautalangasta. Toinen tietää, millaista hornaa ja toisaalta myös uskomattoman hienoa elämä erityislapsen kanssa on. Tärkeää on, että toisella on halu ja kyky ymmärtää toisen erityistä ja pikkuhiljaa myös oppia tämän tarvitsemia hoitotoimenpiteitä, lääkityksiä ja hyväksihavaittuja kikkakolmosia. Toiselta saattaa myös saada ideoita ja kokeilemisen arvoisia neuvoja joidenkin tilanteiden tai lapseen liittyvien asioiden hoitamiseen. Omaan lapseen sokeutuu ja omiin tekemisiinsä urautuu nopeasti. On hyvä välillä pysähtyä miettimään toimintataojaan, kun niitä voi peilata ihmiseen, jolla ei ole aivan samanlainen tunneside lapseen, kuin itsellä. Olemme siinä mielessä onnellisessa asemassa, että yhteistä, lapsivapaata aikaa on toistaiseksi järjestynyt suuremmitta vaikeuksitta. Se on tärkeää jo siksikin, ettei arkea muuten jaksa. Tietenkin myös parisuhdetta on hyvä välillä hoitaa ja tehdä asioita vain aikuisseurassa. Tai olla tekemättä, jos siltä tuntuu. Tässä suhteessa on hienoa se, että voi olla yhdessä myös tekemättä tai puhumatta mitään.

6 kommenttia

Kategoria(t): Hanna, Kristaa

6 responses to “Erityinen uusperhe

  1. Satu Jokinen

    Aivan ihanasti olette taas kirjoittaneet,tosin nyt olette tehneet sen yhdessä !
    Olette ihania❤

    Satu

  2. Kati Vaari

    Sadun sanoihin on helppo yhtyä! Uusperheellänne on loppuelämä aikaa, niin kuin kirjoititte! ja varmasti edessä onnellista ja rikasta elämää, niin mahtavasti olette ajatelleet asioita! Paljon aurinkoisia ja onnellisia hetkiä perheellenne!!!!

  3. Anu

    Ihanaa ja onnellista yhteistä loppuelämää koko perheelle!❤

  4. Marianna

    😀 Ihana lukea tekstiänne!
    Toivotan kaikesta sydämestäni mahti-ihanaa yhteistä loppuelämää teille – koko joukolle!❤

  5. Mika

    Mukavata🙂

  6. Niina

    Toivon koko sydäsmestäni paljon onnea teille ja teidän erityiselle uusperheelle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s