Hammaslääkärissä

Kirjoittaja: Janet Grundström

Istun poikani kanssa hammaslääkärin odotusaulassa. Poikani istuu sähköpyörätuolissaan ja yrittää näyttää reippaalta. Hänen kauniit, siniset silmänsä ovat kostuneet, mutta hän yrittää pidättää kyyneleitä. ”Kyllä sä voit näyttää jos sua jännittää” sanon pojalleni. Hän sanoo että ei haluaisi mennä hammaslääkäriin. Syynä hammaslääkäriin menemiseen on lohjennut hammas. Minuakin jännittää miten käynti sujuu, vaikka tiedän että poikani hammaslääkäri on aivan ihana persoona, olemmehan kerran aikaisemmin tavanneet. Miten ihmeessä Samu suostuu avaamaan suunsa? Onnistuuko hammashoito kun kaula ei taivu? Saako poika hirveän paniikkikohtauksen ja heiluu niin että hoito ei onnistu? Päässäni liikkuu kymmeniä kysymyksiä. Hampaiden hoito on mahdollista myös Lastenklinikalla, mutta ei kyllä sen pitäisi onnistua myös lähihammaslääkärissä.

Poikani tuijottaa hammaslääkärihuoneen ovea, edelleen silmänsä kosteina. Hoitaja avaa oven ja poika kuulee nimensä. Hän katsoo minua ja lähtee ajamaan kohti hammaslääkärin huonetta, ilme on pelon sekainen ja alistunut. Minä yritän pysyä rauhallisena. Nostaessani pojan hammaslääkärin tuoliin alkaa itku. Samu hokee, että häntä pelottaa. Onneksi hammaslääkäri, Hannele Viita sekä hoitaja osaavat rauhoitella Samua ja saavat pojan avaamaan suunsa. Poika näyttää varsin coolilta, aurinkolasit päässään, mutta ne eivät peitä alleen poskille valuvia kyyneleitä.  Minulle annetaan tuoli, jotta voin rauhoitella Samua ihan siinä vieressä. Hannele-lääkäri tarkastaa samalla kaikki hampaat ja valistaa minua Samun hampaiden harjauksessa. Lohjenneita hampaita löytyy kaksi. Ne pitää paikata. Samu huutaa että se sattuu eikä varmasti paikata. Onneksi Hannele rauhoittaa Samua ja sanoo että ei niitä nyt paikata, nyt vaan hiotaan hammasta, jotta sen terävä reuna ei satuta poskea. Hammaslääkärin laitettua instrumenttinsa Samun suuhun rupeaa hän rimpuilemaan, jolloin joudun käyttämään voimaa, että saan pojan pysymään paikallaan ja yritän samalla rauhoittaa häntä. Tämä ei todellakaan ole tähtihetkiä äitinä, pitää jälleen kerran rimpuilevaa lasta kiinni ja pakottaa häntä alistumaan hoitotoimenpiteisiin.  Samu pyytää ottamaan kuulolaitteet pois korvistaan ja kertoo että suuhun tuleva vesi häiritsee häntä. Hannele onneksi saa otettua veden pois päältä ja Samukin vähän rauhoittuu. Onneksi hionta on nopeasti ohi. Saan ottaa pojan syliini. Hänen pienet jalkansa tärisevät ja tunnen sydämen sykkeen olevan huipussaan. Hannele ja hoitaja rupeavat kertomaan mitä seuraavalla hammaslääkärikerralla tapahtuu. Samu kuuntelee ja rauhoittuu pikku hiljaa. Hän saa maistaa puudutusainetta, jota ensi kerralla laitetaan suuhun, ettei puudustuspiikki sattuisi.  Samu saa myös kokeilla imulaitetta ja pumpuleita ja muutenkin vähän katsella ympärilleen.

Saamme seuraavan ajan hammaslääkäriin muutaman viikon päähän. Kotiin kävellessä Samu käy läpi hammaslääkärikeikkaa. Se vesi tuntui kuulemma hirveältä mutta se hionta ei sattunut lainkaan. Niin ja äiti: ” aika hassua se että Hannele-lääkäri sanoi että mulla on iso suu ja isommat hampaat kun sulla. Vaikka mä oon muuten niin pieni.” Nyt poikaa jo hymyilytti.  Suurta luottamusta herätti myös lause: ”äiti olisi se hirveän kätevää jos sä voisit olla myös hammaslääkäri, olisi paljon helpompaa jos sä tekisit kaikki noi inhottavat jutut, ei pelottaisi niin paljon.”

On hyvä muistaa että erilaisiin hoitotoimenpiteisiin tottunut poika palautuu todella nopeasti hoitotilanteista. Haluan uskoa että hänelle ei ole jäänyt traumoja niistä lukuisista kerroista kun olen joutunut selkä hiestä märkänä pitämään panikoivaa ja vastaan laittavaa poikaa väkisin paikoillaan.  Mitenhän äidin saisi toipumaan näistä tilanteista. Ne kun tuntuvat painavan päälle vaikka näkee että poika palautuu nopeasti. Nää on niitä maailman pisimpiä hetkiä joita kantaa mukanaan, vaikka itse ei aina edes huomaa.

2 kommenttia

Kategoria(t): Janet

2 responses to “Hammaslääkärissä

  1. Eija

    Tuttu tunne.. Meilläkin neiti suhtautuu jo yllättävän rauhallisesti erilaisiin tutkimuksiin. Ihan vasta käytiin taas yhdellä kontrollikäynnillä, missä lääkärikin ihmetteli, miten 2v antaa tutkia näin hyvin. Ehkä siksi, että on jo antautunut. Tietää, että äiti joutuu taas pitämään väkisin paikallaan ja tutkimus tuntuu vain sitä inhottavammalta, mitä enemmän vastustelee..
    Tyttö ottaa tutkimukset ja kokeet vastaan tyynen rauhallisesti äidin pidätellessä vieressä kyyneleitä.

    Paras oli yks kerta, kun jouduin ottamaan lapsen mukaan, kun kävin itse verikokeissa. Pelkään piikkejä ihan hirveästi. Neiti istui vieressä kärryissä, katsoi minua totisena ja otti kädestä kiinni.. Puuttui vaan, että ois sanonu, että älä äiti rimpuile, niin se on kaikille helpompaa!

  2. Lapset tottuvat kaikkeen! Kyllä minäkin totuin siihen, vaikka monenlaista tutkimusta on ollu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s