Elämä lapselle konsertti

Kirjoittaja: Janet Grundström

Saimme Lastenklinikan Kummien kautta aition pienille Leijonanpennuille ja Leijonaemoille. Paikalla oli 16 erityisen ihanaa lasta, jotka vaikeista diagnooseistaan huolimatta elävät kaikki hyvää ja onnellista elämää. Konsertti oli monelle lapselle syksyn tähti-hetki.  Meitä vanhempia oli 13 ja yksi sisar.

Osa lapsista oli tavannut toisensa aikaisemmin kyseisen konsertin ennakkolehdistötilaisuudessa, jossa me olimme leipomassa Muhku-sämpylöitä yhdessä tähti-artistien kanssa. Lapset ottivat todella ilon irti konsertista, meitä aikuisia ei huolittu aition edessä olevaan katsomoon, vaan lapset valtasivat sen.

Elämä lapselle-konsertti saa minut äitinä aina herkistymään. Ensimmäinen itku tuli jos konsertti-aamuna, kun Janne Kataja ja Maria Ekroth olivat Huomenta Suomessa puhumassa konsertista. He puhuivat yhdestä insertistä, he eivät maininneet Olavia nimeltä, mutta tunnistin kyllä tarinan. Tiesin heti aamulla, että illaksi on varattava paketti nenäliinoja mukaan, sillä jokainen konsertissa oleva lapsen tarina-insertti kertoo Leijonaemoperheiden tarinaa. Voi kuinka ylpeä olin jokaisesta Leijonaemosta, joka halusi jakaa lapsensa tarinan, koko Suomen kanssa. Nämä perheet ovat niitä todellisia arjen sankareita.

Pienen Paavon tarina sai minut itkemään. Paavo on erityisen rakas minun sisareni pojalle, he ovat vanhoja pihakavereita. Itse tutustuin perheeseen, kun Paavosta tuli Leijonanpentu. Paavo jaksaa hymyillä vaikka pieni poika, on joutunut saamaan lukuisia vaikeita hoitoja ja viettämään aivan liian monta vuorokautta sairaalassa. Kurjinta Paavon mielestä on se, kun äiti joutuu lähtemään kotiin, vaikka hoitajat ovatkin kivoja. Toivon koko sydämestäni, että Paavo ja Eeva-äiti yhdessä saavat viettää vielä monta ihanaa vuotta yhdessä. Eevan elämän ainoa toive on sama kuin omani: Minulle riittää kun saan joka ilta laittaa poikani nukkumaan ja jokainen aamu herätä hänen kanssaan. Millään muulla ei ole merkitystä.

Olavin tarina oli minulle myös tuttu. En voi koskaan unohtaa tuota pientä poikaa, joka ihanasti istui äitinsä sylissä, kun kävin sairaalassa tervehtimässä heitä. En myöskään koskaan unohda keskustelua, jonka kävimme Emma-äidin kanssa. Keskustelu käsitteli sitä kamalinta asiaa mikä voi ihmistä kohdata, oman lapsen kuolemaa. Puhuimme siitä, että kun loppu on lähellä ja lapsen on mentävä, niin sitä on valmis päästämään irti, jotta lapsen ei enää tarvitsisi kärsiä. Vaikka Olavi oli tuolloin todella huonossa kunnossa, hengitti raskaasti, hän jaksoi iloita Titi-nalle videosta ja hymyillä. Reilun viikon päästä tapaamisesta Olavi kuoli. Olavi ei pystynyt elämään vaikka rakkauden määrä, jonka hän sai, oli mielettömän suuri. Voi kun rakkaudella voisi pelastaa pienen lapsen. Perheen elämä on jatkunut, ei koskaan samanlaisena kuin ennen. Nyt Olavi kulkee aina matkassa, sydämessä sekä perheen suojelusenkelinä.  Insertin jälkeen Jenni Vartiainen lauloi kauniisti: ”Tuuli tuule sinne missä muruseni on, leiki hetki hänen hiuksillaan. Kerro rakkauteni , kerro kuinka ikävöin, kerro häntä ootan yhä vain.”  Ja minä itkin! Kuten itken tätä kirjoittaessani.

Ajatukset palaavat herkästi oman elämäni kaikkein vaikeimpaan iltaan. Iltaan, jolloin oma poikani meinasi kuolla. Leikkaus, joka hänelle tehtiin epäonnistui ja poika oli reilun vuorokauden kriittisessä tilassa. Saapuessamme Lastenklinikalle, meille ei annettu kauheasti toiveita. Poika, joka oli jo toisessa sairaalassa leikattu, korjattuna ollut kaularanka, oli romahtanut selkäytimen päälle. Hän oli todella huonossa kunnossa. Hän oli niin heikkona että ei kestäisi uutta leikkausta, jota kuitenkin tarvitsi. Leikkaus olisi erittäin vaativa, sitä ei oltu aikaisemmin tehty. Saimme hyvästellä pienen poikamme. Kivut olivat niin valtavat, että äitinä ja isänä, olimme valmiit päästämään irti, lapsesta jota yli kaiken rakastamme. Jouduimme selittämään silloin 4,5-vuotiaalle pojalle, että sinun ei tarvitse jaksaa. Taivaassa on hyvä olla, ja siellä on monta pientä Leijonanpentua sinua odottamassa. Lääkärimme teki mahdottomasta mahdollisen, poikamme pelastui. Ei ollut hänen vuoronsa lähteä. Saimme salista 3 tunnin odotuksen jälkeen tiedon että tämä on vahva jätkä, että ei se ole minnekään menossa. Leikkaus jatkuu mutta suurin vaara on ohi. Samun tarina esitettiin Elämä lapselle-konsertissa vuonna 2006, silloin meillä oli hyvä tilanne. Samun pää irtosi kaularangasta lokakuussa 2006. Uusi leikkaus tehtiin kuusi päivää ennen jouluaattoa. Leikkaus tehtiin Lastenklinikalla, sankarilääkärimme Ilkka Heleniuksen johdolla. Poikani 6½v pelkäsi kamalasti. Kun tieto uuden leikkauksen tarpeellisuudesta tuli hän kysyi minulta ”äiti kuolenko minä nyt?” Jouduin silloin vastamaan että en tiedä, mutta haluan uskoa että sinulle on tehty pidempi suunnitelma ja Ilkka-lääkäri on selvinnyt pahemmastakin tilanteesta silloin kaksi vuotta sitten. Mennessään leikkaussaliin Samu huusi ovelta: ” Mua pelottaa perhanasti”. Niin pelotti meitä vanhempiakin. Leikkaus kesti 9½ tuntia, mutta tällä kertaa kaikki meni hyvin. Me odotimme mieheni kanssa salin ulkopuolella, halusimme olla lähellä, jos jokin menisi pieleen. Halusin että poikani saisi kuolla minun syliini, jos pahin tapahtuu. Tänä päivänä poikani kaularanka on vahva, hän sai elämän Lastenklinikalta ja olemme siitä ikuisesti kiitollisia.

Näitä ihmetekoja tehdään Suomen Lastenklinikoilla joka päivä. Helsinkiin avataan uusi teho-osasto, jota on odotettu kauan. Moni perhe on joutunut odottamaan jännittävää leikkausta, saaneet leikkausajan ja kuulleet muutama tunti ennen leikkausta että se peruuntuu, koska vanhalla teholla ei ole tilaa. Uusi teho mahdollistaa paremman hoidon, mutta sinne tarvitaan valtavasti uusia laitehankintoja. Jotta pienet potilaat saisivat jatkossakin parasta mahdollista hoitoa, tulee myös meidän kaikkien auttaa. Auttaminen ei ole vaikeaa, yksi puhelin soitto riittää 0-600-1-6000.

8 kommenttia

Kategoria(t): Janet

8 responses to “Elämä lapselle konsertti

  1. Marika

    =D
    Ihana tilaisuus ollut teillä !

  2. Huomasimpa juuri että Samun insertti oli 2007 vuoden konsertissa. Kummit lehti julkaisi Selviämistarinan 2006.

  3. Piia

    Ihailen suuresti kaikkia niitä Leijona perheitä jotka eilen kertoivat tarinansa. Vaikka itse leijonaemo olenkin, niin en tiedä pystyisinkö samaan. Olavin insertti sai minut itkemään vuolaasti jälleen, samainen insertti herätti meidän 6 vuotiaassa voimakkaat tunteet… Kiitos kaikille insertteihin osallistuneille perheille, itse kun uskon että niillä on suuri merkitys kun kerätään rahaa hyvään tarkoitukseen.

  4. Suvi H.

    Voimia teille kaikille Leijonaemoille! Itselläni ongelmia saada vauvaa, mutta rakastan lapsia ylikaiken ja itken aina teitä lukiessa. Ja konserttia katsoessa. Lämpimiä syksyiltoja ja paljon jaksamista kaikkeen vastaan tulevaan❤

  5. Maria Salminen

    Ensimmäistä kertaa löysin tämän blogin ja jään mielenkiinnolla seuraamaan juttujanne. Pitää paremmalla ajalla perehtyä vanhempiin teksteihin ja yhdistykseenne! Voimia kaikille Leijonaemoille ja onneksi meillä on loistavasti toimiva lasten sairaanhoito ja Lastenklinikka!

  6. Satu

    Ihana kirjoitus Janet❤
    Kirjoittaessasi kerroit itkeväsi, minä taas lukiessani kirjoitustasi itkin.

  7. leijona

    Minä niin odotin, että pienen Paavo pojan kuulumisia oltaisiin kuultu tämän vuoden elämä lapselle konsertissa, mutta ei ollut.
    Mitähän pienelle pojalle ja hänen äidilleen kuuluu nykyään? He jäivät jotenkin mieleeni.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s