Syvälle sydämeen sattuu

Kirjoittaja: Heidi Tujunen

”Äiti, ei, Iinaa sattuu!” Näin huusi minulle kaksivuotias tyttäreni hetki sitten tuijottaen syyttävin katsein silmiini ja alkoi sitten itkeä lohduttomasti, niin kuin joka ikinen ilta. Sydämeen sattuu. Pienelle ihmiselle äiti on koko maailma, kaikki se hyvä, mikä maailmassa on, löytyy äidin ja isin sylistä. Miten pieni voisi ymmärtää, miksi äiti joka ikinen ottaa terävän neulan ja pistää hänen reiteensä? Miten pieni voisi ymmärtää, että tämän kaiken äiti tekee hänen puolestaan? Miten pieni voisi ymmärtää, että äiti ottaisi jokaisen pistoksen itseensä, jos se vain voisi pientä auttaa? Ja kun toisen kipu on loppunut, odottaa jo toinen tyttö vuoroaan. Ja äiti tuottaa taas kipua, pidättäen samalla omia kyyneleitään.

Vain hetkeä aikaisemmin oli kuusivuotiaan tyttäreni silmistä alkanut valua kyyneleitä ja tyttöni oli sopertanut itkuisena:” Äiti, miksi minua aina alkaa itkettää.” Ja äiti tietää vastauksen. Siksi, että tyttö pienoiseni, sinun sydämessäsi on sellainen kolhu, jollaiselta äidin olisi pitänyt pystyä sinua suojelemaan. Siksi, että olet joutunut isosiskona liian tiukille, vaikka olet ollut pieni itsekin. Olet joutunut näkemään ja kuulemaan sellaista, mitä ei pienen isosiskon pitäisi joutua kokemaan. Tiedät, miten henkitorviavanteesta imetään, miten erilaiset piippaavat laitteet sairaalassa saavat hoitajat tihentämään askeleitaan, millaiselta aikuisten ilmeet näyttävät, kun on suuri hätä. Olet joutunut olemaan paljon ilman äitiä ja isiä, vaikka he eivät aina ole fyysisesti pois olleetkaan luotasi.

Lapsen fyysisen kivun katsominen tekee äidille tiukkaa, mutta niin tekee henkisen kivun katsominenkin. On niin vaikea katsoa, kun oman lapsen on paha olla. Kun hän kokee olevansa arvoton, maailman surkein lapsi. Kun yksi väärä vastaus kokeessa saa lapsen tuntemaan olevansa maailman huonoin oppilas, kun mikään kehu ei mene perille. Kun iloisista lapsista on tullut surullisia lapsia, joiden taakka tuntuu olevan välillä liian raskas kantaa. Äitinä voit vain olla vierellä ja kuunnella, kuulostella ja ymmärtää. Kipua et pysty poistamaan, puhaltaa voit aina yrittää.

Näiden kahden vuoden aikana olen kokenut, kuullut ja nähnyt monenlaista kipua. Olen nähnyt, miten paljon voi pieneen vastasyntyneeseen koskea, miten kovilla voi pieni keho olla. Olen kokenut, miltä tuntuu, kun sielu menee sirpaleiksi, kun sydämeen sattuu niin paljon, että hengitys meinaa salpaantua. Olen kuullut monet itkut, monet tuskan huudot. Olen tuntenut lapseni kivun, kun hän on itkenyt äänetöntä itkuaan ja vuodattanut suuria krokotiilin kyyneleitään. Olen lohduttanut isosiskoa, kun hän on itkenyt ikävän kipuaan, paijannut isoveljeä, kun hänen sieluaan on särkenyt. Kunpa lapsillani olisi edes hiukan vähemmän kipuja tulevaisuudessa, kunpa niihin tuleviin auttaisi Batman- tai Hello Kitty-laastari. Kunpa ne kivut olisi sellaisia, että äidin puhallus veisi ne mennessään!

Advertisements

5 kommenttia

Kategoria(t): Heidi

5 responses to “Syvälle sydämeen sattuu

  1. laura hietalahti

    Kyyneleet tulvahti silmiini 😦 Tää on niin totta. Kunpa meillä vanhemmilla olisi taikasauva jota heilauttamalla saisimme kivun pois. On niin avuton olo lapsen kivun edessä.
    Voimia kaikille!

  2. Kati Vaari

    Kiitos Heidi kirjoituksestasi, niin totta, joka sana. Kipujen edessä äiti on voimaton. Ja syvälle sydämeen sattuu. Puhumattakaan niiden pistosten antamisesta, tiedän niin tuon tunteen.
    Voimia ja jaksamista arkeen!

  3. Heidi, kiitos kirjoituksestasi, jota minun oli erityisen vaikeaa lukea. Kaikki sanomasi on niin totta. Itse en pysty näitä isosisarusten suruasioita vielä oikein edes käsittelemään, kun on niin akuuttia vielä sen pienimmän ja ”sairaimman” kanssa.

    Yksi asia on kuitenkin tosi. Vaikkemme me äiteinä voi lapsiamme näiltä suruilta suojelemaan (varsinkaan niitä isoja sisaruksia, jotka joutuvat ikäänsä nähden kohtuuttoman koville), niin totuus on se, että me ainakin yritämme. Ja se riittää. Sinä Heidi olet ihan paras äiti. Ole armollinen itsellesi, vaikka tiedän ettei se ole helppoa. Rakastamalla itseämme rakastamme myös lapsiamme 🙂

    Halauksin, ”kanssasisaresi” Annu

  4. Merja

    Niin, kun voisi ottaa lapsensa ja paeta jonnekin missä ei ole pahuutta, kipua, sairautta tai mitään. Omaan koloon, missä olisi hyvä olla.

    Mutta kun ei voi, niin voi vain kulkea lapsensa rinnalla tämän alkumatkan, ja rikkoa yhä uudestaan omaa sydäntään katsomalla tuskaa, tuottamalla kipua ja uskomalla parempaan huomiseen.

    Tämä mahtuu sanaan ’äiti’. Se on loputon arkku, josta ammentaa ja johon piilottaa.

  5. Hanna

    Todella läheltä koskettaa meitäkin tämä kirjoitus. Hienosti kirjoitettu. Miten usein onkaan joutunut katsomaan lapsen pelokkaita silmiä, jotka anoen sanovat: ”Äiti ota minut syliin ja vie minut pois näiden ihmisten luota, jotka satuttavat ja pistelevät minua neuloilla! Miksi annat sen tapahtua?” Tuolloin suutelen vain kyyneleitä pois lapsen kasvoilta ja kuiskin hellästi korvaan: ” Se on kohta ohi, äiti rakastaa sinua ja ottaa aivan kohta syliin.”

    Samoin on sydäntä särkevää, kuinka isommat sisaret joutuvat tosiaan kärsimään omalla tavallaan. Heidän syntymäpäivänäkin on hoidettava pienintä siskoa ja lopulta lähdettävä hänen kanssaan sairaalaan. He kyselevät, että miksi juuri meille piti syntyä tällainen lapsi, joka on aina sairaana? Kuulin kuinka he illalla rukoilivat, että: ”Rakas Jumala, auta, että Lumikukka ei heräisi tänä yönä koko ajan, niin että äitikin saisi joskus nukkua. Auta myös, että Lumikukan sairastaminen loppuis ettei äidin tarvitsisi aina mennä sen kanssa lääkäriin vaan äiti voisi olla kotona meidän kanssa…” 😥

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s