Ei siihen koskaan totu

Kirjoittaja Kati Vaari

Tuijotan lehteä edessäni näkemättä sanoja. Hörppään kylmää kahviani, unohdin juoda sen kuumana. Vilkuilen kelloa, jokohan…   Kävelen kahviosta takaisin käytävälle odottamaan. Joka hissin avaus nostan katseeni, ei vieläkään. Pian lääkäri tulee, pojat on hoidettu, heräilemässä ovat. Huokaisen helpotuksesta, tälläkin kertaa kaikki meni hyvin. Pian saan luokseni kaksi tokkuraista poikaa, lastat jalassa, tippa kädessä. ”joko mä saan mehujään?” kysyy ensimmäinen kunnolla herännyt. Kyllä saat, hoitaja tuo sen aivan kohta.

Pojat syövät mehujäätä ja katsovat videoita. Äiti vaipuu mietteisiin. Miksi minä taas jännitin tätä. Miksi olin pakahtua huolesta saatellessani lapseni heräämöön. Lukuisia kertoja olen odotellut näillä samoilla käytävillä, jokusen kerran myös toisien sairaaloiden käytävillä. Ja silti joka kerta kurkussa on sama pala, joka kerta huoli on yhtä suuri. Entä jos jotain meneekin pieleen, entä jos? Ei siihen totu koskaan.  Äidin huoli on joka kerta yhtä suuri, mutta onneksi myös ilo on joka kerta yhtä suuri, kun saa tokkuraisen lapsensa halaukseensa. Kaikki on hyvin, syödään vaan nyt nämä mehujäät.

Moniin asioihin lasten erityiseen liittyen tottuu kuin huomaamatta. Lääkkeet, kylmähoidot, jumpat, fysioterapiareissut ovat osa arkea. Jopa pistoksena annettavat lääkkeet ovat nykyään osa iltatoimia eikä sitä ajattele sen enempää. Ei niitä edes ajattele erityisinä asioina. Mutta kun kyseessä on nukutus, vaikka vain pienikin, siihen äiti ei vain totu. Yritin laskea mielessäni montako kertaa viimeisen vuoden aikana olen odottanut tietoa nukutetusta lapsestani. Laskeminen oli liian hankalaa, ehkä kymmenisen kertaa kuitenkin. Joukossa on vain kaksi hankalampaa leikkausta, suurin osa pikaisia pieniä toimenpiteitä vain. Mutta tiedostan jokaisen nukutuksen riskin, liiankin selvästi. Juuri nyt ajattelen että hyvin ne aina sujuu, tässä kotona tietokoneella on helppo ajatella että ne ovat aivan rutiini juttuja. Sitten siellä sairaalan käytävillä odottaessa kauhu valtaa mielen. Kurkkua kuristaa, mielen täyttävät kauhukuvat, entä jos jotain tällä kertaa meneekin pieleen, entä jos lapsi ei herääkään normaalisti?!

Lähiviikkoina on edessä taas uudet äidin kauhun hetket, viikon tai kahden päästä odotan taas noilla tutuilla käytävillä uutisia lapseni nukutuksesta. Hyvinhän kaikki taas menee, eikö vain?

2 kommenttia

Kategoria(t): Leijonaemo

2 responses to “Ei siihen koskaan totu

  1. Sari Riskumäki

    Huomenna torstaina vuorostani minä äiti leijonaemo odotan jännitän hermoilen lastani leikkauksesta pois. Anelen ettei hänelle saa tapahtua mitään ikävää!!
    Pikku-ukolle laitetaan peg-letku, helppo ja yksinkertainen toimenpide kuulemma, mutta haluanko uskoa näin?

  2. Ida-Maria

    13.11.1989.perjantaina,syntynyt tyttäremme vietti ensimmäisen vuotensa,ja minä muistan että se oli ”äitiysloma”…Lastenklinikalla.
    Syntyi valkoinen lapsi, josta kätilö tokaisi ensimmäiseksi,että ”täällä on vähän tällaista ” ,ja heilautti velttoa vasenta kättä,jossa oli sormien kohdalla vaan tynkä.Vai mikä lie pikku sakara ollut.
    Lapsi ei huutanut,vikisi.
    En tajunnut ,mutta mies sanoi että ”se on vammanen,voi että”.
    Seuraavana päivänä suurisilmäiseltä ,sinisilmäiseltä ,tytöltämme leikattiin ruokatorven puutos.Ja katetroiminen alkoi…..

    12 vuoteen on mahtunut ensinnäkin lause lääkäreiltä”Hän ei tule koskaan puhumaan,syömään,hengittämään ,eikä kävelemään”.
    Kaikki kumminkin onnistuu.On NLD-hahmotusvaikeus,josta olen lukenut,että aiheutunee hapenpuutteesta oikeassa lohkossa…
    Tai sitten lievä kehitysvamma…
    Aluksi kaikki kuvat päästä olivat kunnossa…syntyessä.
    No,on ollut trakarit,mahanapit,saturaatio laitteet,hapet ,kotisairaanhoitajat,fysioterapiaa,toimintaterapiaa,puheterapiaa,psykoterapiaa,leikkauksia miljoona.Viimeisin oli iso skolioosi-leikkaus.
    Kaikki hammasnukutukset ja pienetkin operaatiot nukutuksessa.Paitsi hiukset antaa leikata jo ilman puudutusta….
    Moebius-syndrooma.Hän ei hymyile,,mutta sitäkin leikataan nykysin.
    Iloinen,murrosikäinen tyttö,ei juuri kavereita,ja koulussa oma avustaja.
    Tietokone -nörtti,ja musa-ihminen.
    Tulevaisuudesta ei tiedä.
    Mennään päivä tai vuosi kerrallaan.
    Hoidetaan asiat sitä mukaa kun ne tulee eteen.
    Tässä mennään nyt,missä huomenna,,,never knows!!!

    T moebius-tytön äiti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s