Kuukausittainen arkisto:marraskuu 2011

Kohti uutta lastensairaalaa osa 1

Kirjoittaja Merja Rukko

Sain eilen osallistua kahden kansanedustajan järjestämään tilaisuuteen Eduskunnan kansalaisinfossa. Aiheena jotain niin tärkeää kuin uusi lastensairaala Helsinkiin vanhan Lastenklinikan tilalle. Lastenklinikka ja Lastenlinna ovat sairaaloina tulleet tiensä päähän. Rakennuksina ne ovat kauniita ja varmasti vielä kunnostettavissa käyttökelpoisiksi, mutta ei sairaalatoimintaan.  Tästä olimme me vanhemmat ja paikalla olevat päättäjät liikuttavan yksimielisiä: Uusi lastensairaala tarvitaan!
 
Tilaisuudessa kuulimme HUS:n päättäjien ja johdon, poliitikkojen, valtioneuvoston, yliopiston edustajan ja meidän vanhempien puheenvuorot. Itse asiassa lastensairaalan vaikutusalue ja kontaktikenttä on huomattavasti suurempi, kuin minä itse sairaan lapsen äitinä olen edes osannut ajatella.  Vaikutuspiirissä ovat tietenkin leijonalapsemme; oma syövästä toipuva tyttäreni kohtalotovereineen, ystävieni keskoslapset, liikuntavammaiset, sydänsairaat, kaikki elinsiirtolapset, epileptikot ja ylipäätään kaikki erityistä hoitoa tarvitsevat lapset. Lisäksi alueen asukkaiden terveyskeskustoiminta lasten osalta toimii Lastenklinikalla.   Tämä kaikki on ilmiselvää.  Selvää on myös sairaalan henkilökunnan osallisuus; lääkärit, hoitajat, vahtimestarit ja kaikki, jotka liikkuvat ja työskentelevät tai käyvät Lastenklinikalla.
 
Mutta oletteko te muut tulleet ajatelleeksi, että Lastenklinikalla ja sen tiloilla on vaikutusta myös meidän tulevan lääkärikunnan osaamiseen? ja siihen, että saamme ja pystymme tekemään kansainvälistä tutkimusta ja kilpailemaan tällä saralla? Iso vaikutus myös siihen, mihin opiskelija hakeutuu opintojensa jälkeen erikoistumaan ja tutkimaan aihekenttäänsä? Sinnekö, missä on kurjimmat ja ahtaimmat tilat vai sinne, missä nämä ovat kansainvälisten standardien ja suositusten mukaisia? Lääketiede mitä enenevissä määrin on tietotaidon vaihtoa eri yliopistojen ja niihin liittyvien yliopistollisten keskussairaaloiden välillä.  Olen yhden lääkärin suusta kuullut, että he häpeävät tilojaan eivätkä siksi kutsu edes kolleegojaan vierailemaan Lastenklinikalla. Ja kuten muussakin kanssakäymisessä – mahtaako tämä toimia kahteen suuntaan? Kun me emme kutsu, niin muut eivät kutsu meitä? Toivottavasti ei. Ja vielä, kuten eilinen puhuja ilmitoi, jotta lääkäri pystyy pitämään yllä taitojaan ja olemaan mukana viimeisimmässä tutkimuksessa ja kehityksessä, tulee pystyä valmistumisen jälkeenkin tekemään tutkimusta työn ohessa. Täällä paikalla. Samalla, kun hoitavat meidän lapsiamme.
 
Syöpälääkärit ovat tyttäreni runsaan kolmen vuoden sairastaipaleen aikana vaihtuneet usein. Olen kuullut, että ovat tekemässä tutkimusta pitkin maailmaa, kuka missäkin. Mutta en ole koskaa tullut ajatelleeksi, että se johtuisi meidän heikoista tutkimusmahdollisuuksista ja tiloista. Oli hyvä, että tämä minulle kerrottiin nyt. Olen lähinnä toivonut että sama lääkäri hoitaisi edes kaksi peräkkäistä lääkärikontorollia, turhaan.
 
Eilen puhuttiin myös rahoituksesta. Meille esiteltiin kaavioita, joista selvisi, että lähes kaikilla sairaanhoidon aloilla vähintään kolmannes Lastenklinikalla hoidettavista lapsista tulee muualta kuin 23  HUS:n kunnan alueelta. Rahaa sairaalaan tarvitaan siis muualtakin Suomesta. Tämä ei ole vain meidän pääkaupunkilaisten asia vaan koko Suomen lasten asia.
 
Hus on käynnistänyt uuden lastensairaalan tarveselvityksen tekemiseen pikavauhtia Lastenklinikan huonon kunnon  aiheuttaman liikehdinnän seurauksena. Lääkärit ovat puhuneet asiasta jo pitkään ja vanhemmatkin mutisseet keskenään. Mutta nyt tänä vuonna 2011 tämä kaikki eri tahojen mutina ja hiljainen valitus on muuttunut ääneen lausutuksi vaatimukseksi ja ainakin ensimmäinen askel kohti uutta lastensairaalaa on otettu.  Se on upeaa. Haluan olla tässä mukana, mutta haluan myös, ettei tämä unohdu puuttuviin rahasummiin eikä tähän kohdisteta italialaista lakkoa vaan uusi lastensairaalahanke etenee niin nopeasti kuin se suinkin on mahdollista. Oma lapseni kasvaa aikuiseksi ennen kuin uusi sairaala valmistuu. Niin monen muunkin Leijonaemon. Mutta uusia lapsia syntyy ja hekin tarvitsevat ja ansaitsevat hoitoa asianmukaisissa tiloissa, joissa on hyvää koulutettua työssäjaksavaa ja motivoitunutta hoitohenkilökuntaa sekä tarvittavat laitteet ja lääkkeet.  Ja jos jonkun pitää hyvästellä lapsensa, niin sen voi tehdä muuten kuin istumalla patjalla lattialla lapsi sylissään.
 
Tämä on meidän kaikkien asia – kiitos että asia etenee!

3 kommenttia

Kategoria(t): Merja