Uusi elämä

Kirjoittaja Mari, kolmen Leijonanpennun äiti

4.9.2011 läheisemme ovat kokoontuneet kanssamme  kotiimme, juhlistamaan pienen poikamme ristiäisiä. Toivomuksestamme pappi puhuu siitä, kuinka tämä pieni ihme on uusi alku koko perheelle. Isoveljien sairaudet ovat koetelleet vanhempia, ja läheisiä. Nyt on aihetta vain, ja ainoastaan, juhlaan. Luontokin juhlii mukanamme, aurinko paistaa täydeltä taivaalta. Nauru raikaa, lapset leikkivät pihalla. Täydellinen päivä.

19.9.2011 Hääpäivä. Olemme pienen kanssa olleet ruokakaupassa hankkimassa herkkuja illaksi. Tänään juhlitaan hääpäiväämme. Ravintolaillallisia ei ole tiedossa, mutta tehdään kuitenkin illasta juhlaa. Äitini on seuraneitinämme. Ruokakaupasta siirrymme kahvilaan, pieni nukahtaa vaunuihinsa.

Nautimme kahvista, ja toistemme seurasta äitini kanssa. Rauhallisen kahvihetken katkaisee vaunuista kuuluva kirkuna. Pienin ihmeeni jalat ja kädet nykivät. Äitini yrittää lohduttaa; tuon ei tarvitse tarkoittaa mitään, vauva on ollut kipeä, oireet johtuvat varmasti vain siitä, että hän ei ole vielä ihan kunnossa. Mutta sydämessäni tiedän; se mitä olen pelännyt, on tapahtunut kolmannen kerran. Äitini laittaa vielä perääni viestin ”kulta pieni, ota rauhassa, ei tuon tarvinnut tarkoittaa mitään”. Mutta minä tiedän.

Saan pidettyä itseni kasassa bussimatkan ajan, kotona puhkean hillittömään itkuun. Soitan tuttuun numeroon, sairaanhoitaja ei vie pelkoani pois ”olen pahoillani, tuo kuulosti kyllä kohtaukselta”. Soitan miehelleni, itken lohduttomana. Hän valaa minuun uskoa, tämä tapahtui vain kerran, kaikille voi tapahtua näin kerran. Kyllä asiat järjestyvät.

20.9.2011 olemme lähdössä pienen kanssa kummitädin luokse pidemmän junamatkan päähän kylään. Emmin pitkään lähteäkö vai ei, huoli raastaa sydäntä, päässä jyskyttää ajatus ”kaikki ei ole hyvin”. Pikkuinen on oma itsensä, iloinen ja puuhakas. Mies valaa uskoa; kaikki menee hyvin, nyt tekee hyvää päästä vähän uusiin maisemiin. Lähdemme matkaan. Matka menee hyvin, ihana tavata rakasta ystävää. En puhu hänelle edellisen päivän tapahtumista mitään.

21.9.2011 pieni on sylissäni, pidän seuraa ystäväni puolisolle hänen kokkailleessaan. Nauramme, muistelemme menneitä kesiä, kun olimme yhä naapureita. Yhtäkkiä alan tuntea tutun tuntuisia nytkähdyksiä pienen vartalolla. Ne jatkuvat, ja jatkuvat, ja jatkuvat. Nyt tiedän, tämä ei pääty hyvin. Yritän jatkaa keskustelua, ja työntää pelkoa taka-alalle. Ystäväni kotiutuu töistä, annan saman tien pienen hänen syliinsä, ja kysyn ”tunnetko, nytkähteleekö pieni”. Ystäväni, pienemme kummitäti, nauraa ”nyt olet vainoharhainen, poika voi hyvin”. Mutta pelko ei katoa sydämestäni, eikä päästäni. Minä tiedän. Pahin pelkoni on toteutunut.

22.9.2011 junamatka kotiin, pieni makoilee viereisellä penkillä. Naureskelee ja katselee minua. Olen niin onnellinen, siitä, että saimme pienen elämäämme. Yhtäkkiä pienen ilme vakavoituu, ja näen ne taas, liian tutut nykäykset ympäri kehoa. Otan puhelimen esiin, ja alan videoida. Laitan sisarelleni videopätkän viestinä, ja kysymyksen ”näetkö nykinöitä”. Menee hetki, sisareni vastaa ”olen niin pahoillani, mutta kyllä mielestäni näen”.

23.9.2011 Perjantai, olemme menossa yksityiselle lääkäriasemalle. Tarvitsemme lähetteen jatkotutkimuksiin. Aamu on rauhallinen. Veljeni lähtee meille kuskiksi. Juuri kun kuulen auton tulevan pihaamme, pieni säpsähtää hereille, jalat ja kädet nykivät, hän itkee lohduttomasti. Sama tapahtuu lääkäriaseman pihalla. Ystävällinen lääkäri soittaa heti eteenpäin, pienen isoveljiä hoitavalle taholle. Ei ole kiirettä, tänään ei tarvitse vielä lähteä eteenpäin tutkimuksiin, mutta heti alkuviikolle saatte ajan erikoislääkärille.

Ilma on taas kaunis. Lähden pienen kanssa lääkäriasemalta vanhempieni luokse. Tapaan äitini metroasemalla, lähdemme kävelemään pitkin rantaa, aurinko paistaa, vesi kimmeltää. Alkusyksy näyttää kauneimman puolensa. Pieni säpsähtää hereille, kirkuu, ja raajat nykivät. Menee muutama minuutti, sama tapahtuu uudestaan. Ja uudestaan. Soitan pienen isoveljiä hoitavalle taholle, saamme ohjeen lähteä heti ensiapuun. Itken, itken äidilleni, miten tästä selviää enää, miten tästä voi selvitä kolmannen kerran. Miksi näin piti tapahtua.

Ensiavussa, hyvin pian, tuttu erikoislääkäri tulee päivystäjän kanssa katsomaan meitä. Tuttu lääkäri halaa minua, ihastelee poikaamme, ja lohduttaa ”kaiken ei tarvitse mennä niin vaikean kautta, pienelle voi tulla vain osa oireista. Sairaus ei tarkoita sitä, että hänelle tulevat kaikki samat oireet kuin isoveljille. Tällä kertaa kaikki voi mennä paljon paremmin.” Tuttu lääkäri soittaa puhelun, jonka päätteeksi toteaa ”sain teille ajan video-eeg:n, tulkaa huomenaamulla, heti kello kahdeksan t osastolle. Osasto on tänään kiinni, mutta järjestämme paikan teille sairaalan toiselta osastolta”. Sydän raskaana, ja surusta, ja pelosta pakahtumassa, pyydän, että saammeko lähteä kotiin. Lääkäri antaa luvan kotiutua. Menemme kotiin, mieli on tyhjä, kroppa painaa tonnin. Emme osaa mieheni kanssa sanoa toisillemme mitään, istumme hiljaa, tyrmistyneinä, olohuoneemme sohvalla.

24.9.2011 aamulla, kello kahdeksan, olemme osastolla, tutussa pienessä huoneessa. Tutut hoitajat tulevat pahoittelemaan tilannetta, näen, että he ovat aidosti surullisia. Laitan läheisimmille ystävilleni viestin ”pieni on sairastunut”. Ystäväni, pienen toinen kummitäti, saapuu seuraksemme. Kun pieni nukahtaa, liian tutut piuhat päässä, menemme ystäväni kanssa kahville. Käytävällä hän puhkeaa lohduttomaan itkuun. Kuten minä. Halaamme toisiamme pitkään.

Elämä on muuttunut. Jälleen kerran.

4 kommenttia

Kategoria(t): Leijonaemo

4 responses to “Uusi elämä

  1. M. Jaaskelainen

    Mika sairaus lapsillasi on?

  2. sofia

    Kyyneleet valuvat silmistäni…
    En tiedä mitä tähän kirjoittaisin, mutta tuli sellainen olo että jotakin on sanottava…Toivon teidän perheelle voimia koko sydämestäni!

  3. Maarit

    Olen kokenut tuon saman kauhun tunteen,kerran …monen monta kertaa.Kauhu oli suorastaan lamauttava,pelko kauheaa.Lapseni oli 3,5 kk vanha..Toivon että teille kuluu nyt hyvää….
    T.Maarit

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s