Ihan tavallisia asioita?

Kirjoittaja Noora Kärkkäinen

Luin mietteissäni Tavallisia-nettisivustoa jonka tarkoitus olisi ehkäistä syrjäytymistä niin nuorten että vanhemmankin väestön keskuudessa. Lukiessani tunsin monenlaisia tunteita, päällimmäisenä niistä hämmentynyt huvitus, sitten ehkä päätään nosti ”mitä ihmettä”-tyyppinen ällistys. Minua tuo sivusto ihan jopa loukkaa ihmisenä ja äitinä.
Sivustollahan neuvottiin nukkumaan tarpeeksi, leipomaan pullaa ja olemaan kiinnostunut lapsensa asioista. Ylipäänsä neuvottiin tekemään paljon sellaisia asioita mitkä on aika itsestään selviä monelle. Kuvitellaan ilmeisesti että ihmisillä on arki täysin hukassa?

Minä itse olen ns. potentiaalinen syrjäytyjä joka kasvattaa kotonaan lisää potentiaalisia syrjäytyjiä.

Minua ei paljoa lämmitä neuvot ”tehdä tavallisia asioita” kun niitä asioita me teemme päivästä toiseen. Ihan joka ikinen arkipäivä me heräämme kellon soidessa, puemma, syömme, teemme ruokaa, läksyjä ja käymme kylässäkin, emme siis ole vain kotona neljän seinän sisällä kenties hukuttamassa kurjaa elämäämme viinapulloon ja vähät välitämme pyörivästä yhteiskunnasta ympärillämme.

Kyllä me ihan totta haluamme yrittää. Mutta aika yksin sitä ihminen saa yrittää kun mutkia matkaan tuo terveydelliset ongelmat.
Omat, tuota kuuluisaa syrjäytymistä ehkäisevät, opintoni on täysin riippuvaisia siitä miten paljon saan yhteiskunnalta apua lasteni kanssa olemiseen. Tällä hetkellä yhdellä lapsistani on lyhennetyn kouluviikon suositus sekä myös lääkärin suositus olla menemättä koulun jälkeen iltapäiväkerhoon. Minun opiskelujani silmällä pitäen tuo iltapäiväkerho olisi ollut juuri se avainsana mutta iltapäiväkerhon resurssit eivät riittänneet psyykkisesti- ja neurologisesti sairaan 7-vuotiaan kaitsemiseen. Lapsi löi aivan ranttaliksi ja ip-ohjaajat olivat voimavarojensa reunalla lapseni kanssa. Eikä se perus koulunkäynti suju yhtään sen mallikkaammin vaikka pojalle on armosta myönnetty henkilökohtainen avustaja, mutta siellä 23. muun lapsen joukossa lapseni on liian erilainen ja ympäristö liian hektinen herkälle pienelle ihmisen alulle. Lasta kiukuttaa ja ahdistaa kaikki se paine mitä hänelle luodaan, hän ei vain jaksa eikä enää kykene toimimaan. Poika meneekin usein käytävän puolelle tekemään tehtäviään koska ei siedä melua.

Pienluokkia ei kunnassamme ole, päivän sana kun on ”integraatio” jolloin ajatellaan että erilaiset pannaan tavisten joukkoon ja maailma on taas parempi paikka. Näin ei ole, isot lapsiryhmät usein vain korostaa ongelmia. Eikä kunnat palkkaa avustajia tarpeeksi. Tällainen yhtälö ei voi toimia, paitsi paperilla kunnanpäättäjien pöydällä.

On siis vain höllättävä ja annettava lapselle aikaa. Aikaa kasvaa ja olla lapsi.
Minun kohdaltani se tarkoittaa sitä että minun on oltava kotona lastani varten koska 7-vuotiasta vakavasti sairasta lasta ei voi pitää yksin iltapäiviä kotona, lisäksi koulupäivien kesto on lapsen voinnin mukaan tunnista kolmeen eli paljoa ei minulle siinä jää sitä kuuluisaa ”omaa aikaa” kun lisäksi on kaksi muuta lasta, joista toisella on myös omat erityispiirteesä.

Se olisi rinnastettavissa heitteille jättöön jos jättäisin psyykkisesti hauraan lapsen kotiin impulsiivisen ja helposti tulistuvan ADD-diagnoosin omaavan isoveljen kanssa. Vastassani saattaisi olla jokaisen vanhemman pahin painajainen kun tulisin koulusta kotiin. Eli kotona on aina oltava joku aikuinen.

Sukulaisapu siis tulee kyseeseen ja sen turvin pystynkin ehkä jollain tavalla suoriutumaan opinnoistani. Ehkä. Ja kaikille tilanteessani oleville sukulaisapua ei vain ole, isovanhemmilla ei ole mitään lakisääteistä velvollisuutta hoitaa lapsenlapsiaan.

Ei siis ole väliä kuinka paljon minä kiitän, kummarran ja niiaan kun se ei lastani paranna. Se ei tasapainota herkkää psyykettä ja auta setvimään sekamelskaa pienessä päässä. Minun sydämeni särkyy miettiessäni lastani, hänen pahaa oloaan ja hänen tulevaisuuttaan, öisin nämä ajatukset jahtaavat minua ja toisinaan valvon paniikin vallassa ajatellesani seuraavaa päivää; kuka soittaa ja missä palaverissa minun pitikään istua. Tavallisia-sivustolla neuvottiin pitämään kiinni hyvistä yöunista ja minä kyllä ihan toden totta yritän sitäkin, voi miten toivoisinkaan saavani nukkua yöni rauhassa.

Lisämausteen soppaan tuo kyseisen lapsen somaattisen puolen ongelmat. Unettomia öitä on vietetty lapsen sängyn vieressä ihan vain siksi että tiedän hänen olevan elossa ja hengittävän.

Omatkaan perussairaudet ei ole helpoimmasta päästä ja rajoittaa arkea aikalailla. Kun kädet lakkaa toimimasta niin koko lailla se pysäyttää arjen.

Tavalliset asiat eivät siis riitä, eikä riitä äidinrakkauskaan, tarvitaan enemmän. Tarvitaan tukea perheille, tarvitaan lääketiedettä ja osaavia ammattilaisia Ja kaikki tämä on täysin riippuvaista siitä miten paljon resursseja ja rahaa suunnataan juuri sinne missä niitä eniten tarvitaan; sinne ruohonjuuri-tasolle mm. perhetyöhön, sosiaalityöhän, lasten- ja nuorten psykiatriseen hoitoon ja kouluille. Tuollaisiin sivustoihin ja niiden tekemiseen tuhlataan vaan kallista aikaa ja rahaa, kuinka monet lounaat ja pullakahvit yhteiskunta kustansikaan ihmisille jotka keskenään ovat miettineet näitä itsestään selvyyksiä ja päättivät julkaista ne ko. nettisivun muodossa?
Ei se ole ihmisestä itsestään kiinni millaisiin tilanteisiin elämä hänet ajaa, yleensä syrjäytyminen eli yhteiskunnan oravanpyörästä putoaminen tapahtuu sairastumisen tai menetyksen jälkeen, ja noiden tapahtumien seurauksia voi niskassaan kantaa peräti useampi sukupolvi. Tämän kierteen katkaisu olisi se tärkein asia mihin pitäisi puuttua ja tukemalla ihmisen toipumista kohti parempaa huomista. Mutta koska ihmisen itsensä tulee tietää oikeutensa, tulee taistella niistä, saada hylkääviä päätöksiä ja toimittava itse oman hyvinvointinsa vartijana niin siinä ei ehkä enää voimavarat riitä toipumaan? Vanhemmat tuntuvat olevan sairaan tai vammaisen lapsensa ainoat edunvalvojat joiden aika ja voimavarat tuntuvat kuluvan siihen että peräänkuulutetaan itsestään selviltä tuntuvia asioita kuten esim. koulukyytejä.

Siis niitä ihan tavallisia asioita. Kun tavallisesta tulee kynnyskysymys niin miten voisi olettaa että voimavarat riittäisi muuhun? Tarvitaan siis tukea ja apua, ja kuten sanotaan ”rahalla saa ja hevosella pääsee”….

Mainokset

11 kommenttia

Kategoria(t): Leijonaemo

11 responses to “Ihan tavallisia asioita?

  1. Heli

    Kaikki kunnia sinulle teet parhaasi vaikeassa tilanteessa!

    Itse olen ymmärtänyt, että tuo kampanja ei ole suunnattu sinun kaltaisillesi ihmisille, vaan niille, joilla on kiireen tms takia vanhemmuus hiukan hukassa ja muistuttamaan kaikille kynnelle kykeneville, että myös kaverin tai naapurin lapsille voi ja kannattaa antaa aikaa ja huomiota. Kampanjaa ei myöskään varmasti ole tarkoitettu vaihtoehdoksi yhteiskunnan suoralle tuelle ja puuttumiselle vaan täydentämään sitä ja vähentää tarvetta antaa tukea ns. helpommille tapauksille. Jos kampanjan ansiosta joku hiukan hukassa oleva nuori löytää elämälleen suuntaa eikä tarvitse lastensuojelun tai etsivän nuorisotyön apua, nekin resurssit voidaan kohdistaa niille, jotka aidosti tarvitsevat enemmän apua ja kaikki voittavat.

    Sairaiden lasten ja vanhempien saama tuki on ihan erillinen ongelma ja Leijonaemot tekee todella tärkeää työtä sen esiin tuomiseksi. Ei se kuitenkaan minusta anna aihetta tyrmätä muita avauksia, vaikka ne eivät ihan omaan tilanteeseen sopisikaan.

    Kovasti voimia tärkeään taisteluusi!

  2. Meillä on ”melkein” tavallinen lapsi enkä ole koskaan kokenut olevani mikään Leijonaemo, mutta varsin tuttuja tuntoja nuo ovat. Päällimmäinen tunne kampanjasta on jotakuinkin ”Ettekö te parempaan pysty?” Siellä on sentään ollut niin Jari Sinkkonen, Raisa Cacciatore kuin Liisa Keltinkangas-Järvinen palaveeraamassa.

    Tässä omia ajautuksiani: http://pikkuisenparempaa.blogspot.fi/2012/09/ihan-hyvia-neuvoja.html

  3. Merja Rukko

    Minäkin haluaisin toteuttaa niitä ihan tavallisia asioita, mutta kun meillä ei oleihan tavallisia lapsia vaan niitä erityislapsia ja heidän sisaruksiaan. Koen myös olevani ulkopuolella tämän työryhmän kohderyhmästä, vaikkakin koen että perheemme on mitä suurimmassa määrin juuri vaarassa syrjäytyä.

  4. sanna

    Olisipa ihanaa jos elämä olisi niin helppoa ja yksinkertaista. Tee sitä, tätä ja tota niin voit paremmin. Meillä on uusioperhe. 5 lasta joista kaksi aikuusuuden kynnyksellä, kaksi alakoululaista ja yksi taaperoinen. Ekaluokkalainen on E-lapsi. On tunnepuolen häiriötä sekä keskittymishäiriötä, on käytöshäiriötä, on astmaa ja allergioita. Elämä pyörii ekaluokkalaisen tahtiin. Tehdään sitä mihin hän kykenee. Yöt valvon ja vahdin ettei lapsi karkaa ikkunasta, ettei hän tyhjennä kaappeja. Päivät vahdin ettei hän tee taaperoiselle pahaa. Ulos ei voi laskea ilman aikuista sillä hän tekee heti kolttosia. Apua olen pyytänyt useamman vuoden, en ole saanut. Suomessa jotain pitää tapahtua jotta saat apua. Meillä tapahtui. Ekaluokkalainen yritti kuristaa taaperoisen. Ja kun se ei riittänyt hän sytytti tuli palon keittiöön ja kun sekään ei vielä riittänyt, yritti hän polttaa koko talon. Itkin ja taistelin. Sain apua. Lapsemme on ”kuntoutuksessa”, mutta kuinka pitkään? Onko siitä mitään apua? Jos jollain on vastaavia kokemuksia niin kuulisin ja keskustelisin mielelläni.

  5. Harri

    Koko sivuston ja työryhmän tärkein tehtävä taisi olla antaa Niinistön vaalikampanjalle loppusilaus. Kun oli luvattu työryhmä kasata, niin se kasattiin, mutta tehtävänanto oli niin rajattu, ettei sillä edes ollut mahdollista löytää ratkaisuja oikeisiin ongelmiin. Meilläkin on lievästi aspergerinen lapsi, joka selvästi kärsii siitä koululuokan perushälinästä. Onneksi luokassa kuitenkin on edes kaksi opettajaa ja vielä erillinen avustaja ja voivat jonkin verran jakaa porukkaa pienempiin ryhmiin. Mutta eivät nämä ”tavalliset” asiat noihin ongelmiin auta millään lailla ja kuitenkin nuo lasten psyykkiset häiriöt lienevät niitä suurimpia syitä mahdolliselle syrjäytymiselle.

  6. Paula

    Mä olen kyllä vähän erimieltä tosta sivustosta. Valitettavasti tietyssä pisteessä nuo ihan tavalliset asiat ovat aivan hakusessa. Vanhemman uupumus johtaa usein noidan kehään, jossa rutiinit häviää, ei jaksa lähteä minnekään, lapsen kanssa ei jaksaisi tehdä mitään. Kierre vaan jatkuu ja jatkuu. Tällöin tarvitaan myös ulkopuolisia auttamaan perhettä raiteilleen. On myös niitä huomaamattaan niin urakeskeidiä vanhempia, jotka aloittavat sanomaa sähköpostilla ja töistä tultuaan juttelevat lastensa kanssa tasan ”odota nyt vähän kun mä vastaan äkkiä tähä ja tohon ja siihen…” en usko, että kampanjan tarkoituksena onkaan, että se yksinään tekee maailmasta paremman. Kaikkea tavallisia asoota mahdollistaviakin toimia tarvitaan. Ehkä se jollekin on se, mikä muistuttaa, että on hyvä leipoa pullaa joskus, se on sitä taikina terapiaa.

  7. Marja
    Olen NLD, tarkkaavuus-ja lukivaikeuden omaavan lapsen äiti.
    Poika on 10-v. Hän on erittäin temperamenttinen ja tulistuu nollasta sataan sekunnissa.Tavarat lentää ja uhkailua/kiroilua on pakko sietää.Jonkin verran on ollut käsiksi käymistä,jonka kohteena olen minä tai 12-v.isoveli.
    Koulu sujuu mutta kotona on pojan pakko ilmeisesti päästää höyryjä.En itse tunnistanut lapsessamme mitään erikoista ennen esikoulua,kun muut huomasivat hänessä erityisiä piirteitä.Olin laittanut haasteellisuuden temperamentin piikkiin.
    Jonkinlaisen diagnoosin saamiseen meni ainakin kolme vuotta.Koko aikana meiltä ei kukaan kysynyt kuinka voimme tai kuinka arkemme sujuu.Kukaan ei kertonut tai selittänyt mitä NLD oikeasti tarkoittaa.
    Usein meille puhuttiin kuin asiantuntijoille.Jos et osaa kysyä oikeita kysymyksiä niin voit seilata vapaasti diagnoosi-sairaalasanastossa.
    Kysymys on kumminkin omasta lapsesta.
    Pojan haastava käytös on lisääntynyt iän myötä.Edessä on esimurrosikä ja murrosikä.Voin jo nähdä itseni nuorisovankilan odotushuoneessa istumassa.
    Voin eläytyä todella hyvin pelkoosi jättää lapsia keskenään,koska meillä en uskalla aina jättää 10- ja 12-vuotiaita keskenään aamuin tai iltapäivisin.Rukoilen vain ettei satu mitään pahempaa.
    Minulla eikä miehelläni ole mahdollista tehdä normaalia työpäivää lyhyempää päivää taloudellisesta syistä.Aamupäiväkerhon kunta lopetti rahan vuoksi ja iltapäiväkerhon annoin lopettaa,koska siitä ei tullut mitään.Häntä kiusattiin ja ohjaajat olivat voimattomia.Meiltä pyydettiin häntä lopettamaan iltis tai vähentämään siellä oloa.Joudumme silti maksamaan täyden hinnan.
    Lapsen raivareiden/hepuleiden kanssa on vanhempi aika avuton.
    Et saa käydä kiinni,mutta kuka haluaa soittaa 10-v.lapselle poliisit heti ensi istumalta.Minä en pärjää pojalleni,jos hän käy kunnolla kimppuun.Saimme vihdoin lähetteen lasten psykiatriaan,joten elättelen taas toiveita rauhallisemmasta arjesta.Tässä kaikessa pitäisi muistaa hoitaa isoveljeä,avioliittoa ja itseä.Heh heh !!!!!
    Olen lastentarhanopettaja ja olen jo arjessa nähnyt,että osa lapsista ei pärjää isossa ryhmässä.Oman poikani pelastus on pienluokka.Toivottavasti
    saatte pienryhmän kuntaan.Integroiminen isoon ryhmään ei palvele kaikkia.
    Pojallamme on luokassa oma paikka ja hän käyttää tarvittaessa kuulokkeita.
    Musiikki- ja liikuntatunnit suoritetaan kahden luokan isossa ryhmässä joten
    musikaalinen poikamme on kieltäytynyt syksyn aikana siirtymästä luokkaan.
    Ovi on auki mutta hän seuraa tapahtumia käytävältä eikä osallistu.
    Onneksi hänelle on annettu mahdollisuus toimia näin,koska pakottaminen vain lisäisi pojan ahdistusta.
    Olen pohtinut monta kertaa sitä mitä minun pitäisi vastata,kun joku kysyy mitä kuuluu.Miten selität?
    Poikani sai raivarin kun pyysin pesemään hampaat.
    Poikani sai raivarin,koska oli mielestään myöhässä.(Vaikkei ollut, ei ymmärrä matematiikan oppimisvaikeuksien takia kelloa)
    Meidän perheelle on aivan turha tulla kertomaan miten arki saadaan sujumaan pullaa leipomalla,koska se ei tällaisen rakkaan ja haastavan lapsen kanssa suju ikinä minkäänlaisten ennakko-odotusten mukaan.
    En ole lukenut sivustoa,josta mainitsit.
    Kerron meidän perheestä,koska kirjoituksesi kolahti tosi kovaa.
    Meillä ei ole kuin mummi,joka ottaa poikamme yksi kerrallaan.
    Muut sukulaiset asuvat kaukana.
    Koita jaksaa : )
    Marja

  8. Silja

    Ihan pakko on kommentoida, kun niin paljon kiehuttaa ja samalla tekee mieli avautua. Joopa joo perheen kuuluu elää normaalia arkea ja tehdä sellasia normaaleja perhejuttuja. Mikä on sitä normaalia? Jokainen perhe tekee itselleen itsensä näköisen kja kokoisen elämän ja arken ja taaplaa tyylillään eteenpäin. Mikä toimii meille, ei välttämättä toimi muille. Erilaisia tapoja toimia ja elää olisi syytä ihmisten kunnioittaa. Vinkkejä ja ideoita voi antaa, mutta voi, kun se ei aina oman perheen kanssa toimi. Meillä kavereiden äidit kyseli että voisiko tyttö alkaa harrastamaan balettia tai jumppaa, mutta voi kun homma on tuhoon tuomittu. Tytär ei tykkää jumpasta ja sellaisesta lentävästä liihottelusta. Tuumasi, että mä en oo perhonen enkä keiju. Mä oon Rock. Itse äitinä en ole sitä pullalta tuoksuvaa kotihengetär tyyppiä jonka koti on tip top. Juu en. Arki rullaa kun sen ottaa sillai, että jos sukkia ei nyt löydy niin sit vietetään eriparisukka-päivää. Poika piirsi tässä olohuoneen liitutaululel, muuatmalal viivalla kuvan minusta : tukka harallaan, torahampaat, varpaissa ja sormissa torahkakynnet ja kidasta roikkui pitkä kieli ja puhekupla: Tarttee kahvia!
    Meidän perheessä huudetaan, räyhätään, pyöritellään silmiä, näytetään kieltä ja mä en tykkää susta….mutta kuiteskin halitaan, nukkumaan mennessä pusitaan ja sanotaan rakastan ja auts auts.
    ( toi auts juttu tulee, kun lapsille sanon joka yö eri kielillä kauniita unia aj rakastan, niin sanoin sit ich liebe dich auch ( tyttäremme tuo adhd) pomppasi sängystä ja sanoi, että sattuuks sua kun sanoit auts auts, kun mä rakastan sua niin paljon.

    Nyt me sitten sortin sakki, ryhmä Rämä, Kiljusen herrasväki sanoo aina auts auts.

    Jokaisen arki ja voimavarat koostuu niistä pipanoista ja papanoista mitä itte arvostaa ja mistä saa voimaa ja energiaa.

  9. Paluuviite: Hyvinvointiyhteiskunta redux

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s