Vertailu ei kannata

Kirjoittaja Pia Lemmetty

Kaikkeen tottuu, sanotaan. Ja moniin asioihin kasvaa sisälle. Yhden terveen lapsen vanhemmat voivat olla uupuneita ja ajatella, miten ihmeessä useamman lapsen perheet jaksavat. Perheet, joissa on useita terveitä lapsia saattavat miettiä, miten ne perheet joissa on vammaisia tai sairaita lapsia oikein jaksavat. Meidän perheessämme on kolme lasta, joista vanhin on vaikeasti liikuntavammainen 4,5 –vuotias. Minä mietin, miten ihmeessä ne jaksavat jotka joutuvat pelkäämään lapsensa hengen puolesta päivittäin. Toisaalta mietin, miten ne perheet jaksavat, joille on syntynyt vammainen lapsi ja jotka asuvat jossain todella köyhissä maissa. Kaikki on suhteellista, sanotaan. Tiettyyn rajaan asti se pitää paikkansa.

Aina on joku, jolla menee huonommin. Aina on joku, jolla on vähemmän tai joku, jolla on enemmän. Kaikenlainen kilvoittelu ja asioiden arvottaminen on ihmisluonnolle tyypillistä ja monessa asiassa se onkin avain kehitykseen ja asioiden muuttumiselle. Mutta sitten on asioita, joissa ei pitäisi kilpailla, kadehtia eikä arvottaa asioita suhteessa toisiin. Perheiden jaksaminen on mielestäni yksi niistä. Joudun itsekin välillä tekemään todella kovasti töitä, etten pahoittaisi mieltäni tai päästäsi suustani emäsammakkoa kun joku pohtii sellaisen asian hankaluutta, joka meille on täysin mahdotonta. Lapseni tarvitsee nyt ja aina apua yöllä peiton, tyynyn ja asennon vaihtamisen kanssa. Mitä sanon sellaiselle äidille, joka nurisee että hänen 1,5 –vuotiaansa vieläkin herää kerran yössä vaatien maitopulloa? En mitään. Mietin mielessäni, että tietäisipä vaan ja samaan aikaan ymmärrän, että hänellä voi olla jotain muita ongelmia joista en tiedäkään – tai hän voi joutua vaikeaan asemaan pyytämättä ja yllättäen. Tänään, huomenna tai kahdenkymmenen vuoden päästä. Silloin hän ymmärtää. Ehkä.

Tilanne on vähän kuin lentokoneessa itkevien lasten kanssa. Kun koliikkikerho kokoontuu Boenginssa, voi tilanteeseen suhtautua kolmella tavalla: voi pyöritellä päätään, mulkoilla ja pahoittaa mielensä. Voi tuntea suurta myötätuntoa lasten vanhempia kohtaan – tai sitten voi huokaista helpotuksesta ajatellen, että onneksi tuo ei tällä kertaa ole minun lapseni! Olen melko varma, että ne parikymppiset bisnesmiehet ja –naiset, jotka ovat kärttyisiä ja harmissaan kun huutavat lapset pilaavat heidän Tärkeän Matkansa, näkevät asian aivan toisin sen jälkeen kun heillä on omia lapsia. Ihan sama juttu tässä perheiden jaksamisen kanssa. Ei toisten tilanteen raskautta voi kokonaan ymmärtää ennen, kuin on itse kokenut jotain vastaavaa. Tiedän sen, koska itse olin joskus se itkeviä lapsia ja erilaisuutta vieroksuva, uransa nousukiidossa oleva jakkupukutyttö. Sen ei tarvitse olla Siperia, joka opettaa. Ihan tavallinen elämä riittää silloin, kun siitä tulee erityistä.

Viranomaisten ja terveydenhuoltohenkilökunnan on käytettävä mittareita ja arviointiasteikkoja työnsä tueksi. Rajoja on vedettävä ja niukkoja resursseja on jaettava tasapuolisesti niitä eniten tarvitsevien kesken. Voiko juuri mikään tuntua raskaammalta kuin se, että joutuu perustelemaan ja arvioimaan oman tilanteensa vaikeutta ulkopuoliselle? Olohuoneen nurkassa istuva täti kuuntelee pää kallellaan ja rastittaa paperiinsa asteikolla yhdestä viiteen kuinka raskasta meillä nyt juuri tällä hetkellä on. Kyllä – yöheräämiset ja jatkuva kantaminen rasittaa ainakin nelosen verran. Ja juu, terapiakäynnit ja byrokratia on vähintään kolme ja puoli. ”Odotas hetki, käyn pyyhkimässä yhden pyllyn ja vaihtamassa toisen asennon, mietitäänpäs sitten arvosanaa minun jaksamiselleni, jooko?”

Leijonaemot on sellainen yhteisö, jossa kaikilla on kuormassaan vaikeita asioita ja raskasta perhe-elämää. Tässä joukossa ei kilpailla eikä vertailla, vaan tuetaan toisia. Vertaistuki on parhaimmillaan sitä, että muut ymmärtävät jo puolesta sanasta – tai pelkästään katseesta – sen, mitä toinen kantaa sydämellään.

Mainokset

8 kommenttia

Kategoria(t): Pia

8 responses to “Vertailu ei kannata

  1. Riia

    Ihanan tervejärkinen kirjotus!

  2. Ragana

    Hieno kirjotus Pia… Tätähän meidän elämä on. Koitetaan silti vetää kaikki yhtä köyttä ja auttaa toisiamme mielummin kuin vääntää kättä siitä kellä on raskainta. Me jokainen lähdemme eri tilanteista ja ne on otettava huomioon. Ongelma mistä toinen puhuu on kuitenkin sen ongelman kokevalle todellinen, eikä sitä tulekkaan vähätellä: 🙂

  3. “On mahdotonta sanoa,mikä on kenellekin sopivasti.
    Se mikä toiselle on vähän,voikin toiselle olla liikaa.
    Jaksamme eri asioita ja eri määrän.
    Voimat riippuvat niin monesta tekijästä.
    Toiselle sama asia on alku,toiselle viimeinen pisara,jonka myötä malja läikkyi yli.
    Näinkö vähästä, ajattelee joku.
    Mutta mistä hän tietää,miten paljon maljassa jo oli.”

  4. Saana Nuutinen

    Kiitos Pia hienosta kirjoituksesta!

  5. Merja Rukko

    Näin juuri! Leijonaemot ❤

  6. outi

    Aivan ihana kirjoitus!! Tätä asiaa olen juuri itsekin pohtinut ja nyt kun löysin tämän tekstin, niin veit sanat suustani.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s