Epäkunnossa, huolto tilattu

Kirjoittaja Mari N

Kauppareissu, perjantaina, supermarketissa, ruuhka-aikaan, enemmän, tai vähemmän huonovointisen lapsen kanssa. Lapsi kiljuu ja karjuu kärryissään. Noin sata silmäparia lähettelee merkitseviä katseita ”ettekö saa tuota muksuanne hiljaiseksi”. Mies huomaa ”epäkunnossa, huolto tilattu”-lapun tupakka-automaatista, ja heittää huumorilla, että saisikohan lapsellekkin samanlaisen merkin, vaikka otsaan. Tuo merkki voisi olla aika kätevä, monessakin tilanteessa:

Tällä kertaa lapsi on hyvän tuulinen. Varsin söpö, normaalin, terveen lapsen näköinen pikkumies. Kiekuu, ja jodlaa omiaan bussissa. Heijaa itseään, silmät seilaavat ees-taas päässä. Kanssamatkustajat katselevat, ihmetellen, naureskellen, kysyvästi. ”epäkunnossa, huolto tilattu”-merkki voisi olla aika kätevä.

Puistossa; viisi vuotias pikkumies haluaa puiston ainoaan vauvakeinuun keinumaan. Eipä tuo muunlaisessa keinussa osaakkaan keinua. Tippuisi, ja satuttaisi itsensä. Lähitienoon kaikki mammat muksuineen ovat samaan aikaan puistoilemassa. Tottakai; onhan kaunis syyspäivä, ja ajankohta vähän ennen lounasta. Viisi vuotiaamme ei ymmärrä, että en voi mennä heivaamaan tällä kertaa keinuvuorossa olevaa, onnesta nauravaa vuosikasta, ja innokkaasti lapsen varmasti ensimmäisiä keinureissuja kuvaavaa äitiä pois keinusta. Viisi vuotias heittäytyy maahan, ja aloittaa mahtavan karjushown. Äidit muksuineen lähettelevät merkitseviä katseita. Kumma kyllä, kukaan ei tule jakamaan lapsenkasvatusohjeita. Epäkunnossa, huolto tilattu-merkki voisi taas olla aika kätevä.

Pikaruokapaikassa, lapsi itkee äänekkäästi. On saanut herätessään autossa epilepsiakohtauksen. Mies jonottaa ruokaa. Läheisessä pöydässä ruokaileva pariskunta alkaa heittää merkitseviä katseita. Aloittavat kovaäänisen keskustelun ”jos toi olisi mun kakara, niin ei kyllä olisi niin huonosti kasvatettu, että huutaisi tolleen. Eikö toi ämmä yritä edes mitenkään hiljentää sitä”. ”siis ei ole todellista. Jumalauta, ämmä, hiljennä se kakara”. Nieleskelen kyyneleitä, lohdutan lasta. Tiedän, että lapsi itkee sen oman aikansa, toipuu huonosta olosta, ja rauhoittuu sen jälkeen. Tässä tilanteessa ei paljon käskeminen, toruminen, tai kiellot helpota. Tekisi mieli tokaista, että lapsi on epäkunnossa, mutta huolto tilattu.

Kahden lapsen kanssa ruokakaupassa. Esikoisella on kokeiltu uutta lääkettä. Lääke aiheuttaa lievästi ilmaistuna raivoamista. Kassajonossa esikoisen lääkehuuruinen itsehillintä loppuu aivan kokonaan, koska äiti on vakaasti sitä mieltä, että tänään ei ole karkkipäivä. Esikoinen huutaa, karjuu, potkii äitiä, potkii rattaita joissa pikkuveli istuu. Kerkeää ottamaan karkkihyllystä muutamat suklaamunat, ja viskoo ne ympäri kauppaa. Hädin tuskin saan nostettua pienen jättiläisen voimat itselleen raivosta kasvattaneen lapsen veljensä viereen rattaisiin istumaan. Esikoinen yrittää lyödä pikkuveljeään, yrittää luikerrella rattaiden turvavaljaista pois, ja jatkaa karjumista. Äkäisen näköinen täti-ihminen tulee luokseni, ja tokaisee ”pitääkö niitä lapsia tehdä lisää, kun ei osaa ensimmäistäkään kasvattaa”. Epäkunnossa, huolto tilattu-kyltti voisi olla taas paikallaan.

Jälleen ruokakaupassa. Viisi vuotias lapsi istuu kärryissä. Vietämme äiti-lapsi laatuaikaa, olemme lähteneet retkelle. Käymme vain ensin kaupassa hakemassa eväitä. Lääkityksiä on taas säädetty, on valvottu, on voitu huonosti. Pysähdymme leipähyllyn kohdalle. Lapsi alkaa ensin kiljua, huutaa, karjua, jonka jälkeen puhkeaa lohduttomaan, erittäin kovaääniseen itkuun. Vieressä kaksi naishenkilöä katsovat meitä pitkään. Mumisevat jotain ensin hiljaa toisilleen, seuraavaksi sanovat kovempaan ääneen ”etkö sä saa sitä lasta hiljaiseksi”. Silloin pinna katkeaa, kuppi vuotaa yli äyräidensä, ja kaatuu nurin. ”Anteeksi, mutta en saa hiljaiseksi. Kun lapsi ei tajua käskemistä, ja kun hänen on niin hirveä olla koska hän on sairas.Ja lääkitys, joka pahentaa sitä oloa entisestään. Joten; olen todella todella pahoillani, että pilaamme teidän kauppareissunne” Toinen naisista vaihtaa väriä, normaalin kesäruskettuneesta, ravun punaiseksi. Mutisee ”anteeksi, minä en tiennyt”. Toinen lähtee kärryineen paikalta, hipihiljaa, varsin nopeaa vauhtia. Huikkaan vain perään ”niinpä, sitä ei aina voi tietää”.

Meillä on kolme perussairasta lasta. Yksi, jonka kanssa elämä on jo suht helppoa ja normaalia, kehitysvamma- ja epilepsiadiagnoosista huolimatta. Yksi jonka kanssa elämä on tunnista tuntiin, välillä minuutista minuuttiin taiteilua. Lapsi on kuin kävelevä aikapommi. Hän ei puhu, hänen kasvoistaan, ja silmistään näkee milloin tulee huono olo. Välillä sitä korjataan syömisellä, ja mehuilla, mutta sitten on asioita, joihin me vanhemmat emme voi heti samantien vaikuttaa. Lääkäritkin ovat neuvottomia hänen, ja hänen vointinsa kanssa. Hän narskuttaa, kun hän voi huonosti. Ja luoja hän voi välillä huonosti, pitkiä aikoja putkeen. Hän ei puhu. Hänen ymmärryksensä ei pelaa kunnolla. Hän laittaa hanakasti vastaan, kun asiat eivät mene hänen toivomallaan tavalla. Hänellä ei ole tilannetajua, hän ei ymmärrä koska kannattaa yrittää pitää matalampaa profiilia. Hänellä ei ole vaarantajua. Kun hän haluaa jotain, hänen ajatusmaailmaansa mahtuu vain yksi asia; minä haluan tämän asian, ja nyt. Ja hän tekee kaiken mahdollisen, saadakseen haluamansa. Hän huutaa, karjuu, vetää kädestä haluamansa asian luokse. Hän paukuttaa ovia. Hän heittelee tavaroita. Pahnanpohjimmaisena on vielä yksi pikkutyyppi, joka on enimmäkseen aurinkoinen, hyväntuulinen, nokkela, veljiensä omituisuuksiin sopeutunut pieni. Mutta joka myös välillä voi huonosti. Mutta, me olemme kuitenkin lapsiperhe. Meidän lapsemme rakastavat käydä puistossa, ja hampurilaisilla. Ajella bussilla, käydä kauppareissuilla. Me elämme meitä varten. Meidän perhettämme varten. Ja koska olemme tällainen sekalainen seurakunta, emme valitettavasti aina voi ottaa huomioon niitä muita matkustajia-puistoilijoita-ruokailijoita-kaupassakävijöitä. Me pidämme välillä kovaakin meteliä. Meidän lapsemme käyttäytyvät välillä erikoisesti. Mutta, tämä on ainoa elämä josta me, ja lapsemme tiedämme. Joten teitä muita matkustajia-puistoilijoita-ruokailijoita-kaupassakävijöitä varten se ”epäkunnossa, huolto tilattu”-merkki olisi mukava; ehkä se antaisi piirun verran lisää ymmärrystä. Koska, vaikka välillä on hankalaa, suorastaan tuskastuttavan vaikeaa, me yritämme kuitenkin tehdä tästä erilaisesta elämästä parhaan mahdollisen.

10 kommenttia

Kategoria(t): Leijonaemo

10 responses to “Epäkunnossa, huolto tilattu

  1. Rina

    Teillä on juuri teidänlaisenne perhe ja lapsillanne kaikesta päätellen ihanat rakatavat vanhemmat. Voimia ja jaksamista kaikkien tuijottavien ja mielipiteitään kysymättä jakavien erittäin tyhmien/tietämättömien ihmisten täytteisessä maailmassa.

  2. Juulinen

    Onneks on elämä tuonu vastaan kaikenlaista. Nuorena sitä saattoi ajatellakin kaupan kassalla että etkö hiljaiseksi sitä lasta saa. Mut ei enää. Nyt koetan aina vaihvihkaan katsoa että olisiko jokin asia missä voisin auttaa, joskus saatan pelleillä lapselle joka huutaa jo kurkku suorana ja hän hämmentyy kun katsoo minuun. Joo, saatan näyttää ihan idiootilta, mutta ehkä se äiti saa pienen hetken jolloin voi koota itsensä ja jaksaa mennä taas hetken eteenpäin, ilman kyyneleitä silmissä. Ja lapsi hymyilee. Tarjoan apua, pysyn lähellä, en kuitenkaan tuppaa tielle. Aina ei tosiaan voi tietää, mutta joskus voi vaikka tarjota apuaan. Toivon mukaan en ole kuitenkaan tällaisella käyttäytymisellä loukannut ketään, se ei ole tarkoitukseni. Joskus tuijotan pahasti supisevia mummeleita, saatan sanoa miehellekin että katso nyt noitakin, eivät tuossakaan iässä vielä tiedä mitään. Meillä on terveet lapset, muttei se tarkoita sitä että pitäisi unohtaa tai sivuuttaa ne perheet joilla terveys ei olekaan ihan itsestäänselvyys. Siksi mä mielelläni näkisin teitäkin siellä bussissa, kaupassa, taikka sitten puistossa. Joten jatkakaa samaan malliin, voimia tuleviin hetkiin, onnea elämään mukaan, rakkautta teillä jo onkin sylikaupalla ♥

  3. Katja

    Tsemppiä! Mielestäni kaikinlaisille huomauttelijoille voi kyllä näpäyttää takaisinkin.

  4. tanja sartolahti

    voi, minulla on vaan allerginen ja refluksioireesta kärsivä lapsi. silloin kun ruokavalio ja hoitotasapaino ei ole kunnossa, tulee samanlaisia kohtauksia. kerran ruokakaupassa joku vanhempi naisihminen alkoi syyllistää ihan suoraan, kun lapsi huusi ja huusi…olet varmaan yksinhuoltaja, ja tämä on ensimmäinen lapsesi…ikääkin taitaa olla 20v kun et näytä osaavan hoitaa lastasi, ja uhkasi lastensuojelulla. oli kuulemma neuvolan terveydenhoitaja.

    no, ikää minulla on 30v, ensimmäinnen lapsi on 10v. mutta hän oli terve. en viitsinyt näitä asioita kuitenkaan itkukurkussa alkaa vääntämään, sen sijaan yritin selvittää, että lapsellani on allerginen refluksia, on ollut yli vuoden, ja tämän vuoden ajan olen yrittänyt terveyskeskuksesta, ja neuvolasta saada apua. en ole saanut. sen sijaan olen vuoden yrittänyt miettiä mikä allergisoisi, ja hakenut yksityiseltä kokeiluun erilaisia lääkkeitä, ja yksin pohtinut auttaako ne vai. olen siis kestänyt sitä koliikiksikin kutsuttua vaivaa yli vuoden, ja samalla toiminut lapselleni allergialääkärinä, ilman minkäänlaista koulutusta, ja yrittänyt saada apua.
    nyt tämä terveydenhoitaja lyttää kaiken tämän, sanomalla että olen huono äiti kun en saa lastani rauhoittumaan. oliko joku ihme kun viimein romahdin, siihen paikkaan..
    itkien maksan ostokset ja kannan huutavan lapsen kotiin, samalla työntäen rattaissa ostoksia.
    onneksi tämä on nyt takanapäin, en koskaan saanut apua, mutta lopulta löysin allergian aiheuttajan, ja refluksi poistui sillä.
    mutta ihmiset voisi vähän miettiä mitä tulevat laukomaan.

  5. Sari Riskumäki

    Kiitos Mari kirjoituksestasi❤

  6. Maarit

    Hienosti olet purkanut tuntosi tekstiin. Voimia, kyllä meitä ymmärtäviäkin onneksi on.😉

  7. Mari N.

    kiitos teille, että olette jaksaneet lukea tekstin, ja kiitos ihanista kommenteista! Kyllä sitä oppii kulkemaan pää pystyssä, muiden katseista välittämättä. Mutta; aina välillä sitä vaan sattuu olemaan huonompi päivä, ja se vuosien saatossa rakennettu suojamuuri rakoilee. Silloin olisi mukavaa, jos lapsista näkyisi tyyliin kilometrin päähän, että he eivät välttämättä juuri nyt kilju uhmiksen vuoksi. Vaikka sitäkin tietenkin tapahtuu😉 Hyvää syksyä meille kaikille! Mari

  8. Johanna

    Voin vaan kuvitella, ainoastaan kuvitella, miltä tuollainen kaikki pahansuopuus, suvaitsemattomuus, omahyväisyys ja idiotismi tuntuu kaiken muun lisäksi. Pistää ihan vihaksi. Hyvä kun laitoit tädeille luun kurkkuun josko seuraavan kerran miettisivät kaks kertaa. Ne mäkkärin tyypit sietäs selkäänsä! Sää oot mun sankari!

  9. Elli

    Ymmärrän hyvin mitä ajat takaa ja koska syy on se mikä on, uskon ymmärtäväni miltä sinusta tuntuu. Kuitenkaan kaikki huonosti käyttäytyvät lapset eivät ole sairaita, vaan vanhemmat voisivat koittaa saada heitä jonkinlaiseen järjestykseen. Kun ei siitäkään oikein mitään tulisi jos kaikki käyttäytyisivät miten sattuu. Kyltti varmasti olisi kätevä ja en kyllä koskaan menisi kenellekään sanomaan että etkö saa lastasi hiljaiseksi. Edes tervettä uhmaikäistä huutajaa ei saa hiljaiseksi sanomalla: ole hiljaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s