Päivän paras hetki

Kirjoittaja Sannika

Tänään oikaisemme metsäpolkua, pujottelemme kivien välistä, kurkkaamme
millä korkeudella ojassa vesi on tänään. Vartissa ehdimme keskustella
kastematojen elämästä, kuun kiertämisestä maapallon ympäri ja miettiä,
miksi katuvaloja ei tarvita valoisana aamuna. Kilometrin päiväkotimatka
menee kävellen käsi kädessä, minä ja Esikoinen. Nautin tästä hetkestä,
meidän kahden jutteluista.

Oikeastaan olisi jo vähän kiire, ajatuksiin yrittää tulla päivän
ensimmäinen palaveri. Ja kirjekuori Kelaan pitää muistaa pudottaa
postilaatikkoon. Keskityn, olen tässä ja nyt. Tänään vielä kuljetaan
käsi kädessä, pian sen aika voi olla ohi – tiedän että se päivä on
tulossa kun äidin kanssa ei enää voi kulkea näin, ainakaan perille asti,
etteivät kaverit näe.

Autolla olisi nopeampi kulkea, tiedän, mutta silloin jäisi nämä
keskustelut käymättä. Tietäisin paljon vähemmän siitä, mitä upeita
ajatuksia pienessä päässä liikkuu, keskittyisin ajamiseen ja kiireeseen,
vastaisin vähempiin kysymyksiin. Aikaa ei olisi.

Tämä on päivän paras hetki, kulkea kaksin, olla tässä ja nyt, tuli
taivaalta sitten räntää tai aamuauringon ensi säteitä.

Erityisen kanssa ei tätä mahdollisuutta ole. Erityinen kulkee päiväkotiinsa
taksilla, kaupungin toiselle laidalle. Lähempänä ei voida tarjota
sellaista tukea ja osaamista, mitä tarvitaan. ”No ompas kätevää”, moni
ihastelee, kun kuulee taksikyydeistä. Niin minäkin aluksi, mutta nyt
vasta olen tajunnut, mitä samalla menetän. Kyllä ne kieltämättä aamuja
helpottavat nuo kyydit, mutta vievät myös jotain arvokasta pois.
Erityisen kanssa aamut ovat kellontarkkaa hässäkkää, pitää olla valmiina
juuri silloin kun taksi tulee, pitää olla valmiina ulkovaatteet päällä
ja valmiina lähtöön, aamulääkkeet otettuna, tavarat pakattuna,
reissuvihko täytettynä, kengät jalassa ja pipo päässä. Vaikka taivaalla
näkyisi sateenkaari ja ohitse lentäisi joutsenparvi niin taksiin on
mentävä silloin kun taksi tulee.

Kaikkea ei voi saada, näin on paras – taksikyyti on kuitenkin nopein
tapa hoitaa kuljetus. Muuten venyisivät hoitopäivät matkoineen liian
pitkiksi, eikä koskaan ehdittäisi ruokakauppaan tai ottamaan erää
Afrikan tähteä ennen iltapalaa.

Siispä täytyy ottaa ilo irti siitä mistä saa. Iltapäivällä olen taksia
vastassa, ja nappaan lapsen syliin. Onneksi terapeutit eivät näe nyt,
naurahdan, koska aina pitäisi kävelyttää, ei koskaan kantaa. Ei lapsi
muuten opi, ei saa sitä arjen kuntoutusta.

Mutta tämä on meidän oma salaisuus. Kädet kietoutuvat kaulaani, saan
suukon poskelle. Kymmenen metriä kotiovelle ja portaat ylös kävellään
näin, kaksistaan. Erityinen minun sylissäni, kuiskaan korvaan: ”Kiva kun
tulit kotiin.” Kuulen kuinka lapsi melkein kehrää. Päivän paras hetki,
taas.

1 kommentti

Kategoria(t): Sannika

One response to “Päivän paras hetki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s