Henkilökohtaista apua vai kasvohoitoa?

Kirjoittaja Pia Lemmetty

Viime aikoina on käyty keskustelua siitä, kuinka tärkeää olisi että
kunta tarjoaisi asukkailleen juuri niitä palveluita, joita he
tarvitsevat. Tämä varmasti auttaisi monia jaksamisessa ja säästäisi
kustannuksiakin. Itse olen hakenut lapselleni henkilökohtaista
avustajaa ja minulle tarjottiin mahdollisuutta halpaan kasvohoitoon.

Liikuntavammainen lapseni täyttää kohta viisi vuotta. Hän on
aktiivinen, sosiaalinen ja iloinen nuori neiti joka haluaa harrastaa.
Hänen on myös hyvä harrastaa asioita, sillä kaikenlainen liikkuminen
ja aktiviteetit tukevat hänen kehitystään ja hidastavat sairauden
vaikutuksien näkymistä hänen elimistössään.

Hän harrastaa kanteleen soittoa ja uimista, kumpaakin kerran viikossa.
Lisäksi hän haluaisi osallistua mm. seurakunnan päiväkerhoon.
Taloyhtiömme pihassa asuu paljon lapsia, joiden kanssa hän leikkii
milloin hippaa ja milloin mitäkin – ihan samoja juttuja, kuin kaikki
muutkin lapset.

Lapseni on kolme päivää viikossa päiväkodissa. Päiväkodin
kuntoutuskokouksessa on päätetty, että hän tarvitsee henkilökohtaisen
avustajan koska hän tarvitsee apua kaikessa liikkumisessa.

Olen hakenut lapselleni harrastustoimintaa varten henkilökohtaista
avustajaa (10 h/viikko) useaan kertaan. Joka kerta hakemus hylätään
perusteluina se, että lapseni on liian pieni tekemään mitään yksin.
Kuulemma kaikki muutkin samanikäiset tekevät asioita vain ja
ainoastaan vanhempiensa kanssa. Jännä juttu, kun kanteletunnilla
kenelläkään muulla ei vanhemmat häärää piirissä mukana tai seurakunnan
kerhossa kenenkään muun vanhemmat eivät leikkaa, liimaa tai rakenna
maailman luomisen kuvaelmaa.

Henkilökohtaisen avun saajan pitää itse pysytä määrittämään avun
tarpeensa. Tähän ei kuulemma tyttäreni pysty; näin sanovat ihmiset,
jotka häntä eivät ole edes tavanneet. Hän osaa ilmaista ilon, surun,
kylmän, lämpimän – hän kertoo koska on päästävä vessaan ja minkä
leikkikalun hän milloinkin haluaa käteensä. Mikä on se taito, mikä
häneltä vielä puuttuu, mikä erottaa hänet ja henkilökohtaisen avun
saamisen?

Perheessämme on myös muita lapsia. Haluaisin joskus lähteä kaikkien
lasteni kanssa uimaan. Liikuntavammaista lastani on kuitenkin
avustettava jatkuvasti, joten ei ole turvallista lähteä kaikkien
lasten kanssa uimaan ilman toista aikuista. Tämä ei kuulemma pidä
paikkansa.

Tänään yritin jälleen kerran saada apua tähän avustaja-asiaan. Minulle
kerrottiin, että koska olen omaishoitaja ja saan omaishoidon
lomituksia palvelusetelillä, voisin hyvin käyttää näitä Pepin
harrastuksiin viemisiin. Ja koska saamme myös ELVA-rahaa, ei minulla
pitäisi olla mitään ongelmaa viedä lastani harrastamaan. Tämän
todettuaan sosiaalivirkailija kysyi, haluaisinko lähteä kahden viikon
päästä tiistaina kosmetologille, kun kosmetologikoulu tarjoaa
omaishoitajille halpoja hoitoja. Sanoin, että minulla on tuolloin
kolme lasta kotona ja mieheni on Kaukoidässä matkoilla; ei taida
onnistua. Sain vastaukseksi luennon siitä, kuinka minun pitäisi
muistaa huolehtia myös itsestäni. Lupaan mennä heti kosmetologille,
kun joku ensin auttaa minua toteuttamaan lapseni etujen mukaista
harrastus- ja vapaa-ajan toimintaa.

5 kommenttia

Kategoria(t): Pia

5 responses to “Henkilökohtaista apua vai kasvohoitoa?

  1. Kaarina Lemmetty

    Jaa, mitenkähän se äidin kasvohoito korvaa lapsen avustajan. Onhan se äidille pieni rentoutushetki (jos on onnea saada osaava opiskelija), mutta eihän se hoito auta lasta harrastamaan. Mummikin haluaisi joskus mennä lapsen kanssa uimaan tai mökille, mutta jalkavaivaiselle vanhalle ihmiselle se on vaikeaa. Ja ennen kaikkea, koska Peppi on energinen ja keksiväinen lapsi, hänelle pitäisi suoda kaikki ne mahdollisuudet, jotka liikkuvallakin lapsella on. Vaikka nyt puolustan omiani, olen sitä mieltä, että koska tällaisiin tarkoituksiin on varat ja avut olemassa, täytyy sossujen myös ne myöntää tarvitseville eikä esittää typeriä.

  2. Hei

    Vammaispalvelulaissa on muutamia edellytyksiä henkilökohtaisen avun saamiselle. Niin kuin kirjoituksessasi totesit, yksi näistä edellytyksistä on kyky määrittää avun tarve itse. Tämä tarkoittaa sitä, että osaa ilmaista itse missä asiassa tarvitsee apua ja millä tavalla avustetaan. Henkilökohtainen apu ei ole hoivaa, hoitoa taii valvontaa. Oleellinen ero avustamisen ja hoivan välillä on se, että hoivassa hoivan antaja määrittää tehtävät ja kantaa niistä vastuun. Avussa vastaanottaja tekee tämän ja lähtökohtaisesti kantaa päätöksestään myös vastuun.

    En tunne tätä lasta, mutta lähtökohtaisesti viisivuotias osaa jo hyvin ilmaista tekemisen tahdon ja sen, että tarvitsee apua joissain tekemisissä. Jos taustalla on kongnitiivisesti tavanomainen tilanne, tästä ei mielestäni ole mitään epäselvyyttä.

    Viisivuotias toimii monissa ympäristöissä jo itsenäisesti tai siten, että joku katsoo tilannetta päältä, esim. kerhon vetäjä tms. En näe tällaisessa yhteydesä mitään estettä sille, että lapsella olisi avustaja, joka avustaa häntä aktiviteeteissa. Oleellista on, ettei avustajan tehtävä ole pääasiassa hoitoa, hoivaa tai valvontaa. Kun keskustelet henkilökohtaisen avun ratkaisusta lapsellesi, kannattaa tehdä selväksi näiiden kahden eri funktion ero ja niiden toteutus. Täytyy tehdä selväksi, ettei kyseessä ole lapsen hoito vaan avustaminen ikäluokan normaaleissa touhuissa.

    Omaishoitokysymykset eivät rajaa henkilökohtaista apua pois.

    Minusta sinun kannattaa hakea uudelleen tätä apua. Voit myös liittyä Heta – Henkilökohtaisten Avustajien Työnantajien Liittoon kandidaattijäseneksi, jolloin sinulla on myös lakimiehemme neuvontapalvelut käytössäsi.

    Ja vielä: Juuri noin kuin sinä pitää vammaisen lapsen vanhemman suhtautua ja asennnoitua!

    Jarmo Tiri
    puheenjohtaja
    Heta – Henkilökohtaisten Avustajien Työnantajien Liitto ry

  3. Onpa sinulla mahtavan ihana tytär! (Katsoin sen videon.) Erityisesti minua ilahduttaa, että hänkin soittaa kanteletta. Minäkin soitan. Minä olen jo isoksi kasvanut leijonanpentu. Toivottavasti hän saa henkilökohtaisen avustajan. Iloa teille kaikesta huolimatta ja paljon terveisiä Pepille.

  4. Eräs äiti valmistautui poikansa kanssa etukäteen palvelusuunnitelmapalaveriin siten, että äiti haastatteli poikaansa ja kirjoitti pojan toiveet paperille. Tuo dokumentti annettiin sitten sosiaalityöntekijälle.

    Jokaisella on oikeus tulla kuulluksi palvelusuunnitelmaan omalla kommunikaatiomenetelmällään. Toiveet voidaan paperiversion lisäksi esittää myös äänitettynä tai videona.

    Kannattaa myös todistaa jotenkin se, että muut lapset eivät tarvitse harrastehetkillä aikuisen tukea. Sen voi tehdä valokuvaamalla, videoimalla tai pyytämällä jonkun paikalla olevan työntekijän lausunto asiasta. Siten saatte osoitettua hylkyperusteet aiheettomiksi.

    On valitettavaa, että todistevastuu on avustajaa hakevalla tai hänen omaisillaan, mutta väitteet kannattaa aina pyrkiä osoittamaan vääriksi. Muutamia kertoja näin on saatu positiivisia tuloksia aikaiseksi. Toivottavasti teidän kohdalla sitä ei tarvitse odottaa kohtuuttoman kauan!

  5. Nina Lehtonen

    Henkilökohtainen apu vammaispalvelulaissa
    Henkilökohtainen apu on vaikeavammaisen henkilön subjektiivinen oikeus.

    Laissa todetaan, että henkilökohtaista apua järjestetään vaikeavammaiselle henkilölle, joka tarvitsee pitkäaikaisen tai etenevän vamman tai sairauden johdosta välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua. Avun tarpeen ei tule ensisijaisesti johtua ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista.

    Henkilökohtaisella avulla tarkoitetaan henkilön välttämätöntä avustamista kotona ja kodin ulkopuolella

    •päivittäisissä toimissa
    •työssä ja opiskelussa
    •harrastuksissa
    •yhteiskunnallisessa osallistumisessa
    •sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä.
    Lain mukaan päivittäisiin toimiin, työhön ja opiskeluun on myönnettävä henkilökohtaista apua hakijan välttämättömän tarpeen mukaan. Harrastuksiin, yhteiskunnallisen osallistumiseen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämiseen on henkilökohtaista apua järjestettävä vähintään 30 tuntia kuukaudessa.

    Henkilökohtaisen avun saamisen edellytyksenä on, että vaikeavammaisella henkilöllä on ”voimavaroja määritellä avun sisältö ja toteutustapa”. Vammaisen henkilön on siis ilmaistava, minkälaista apua hän tarvitsee. Kuulemisen tulee tapahtua riittävällä ammattitaidolla. Apua voi pyytää mm. läheisiltä. Oman äänen voi ilmaista myös erilaisia apuvälineitä käyttäen.

    Henkilökohtaista apua haetaan oman kunnan sosiaalitoimistosta. Palvelutarve kannattaa pohtia huolella etukäteen ja kirjata muistiin. Vammainen henkilö voi ilmaistava mielipiteensä avusta myös kuvien avulla ja viittomalla.

    Henkilökohtaisen avun järjestämisessä kunnan on otettava huomioon vaikeavammaisen henkilön oma mielipide, palvelusuunnitelmassa määritelty avun tarve ja hakijan elämäntilanne.

    Kunta voi järjestää henkilökohtaisen avun maksamalla avustajan palkkaamisesta aiheutuvat kulut. Tällöin vaikeavammainen henkilö toimii henkilökohtaisen avustajan työnantajana. Avun voi järjestää myös palvelusetelillä tai ostopalveluna. Vaikeavammaista henkilöä on tarvittaessa ohjattava ja autettava avustajan palkkaukseen liittyvissä asioissa.

    Henkilökohtaista apua voi saada, vaikka hakijan vanhempi toimisikin omaishoitajana. Pääsääntöisesti henkilökohtaisena avustajana ei voi toimia henkilön omainen tai muu läheinen henkilö, ellei tähän ole erityisen painavaa syytä.

    Henkilökohtaisen avun järjestämisen edellytyksenä on, että hakijan huolenpito voidaan turvata avohuollon toimenpitein.

    siinäpäs myös tukea edelliseen..

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s