Leijonaemojen kokemukset ahdistavat päätoimittajaa

Mielipidekirjoitus Aamulehteen 6.2.2013

Kirjoittaja Mari Liukonsuo

Keskiviikon Aamulehdessä oli radio- ja TV-ohjelmasivulla pieni päätoimittaja Pokkisen kolumni otsikolla Sydän syrjällään. Itselläni jäi se melkein huomaamatta, toivottavasti monelta muultakin. Pokkinen kirjoitti elävästi kuinka aamukahvikupponen meni häneltä pilalle, kun hän joutui televisiostaan, jonka vakiovarusteisiin ei ilmeisestikään kaukosäädin kuulu, katsomaan ja kuuntelemaan erityislasten äitien valitusta raskaasta arjestaan. Onhan se ikävää, kun päätoimittajan espressoon tulee sellainen ikävä realismin maku. Olisi paljon mukavampaa, kun sunnuntaiaamuisin telkkarista tulisi esim. joku eliitille suunnattu matkailu- tai sijoitusohjelma, jota sitten voisi timanttitohveleissaan Aarnion pallotuolissaan katsella ja nauttia aamukahvistaan ilman huonoa omaatuntoa.

Pokkisella ilmeisesti on edelleen kyyneleet silmiin tuova usko suomalaiseen hyvinvointivaltioon. Jos elämässä kaikki menee hyvin, lapset syntyvät terveinä ja tavallisina, on tällainen usko helppo säilyttää. Kulissit kaatuvat kuitenkin silloin, kun perheeseen syntyy vammainen tai sairas lapsi. Yhtäkkiä elämä onkin jatkuvaa taistelua KELA:n, kunnan omaishoidon ja vammaispalvelun kanssa. Toisin kuin Pokkinen kirjoittaa, kaikki näissä instansseissa työskentelevät eivät todellakaan yritä parastaan ainakaan lapsen kannalta. Perheissä, joissa on erityislapsi tai jopa usempia, eletään usein hyvin rankkaa arkea. Eniten apua tarvittaisiin usein iltaisin ja viikonloppuisin. Kuntien kotipalvelut tarjoavat apua arkisin klo 8-16, joten erityislasten vanhemmat vain uneksivat lämpimästä kahvikupposesta sunnuntaiaamuisin. Jotkut onnekkaat, jotka ovat ”päässeet” lastensa omaishoitajiksi saavat 3 vrk vapaata kuukausittain. Yksi vapaa saattaa onnella osua sunnuntaiksi.

Tällaisen kirjoituksen ehkä vielä jotenkuten ymmärtäisi mielipidepalstalla jonkun ajattelemattoman lukijan kirjoittamana, mutta päätoimittaja! Tämä vain vahvistaa käsitystäni Aamulehden nykyisestä linjasta. Jos päätoimittajan suurin murhe on, että televisiosta tulee sunnuntaiaamuisin vääränlaista ohjelmaa, on Aamulehdellä kyllä todellinen puute oikeista uutisista.

Mari Liukonsuo

Kahden sairaan ja vammaisen lapsen äiti

5 kommenttia

Kategoria(t): Leijonaemot ry

5 responses to “Leijonaemojen kokemukset ahdistavat päätoimittajaa

  1. http://yle.fi/ohjelmat/1900479
    Tässä linkki sunnuntai aamuiseen Aamusydämellä ohjelmaan

  2. Näin kirjoitti Aamulehden päätoimittaja Pokkinen Aamulehdessä
    ”Sunnuntaiaamu on kahvintuoksuinen ja leppoisa.
    Avaat television. Haet sieltä samaa tunnelmaa. Alkaa Aamusydämellä.
    Kuuntelet hetken, ihmettelet toisen, kummastelet kolmannen. Kyllä on maailma vääryyttä täynnä.
    Hanna, Hilla ja Stiina antavat kummallekin korvalle. Tympeitä sosiaalityöntekijöitä, ammattitaidoton kotipalvelu, ymmärtämättömät päättäjät, sijaisperheetkin kaukana paratiiseista.
    Sairaiden lastensa kanssa arkeen väsyneet äidit siinä tulittavat ja tylyttävät.
    Se heille sallittakoon. Asia on tärkeä – ja sitten sillä on toinen puolensa. Kovin on kirpeä aamu heille, jotka parhaansa yrittävät.
    Suomessa epäkohtia riittää. Mutta mitä jos meitä armahdettaisiin niiltä edes puoleen päivään? Edes sunnuntaisin?

    JORMA POKKINEN”

  3. Leijonaemot

    ”Kiitos erittäin hyvästä ja ajankohtaisesta ohjelmastanne sunnuntaina 3.2.13!
    Ohjelmassanne esiintyneet henkilöt Hanna Tiihonen ja Tiina Liljeberg osasivat niin hyvin vakuuttaa suomen järjestelmän toimimattomuutta, hakiessaan apua omaan jaksamiseensa lastensa kanssa!
    Ohjelman pitäisi itse asiassa nähdä kaikki päätöksentekijät! Niin hyvin nämä kaksi naista osasivat valottaa pitkäaikaissairaan lapsen ja vanhemman ongelmia!
    Olen itse huostaanotetun lapsen isovanhempi, tiedän mistä puhun. Vaikka laissa niin kauniisti kirjoitetaan myös läheisten läsnäolon tärkeydestä lapsen elämään, minua ei kuitenkaan – ainakaan huostaanottopäätöstä tehdessä lainkaan huomioitu – mikä on erittäin valitettavaa.
    Mutta. Minulla olisi ratkaisu näiden perheiden ongelmiin!
    Olen itse pitkän linjan hoitaja, kokenut ja nähnyt monenmoista. Väsyin kuitenkin raskaaseen hoitotyöhön ja nyt ihmettelen miksi meistä työttömistä ja runsaan kokemuksen omaavista hoitajista ei kukaan tunnu välittävän?
    Elokuuun tietojen mukaan meillä oli koko maassa n. 4700 hoitajaa vailla töitä/työttöminä. Varmasti moni heistä on ikääntynyt ja laillani väsynyt raskaaseen hoitotyöhön jättäessään itsessään työttömäksi. Me emme kuitenkaan kuulu työttömyyskassaan!
    Meitä hoitajia tarvitaan!!! Voisimme mitä mainioimmin työskennellä juuri näissä perheissä, mitä ohjelmannekin käsitteli. Juuri tällainen työ perheiden auttamiseksi lisäisi hoitajien työllisyyttä ja perheiden hyvinvointia mitä parhaiten!
    Mutta. Miten me hoitajat saisimme äänemme kuuluviin? Varmaan moni hoitaja lähtisi auttamaan näitä perheitä, kun vain järjestelmämme sen sallisi.
    Hoitajat voisivat työskennellä perheen tarpeiden mukaan, esimerkiksi olla yötä lasten perheessä ja vapauttaa väsynyt perheenäiti vaikkapa hotelliin nukkumaan ja kokoamaan itseään, jaksaakseen hoitaa sairasta lastaan. Tämä ei tulisi yhteiskunnalle kalliiksi,ehdottomasti kalliimpaa on juoksuttaa kotona kaikenmaailman terapeutteja tutkimaan, onko kenties vanhemmissa jotain vikaa…
    Mutta, kun vastuu lapsiperheiden auttamisesta kuuluu suurelta osin sosiaalitoimen piiriin, eikä terveydenhuollon piiriin, jäävät sairaiden lasten vanhemmat vaille kipeästi tarvitsemaansa apua. Näitä perheitä olisi kuitenkin ehdottomasti autettava. Siis apua perheiden kotiin – eikä lapsia pois kodeistaan. Huostaanoton pitäisi olla viimesijainen keino, aivan niinkuin nämä äiditkin sen totesivat!
    Asian tiimoilta toivoisinkin että saisimme tämän näkökulman esille lasten ja perheiden auttamiseksi – mutta miten? Ohjelmaan voisi tulla Superin ja Tehyn edustajia asiasta puhumaan, olen itsekkin valmis tulemaan julkisuuteen näissä asioissa. Olen itse ollut yhteydessä mm. Superiin, mutta en saanut heiltä kommenttia ajatuksiini.
    Hoitajia kuitenkin tarvitaan! Ja miksi heitä tuodaan ulkomailta?

    Jos tämä asia ei kuulu Aamusydämellä formaatin piiriin, olisitteko niin ystävällisiä ja veisitte sanomaani eteenpäin siihen ohjelmaan joka olisi ajatuksistani kiinnostunut. Laitan tämän sähköpostiin ja myös paperipostina kulkeutumaan pöydällenne.
    Välittävin terveisin – tällä hetkellä päiväkodissa työskentelevä, Mielenterveyshoitaja

  4. mirrinkainen

    tulittavat ja tylyttävät…. tervetuloa vammaisperheen arkeen tutustumaan Pokkinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s