Terve tyttö, terve äiti

Kirjoittaja Leijonaemo

Perheeseen syntyi terve tyttö. Pääasia että se on terve. Oli terve, mutta vain siihen asti kunnes toisin todistettiin. Tytön terveys koki muutoksen kahden vuorokauden iässä, lääkärin tarkastuksessa. Terveestä tytöstä tuli sairas tyttö, niin sairas että tytön seuraan muuttivat sekä nenämahaletku että sydänvika. Sairas tyttö ei tullutkaan kotiin parin sairaalapäivän jälkeen turvakaukalossa eikä suloisissa vaaleanpunaisissa vaatteissa. Sairas tyttö jäi vieraiden ihmisten hoitoon ja terveen äidin terve sydän sairastui ikävä-huoli-tulevaisuudenpelko -syndroomaan.

Kun pieni sairas tyttö sai nenämahaletkun ja sydänvian seuraksi kromosomivian, he pääsivät kotiin. Sairas tyttö ja toistaiseksi ulkoisesti terve äiti. Sairaan tytön nenämahaletkua kävi vaihtamassa 3 viikon välein hoitaja. Hoitaja, joka rupesi olemaan terveestä äidistä huolissaan. Terve äiti ei ollutkaan superihminen. Terve äiti ei jaksanutkaan syöttää sairasta tyttöä 8 kertaa vuorokaudessa ilman, että uupui itse.
Sairas tyttö hoidettiin hyvin, äiti ei vaan enää pystynyt huolehtimaan itsestään eikä kodistaan. Hoitaja kysyi äidiltä, kuka sinusta pitää huolta. Kysymys olisi pitänyt kohtalaisesti terveen äidin pinnalla, jos olisi ollut joku joka olisi pitänyt huolta… ei pelkästään äidistä vaan koko perheestä.

Sairas tyttö ei parantunut terveeksi tytöksi avosydänleikkauksella eikä nenämahaletkun vaihtamisella masu-nappiin. Sairaan tytön ja toistaiseksi terveen äidin kotiin muuttivat syöttöpumpun ja letkujen armeija, ruiskut siellä majailivat jo ennestään. Sairas tyttö ja toistaiseksi terve äiti saivat apuja viikossa kolmen tunnin verran. Kolmesta tunnista puoli tuntia meni äidiltä hoitajan neuvomiseen. Jos hoitaja vaihtui, neuvomiseen meni puolitoista tuntia. Tästä yhteiskunnan ainoasta tarjoamasta ”suuresta” avusta sairaan tytön perhe maksoi itse 100€ kuussa. Kun pieni sairas tyttö sai vielä yhden sairauden lisää, toistaiseksi terve äiti pyysi apua tuplasti enemmän. Toistaiseksi terve äiti sai apua 6 tuntia viikossa ja tuplalaskun 200€. Äiti peruutti tupla-avun ja tyytyi 3 tuntiin.

Toistaiseksi terve äiti yritti jaksaa lääkäreillä käynnit 100 kilometrin päässä, yritti jaksaa tytön syötöt, oksentelut, lääkitykset ja hoidon. Toistaiseksi terve äiti odotti töihin paluuta. Toistaiseksi terve äiti odotti että joku muu ottaa vastuuta ja hoitaa.Toistaiseksi terve äiti ei silloin tiennyt, että tappelut tukiperheestä, omaishoitajan tuesta ja vammaistuesta olivat uuvuttaneet näennäisesti jaksavan äidin. Äidin, joka ei saanut tukea eikä apua. Äidin josta ei välttämättä olisi tullut sairasta äitiä, jos yhteiskunta olisi auttanut. Terveestä äidistä, joka kuvitteli jaksavansa, joka ajatteli välillä olevansa vain toistaiseksi väsynyt, joka ihmetteli kun kukaan ei auta. Hänestä tuli sairaan tytön sairas äiti.

Sairas äiti joutui jäämään töistä pois. Sairas äiti ei selvinnytkään. Nyt sairaalla äidillä on vähän isompi sairas tyttö. Sairas äiti toivoisi yhteiskunnalta apua, toivoisi että ei tarvitsisi itkeä ja pyytää, saamatta vastakaikua. Sairas äiti on myös nöyryytetty äiti, nöyryytetty omassa mielessään, koska ei jaksanutkaan. Sairas äiti ei ole joutunut koskaan aikaisemmin pyytämään yhteiskunnalta apua. Sairas äiti osaa nyt pyytää, kahden vuoden ”meillä menee ihan hyvin”-lauseen toistamisen jälkeen. Sairas äiti osaa pyytää, yhteiskunta ei auta. Kyllä sairaalla tytöllä ja sairaalla äidillä on perheessä isi ja isosisarus. Molemmat ovat toistaiseksi terveitä

.Kuva

”Kädetön olo” Taiteilija Päivi Karttunen

 

Advertisements

4 kommenttia

Kategoria(t): Leijonaemo

4 responses to “Terve tyttö, terve äiti

  1. Merja Rukko

    Me tiedämme mistä sinä puhut. Me tiedämme miten apua pyydetään ja me tiedämme miten sitä apua ei anneta eikä sitä siis saa, kun sitä oikeasti tarvitsisi. Ja me tiedämme mitä sitten tapahtuu.

    Mutta 99% maamme ihmisistä ei tiedä. He elävät siinä kuplassa, jonka sisällä hoetaan sanaa hyvinvointiyhteiskunta ja auttava sosiaalitoimi. Ja he uskovat siihen yhteiskunnan kaikkivoipaiseen apuun. Ja he pohtivat ja tuhahtelevat avusta perittävälle maksulle. Onko se 200 muka paljon?

    Ja sen he tietävät että lastensuojelu pelastaa pieniä lapsia pahoinpitelijöiltä ja alkoholisteiltä ja nisteiltä.Ja he tietävät että kenestäkään ei tehdä ls-ilmoituksia turhaan. Ne lapset pitää pelastaa.

    Ja senkin me tiedämme että erityislasten vanhemmat uupuvat ja hakevat apua kunnes sitten ei enää se lastensuojelulain pysty enää tekemään mitään perheen hyväksi.

    Mutta se minkä me tiedämme ja mitä he eivät tiedä, on se että tähän tilanteeseen missä sinä tai lapsesi ette olekaan enää terveitä ettekä siis myöskään tärkeitä, tähän voi joutua kuka tahansa. Eikä se kuka tahansakaan saa apua vaan uupuu.

    Sitä me emme tiedä miten tällä yhteiskunnalla on tähän varaa?

  2. Naarasleijonan iltarukous

    Kuule, on tilanne niin, että uskot unelmiin.
    Tätä lasta ei tarvitse tutkia,
    on syytä äiti hutkia!
    Kas – on äidillä liikaa työtä
    ja huoilia pitkin yötä.
    Paljon on puuhaa, elämä touhukasta,
    onhan teillä niin monta lasta.

    Me tiedämme, uskot Jumalaan,
    kaiken elämän antajaan.
    Ehkä Jumala rankaisi,
    kun antoi tällaisen lapseksi.
    Josko ajattelet niin?
    Ja voit itsesi syyllistää näännyksiin.
    Me luulemme, sinun lapsesi herkkä on
    ja huomaa sen, on äitinsä surullinen.
    Jos siksi hän sinulle raivoaa,
    kun äidin huolet vaistoaa…
    Ei kai hän muuten sinulle,
    vaan aivan tuntemattomille,
    etäisille, kaukaisille –
    sydämensä avaisi niille.

    Nyt kuule meitä:
    Kun äitiä noin nyt väsyttää,
    ja lapsen mieli huolettaa,
    on meillä ratkaisu oiva,
    jossa on valtava voima…
    Sellainen äiti, joka aina jaksaa.
    Kas kunta hälle palkan maksaa.
    Me tiedämme mistä sellaisia,
    väsymättömiä.

    Niitä on täällä pitkä lista,
    odottaa lisää tekemistä,
    puuhaa, touhua, selvittämistä,
    sisarusten potkimista, tietokoneen särkemistä.
    Karjumista, huutamista, tavaroiden paiskimista hoitajansa hakkaamista.

    Tuo lapsi tänne vaan,
    saadaan asiat rullaamaan! Voi teitä nuoria äitejä,
    te olette niin kovin luovia.
    Te itse lapselle opetitte,
    uuden käytösmallin selititte.
    Meidänkin pasmat sekoititte.
    Voi teitä siellä kotona. Voi lapsi. Reppana.

    Te opetitte mallin kovin omituisen,
    käytöstavan hyvin erikoisen.
    Te. Te siellä kotona.
    Diagnoosin kirjasta valitsitte, siihen perehdyitte, ja sitten…
    Sitten hyvän tytön pilasitte.

    Ja kerran, kun oikein purukalla istuttiin,
    hyvää elämää rauhassa mietittiin.
    Oli ehdotus mielessä tätösellä – lapsesi hyvin voi Ylisellä!

    Nenäliinaa taas äiti tarvitsi, kun kiukkunsa, raivonsa hillitsi.

    Kun paperipinoa pöydältä toiselle siirrettiin
    ja perheen voimia odottamisella koeteltiin,
    oli vastaus usein tuttu,
    linjan päässä taas sama juttu;

    Niin… Voi voi, kun meillä on niin kiire ja hoppu, on monella äidillä
    voimat loppu.
    Me kuulemme sitä täällä,
    niin monessa kodissa suru päällä.
    Maailmassa on niin paljon niitä,
    joilla ei omat voimat riitä…
    Niin paljon vie puhelut voimia,
    ei voida teidän eteen toimia.
    On muita äitejä, muita koteja.
    Me heidän luokseen kiiruhdamme,
    kas niissä – niissä on uupuneita äitejä.

    Niin kuuntelin heitä, ja heidän huolia.
    Toisinaan sanoin, sanoja suoria.

    Ja iltaisin.
    Kun hiljeni koko talo, sammui viimeinenkin valo…
    minä itkin silmäni kyyneliin, ja käteni ristiin liitin niin.
    Voi rakas Jumalani. Niin. Nyt kuule minua.
    Näet voimani vähäiset.
    Tämänkin päivän kyynelet.
    Sain sinulta lahjan rakkaan ja mieluisen.
    Pienen, tomeran tyttösen.

    Sitä, kun vuosia rukoilin,
    sen pyyntöni kuulit silloinkin.
    Et rankaissut minua, vaan rakastit,
    kun tämän lapsen lahjoitit.

    Sain monta tyttöä, poikaa,
    joita tänäänkin saan hoitaa.
    Nyt raikaa tupa äänistä lasten,
    ja vuorollaan painuu poski vasten
    mun syliäni,

    ja joka solullani mä kiitän lahjasta tästä
    – arkisesta elämästä.

    Niin. Sain pienen tyttösen,
    jolla on mieli autistisen…
    Saan kaiken luovuuteni käyttää,
    ja mallia kovasti näyttää,
    jotta pikkuisen saan mä jotakin sinne,
    sydämeen pieneen, suloiseen, minne
    ei systeemit tutut, tavalliset
    ole niin minkään arvoiset.
    Niin Isä, tiedäthän.
    Olen hyvä äiti, olenhan?
    On mulla sydän suuuri.
    Ja joka aamu armo uusi.

    Saan aina uusia voimia,
    että jaksan päivän toimia.

    Annoithan mulle saattajia,
    matkan vaivan jakajia.
    Annathan niillekin voimia.
    Kiitos päivästä tästä.
    Kiitos koko elämästä.

  3. Hyvä kirjoitus ja yhdyn edellisen kommentoijan ihmettelyyn… elämme kuin sadussa nimeltä ”Keisarin uudet vaatteet”, jossa ratsastetaan hyvinvointivaltion nimikkeen alla voiden pahoin. Tai kaipa päättäjät voi sitten hyvin? Mutta kyllähän näitä asioita voi heidänkin elämäänsä tulla tupsahtaa; kuinkas suu sitten pannaan ja rahavirtoja ohjataan.. SItä odotellessa..

  4. Onhan se aikamoista, kun yhteiskunta ei tue tarpeeksi. Miten yhteiskunnalla on varaa tällaiseen?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s