Erilainen Pääsiäinen

Kirjoittaja Saana Nuutinen

Viime pääsiäisenä, meidän piti juhlia Pojan 14-v. Synttäreitä. Meidän piti myös mennä isovanhemmille syömään. Mutta kaikki menikin toisin… Ja sillä tiellä me olemme edelleen. Taistelu jatkuu, eikä ihan heti lopu, mutta siitä on tullut arkeamme.

Pääsiäisviikon maanantaina tulee soitto, että korvalinikan lääkäri haluaa tavat meidät heti tiistaina. Silloin tulee ensimmäinen itku. Emme ole kotona, enkä halua soittaa Pojalle. Päätämme kertoa hänelle vasta kun olemme illalla kotona. Koko päivä menee epäuskoisessa olossa. Mietimme erilaisia vaihtoehtoja, tiedämme että tilanne on kiireellinen, mutta ajattelemme, että henki pitää saada nopeasti kulkemaan myös nenän kautta.

Illalla kerromme Pojalle, että tulemme hakemaan hänet koulusta ruokatunnilla. Menemme kuulemaan perjantain tutkimuksista tuloksia, yritämme olla reippaita, ettemme välittäisi huoltamme Pojalle.

Tiistaina menemme Korvaklinikan nenäspesialistille, joka kertoo olevansa nyt hoitava lääkäri. Lääkäri on erittäin ystävällinen ja pätevän oloinen. Hän kertoo, että Pojan nenäontelossa on kasvain ja siitä täytyy ottaa näytepalat. Näytepalat otetaan, joka sattuu jonkin verran ja nenä vuotaa verta. Lääkäri kertoo, että tulokset kestävät saada 2 päivää. Saamme ajat uusiin erilaisiin ja tarkempiin tutkimuksiin, aivojen, vatsan ja keuhkojen magneetti- ja tietokonekuvia, jotka tehdään Lastenklinikalla tänään, huomenna ja perjantaina. Pitkänäperjantaina on sitten viimeisen tutkimuksen jälkeen samalle lääkärille aika, jolloin tarkoituksemme oli kuulla kasvaimen laatu ja mahdollisesti tuloksia nyt tehtävistä kokeista. Lähdimme kotiin ja olo oli aika turta. Kuitenkin uskoimme, että kaikki olisi hyvin ja kasvain olisi hyvälaatuinen ja se voitaisiin leikata helposti. Me emme voineet edes ajatella, että voisi ilmaantua mitään kamalaa. Eihän sellaista vain voi tapahtua. Emme tunne ketään, jolla olisi lapsi hyvin vakavasti sairas. Meillä nyt on kaksi diabetikkolasta, joista toisella jotain neurosälää, mutta diabeeteksen kanssa on ihan hyvä elää, vaikka se tietenkin vaatii enemmän kuin täysin terveiden lasten kanssa.

Olin laittanut kouluun tiistaina viestin, että Poika ei tule kouluun enää ennen pääsiäistä. Tänään keskiviikkona meillä oli aika taas yksiin magneettikuviin klo 12.15., mutta klo 10.33 soi puhelin ja siellä oli mies, joka esittäytyi Lastenklinikan syöpälääkäriksi. Hän halusi tavata meidät heti tänään mahdollisimman pian. Kysyin onko koepalatulokset jo tulleet? Hän sanoi, että vasta alustavat. Yritin kysellä niistä puhelimessa ja hän sanoi, että vierasta kudosta niistä on löytynyt, mutta jutellaan enemmän kasvotusten, kun tulette tänne. Pääni oli aivan tyhjä. Sovimme, että tapaamme magneettikuvauksen aulassa, kun Poika on kuvauksessa. Aamu meni aika omituisessa olossa. Ruokaa en pystynyt syömään ja vatsa oli sekaisin. Makasin vain Pojan kanssa meidän sängyssä ja odotin, että kello tulisi niin paljon, että voisimme lähteä. Mies oli myös kotona.

Lähdimme kaikki kolme lastenklinikalle ja sovin siskoni kanssa, jos hän voisi hakea Pikkusiskon eskarista ja ottaa Pikkuveljen jossain vaiheessa hoiviinsa. Lastenklinikalla Poikaa tervehdittiin jo tuttavallisesti, olihan hän käynyt siellä jo muutaman kerran. Hoitajat olivat jo tuttuja. Poika meni sisään tutkimushuoneeseen ja me vanhemmat jäimme ulkopuolelle. Siinä sitten istuttiin ja välillä vähän itkettiin ja välillä vähän torkuttiin. Kysyin Mieheltä: ” Mitä olemme tehneet väärin, että ansaitsemme vielä tämänkin?”. Lääkäri pyysi meidät sisään n.1,5 tunnin odottelun jälkeen. Istuimme verhojen takana tutkimustiloissa ja lääkäri alkoi kertoa tilannetta. Pojan kasvain on pahanlaatuinen ja iso, ehkä etäpesäkkeitä kaulalla. Syövän nimi selviää todennäköisesti huomenna, kun patologin lopulliset vastaukset tulevat ensimmäisistä koepaloista. Poika saa tulla kotiin yöksi, mutta aamulla heti takaisin ja teemme vielä yden magneettikuvauksen, jotta näemme tarkasti onko se levinnyt muualle. VAPINA. Sen jälkeen nukutamme Pojan ja hänet viedään leikkaussaliin,KYLMÄ, jossa otetaan uusia koepaloja ja selkäydinneste- ja luuydinnäytteet, sydämenultra ja jotain muuta. TÄRINÄ. Sitten suunnitellaan hoito, heti kun ollaan saatu vahvistus syövän laadusta. ITKU. Sen me osaamme sanoa jo, että kasvain on luuta syövä ja erittäin nopeasti kasvava. YÖKÖTYS. Huomenna saamme varmasti jo viitettä sairauden nimelle.

Meille selitettiin käytännön asioita seuraavaa päivää varten, jotka yllättäen jopa muistimme. Sitten lähdimme vielä kotiin yöksi. Hississä Poika kysyi, että saanko sanoa rumasti? Tietenkin saat! ”VITTU MITÄ PASKAA!” Se onkin nyt mottomme.

Poika toivoi saavansa viettää viimeisen illan ennen hoitoja serkun luona ja syödä kunnon pihvin! Soitin siskolleni, että voidaanko tulla sinne ja paistaa pihvit. Niin vietimme siellä illan, serkuksia 6 yhdessä ja me aikuiset aika hiljaisina ja apeina…

Kotona illalla katsoimme mitä Poika tarvitsee mukaan sairaalaan ja muuten pötköttelimme sohvalla. Poika mietti, jos olisi tullut meidän väliin nukkumaan, johon olisimme hänet mielellämme ottaneet, mutta totesi itse, että taitaisi valua sinne väliin ja joku putoisi sängystä, kun ei oikein ole 3 ison ihmisen sänky :o)

Muille lapsille kerroimme, että Poika menee huomenna sairaalaan ja aloitetaan rankat hoidot. Kaikki lapset reagoivat erilailla. Sisko, 6v. on välillä itkuinen ja huolissaan ja välillä taas hänestä on hassua, että Pojasta tulee kalju (eli Elastinen). Veli 10v. käyttäytyy kuin apina, menee pitkin seiniä, mutta sitten taas välillä kaipaa kovasti läheisyyttä. Sisko 16v.taas ei osaa suhtautua oikeastaan mitenkään. Taitaa olla liian vaikea asia käsitellä hänelle. Suojautuu ajattelemaan omia asioitaan, eikä halua puhua mitään. Jatkaa omaa elämäänsä ihan normaalisti, eikä juuri Pojalle puhu.

KIIRASTORSTAI

Yritimme herättää Pojan mahdollisimman myöhään, koska ei saanut syödä, eikä juoda mitään ennen sairaalaa. Muut lähtevät normaalisti kouluun, yksi pääsiäiskirkkoon esiintymään. Koirakin pitää viedä ulos.

Mietimme ihmeellisiä ja pieniä asioita Pojan kanssa matkalla sairaalaan. Kuinka käy nyt sitten 7. luokan loppuun sairaalakoulussa ja kotikoulua, tuleeko Hänestä Elastisen näköinen, lähteekö ripset ja kasvaako ne sitten takaisin, kasvaako Poika vielä pituutta. Milloin näkee ekan kerran kavereita jne. Edes minun mieleeni ei ollut vielä tähän mennessä tullut ajatusta, etteikö Poika tästä paranisi. Mietimme vain miten tämä vaikuttaa tulevaisuuteen. Suomessa on niin hyvä hoito, että lääkärit hoitaa Pojan kuntoon.

Päivä menee odotellessa Poikaa tutkimuksista ja toimenpiteistä. Käymme sillä aikaa Miehen kanssa hakemassa Pojalle Suomi-Reinot, joita Hän on toivonut sairaalatossuiksi. Varakummisetä on kaivanut sellaiset varastosta ja antaa ne Pojalle lahjaksi.

Iltapäivällä Poika tulee heräämöstä ja on tosi väsynyyt ja tokkurassa. Aloitetaan varovasti mehun juomisella. Pää särkee kovasti. Kipulääkkeitä vaihdellaan, jotta päänsärky saataisiin aisoihin. SURETTAA. Jossain vaiheessa Poka voi pahoin. Ei halua mitään syötävää, vähän juotavaa kyllä. Lääkäriä odotellaan. Hoitajat ovat olleet todella mukavia ja ystävällisiä. Kaikki kyselevät Pojasta, että oppisivat vähän tutustumaan häneen, kun täällä nyt ilmeisesti viettää jonkin aikaa.

Vihdoin lääkäri tulee, kello on viisi. Istumme kaikki alas Pojan sängyn viereen tuoleille.

Lääkäri aloittaa, että nyt on saatu nimi sairaudelle, Rabdomyosarkooma, hän selittää millaisen syöpä se on. Melko harvinainen ja sitä on muutamaa alalajia, alalajia ei olla vielä saatu selville. Se on alkanut lihaksesta. Se tuhoaa luuta ja etenee luita pitkin. Se on vaikea hoitaa. Ennusteita ei voida antaa. Pojan tapauksessa pääkasvain on tukkinut nenäontelon ja osan poskiontelosta. Se on iso 7,5 x 5,5 x 3,5 cm. Se on tuhonnut jonkun luun poskiontelon ja silmän välissä. Se on ulottunut silmän kudokseen ja aivokuoreen. Positiivista on, että itse aivot on puhtaat ja etäpesäkkeitä ei ole löytynyt muualta kuin kaulan imusolmukkseista ja leuasta. On kiire aloittaa hoidot, koska kasvain on erittäin agressiivinen. Taas löytyy positiivista, sytostaatti tehoaa yleensä paremmin uuteen kudokseen, jota Pojan kasvaimet siis ovat, koska ovat niin nopeasti syntyneet.

Hoitosuunnitelmaa: Ensin erittäin vahvat sytostaatit, useampi kuukausi. Nyt yritetään saada etäpesäkkeet kuriin ja yritetään saada pääkasvain pienemään. Sitten kasvain täytyy leikata. Leikkauksesta tulee todella haastava ja iso ja tarvitaan useampi leikkaus, eri kirurgeja. Yritetään tietenkin säästää kasvoja, mutta kaikki on saatava pois, myös säikeet silmän kudoksesta ja aivokuoresta. Ymmärrekö? ”Kyllä” EI, EMME YMMÄRRÄ, EI NÄIN VOI TAPAHTUA! Sen jälkeen sytostaattihoitoja jatketaan, mahdollisesti lisätään sädehoitoja, mutta siinä on aina haasteena kun on kyseessä kasvojen alue. POIKA SULKEE SILMÄT JA KYYNELEET VALUU. Sitten todennäköisesti jossain vaiheessa tehdään kantasolusiirto. TUTTU SANA, SE ON SE MIKÄ MUN ÄIDILLE TEHTIIN JUST. ”Kuinka kauan uskot, että hoidoissa menee?” kuulen kysyväni. Vähintään vuosi ja hoidot on Pojan tapauksessa todella rankkoja, eli siihen täytyy varautua. Nyt tarvitaan taistelua ja voimaa uskoa. Lääkäri kysyy moneen kertaan mitä haluaisimme kysyä, mitä Poika haluaa kysyä… Poika haluaa nukkua ja sitten pelata lätkää ja kasvaa isän mittaiseksi ja kääntää selkänsä meille.

Lääkäri lähtee, sanon, että menen soittamaa isälle. Sitten tulee itku, iso itku. Sitten soitan siskolle ja itku jatkuu. Ahdistaa kaikki, miten tästä selvitään, miten muut lapset selviää. Kuka meillä siivoa ja laittaa ruokaa, mä en pysty… Mistä saadaan rahaa, pitää hoitaa Poikaa, ei voi käydä töissä… En pysty oikein puhumaan edes selvästi.

Ensimmäinen oksennus tulee myöhemmin, joka kyllä tällä kertaa johtuu nukutuksesta ja järkytyksestä. Myöhemmin illalla näen lääkärin käytävällä ja hän kyselee miten Poika jaksaa henkisesti. Sanoin, etten tiedä. Ei ole jaksanut jutella vielä kavereiden kanssa. Sanon lääkärille, että olin lukenut selviämisprosentti on 70 %. Lääkäri sanoo, että niin jos kaikki nämä syövät lasketaan, mutta se on kyllä aika paljon kasvaimen koosta ja laadusta kiinni ja miten ja kuinka nopeasti reagoi hoitoihin. Silloin tuli ensimmäisen kerran tajuntaan, että on tietenkin mahdollista, että emme saa pitää Simoa luonamme. Itken yksin osasto S10 ulkopuolella portaikossa. Ulina kuuluu varmaan kellarikerrokseen asti, mutta ISMO. Yritän saada naamani kuntoon, ennen kun menen huoneeseen. En ihan onnistu…  Poika haluaa jäätelön ja nukahtaa yöunille. Kello on 20.00. Poika nukkuu vain pieniä pätkiä, kun pää särkee. Kipuun tuodaan vaihdellen kolmea eri lääkettä ja välillä kylmäpussia otsalle, kun lääkettä ei voida antaa. Sen kaksi tuntia, jonka Poika sai päänsäryltään nukuttua, kuuntelin hänen tuhinaansa ja vähän itkeskelin oman peiton alla. Hikoilin ja palelin vuorotellen. Aamulla omakin pää särki ja silmät olivat turvonneet, väsymyksestä, itkemisesta ja huolesta varmaan. Yöhoitaja oli tosi ihana. Paijaili Poikaa, kun antoi lääkettä ja yritti helpottaa päänsärkyä. Osastolla kyllä tehdään kaikki, että pienellä ja isommillakin potilailla olisi mahdollisimman hyvä olla, vaikka tilat onkin huonot.

PITKÄPERJANTAI

Aamulla hain itselleni vanhempien kahvihuonesta kahvia, vastaan tuli muutama vanhempi, jotka näyttivät aivan yhtä hyviltä kuin minä. Vanhempien kesken on jotenkin todella rauhallinen yhteishenki, kaikki jaksavat vähän hymyillä ja toivottaa hyvät huomenet. Se antaa voimaa. Jäin kahvihuoneeseen lukemaan ilmoitustaulua ja siinä oli lappu, jossa oli lista mihin kaikkeen syöpä ei pysty, syöpä on niin rajoittunut. Luin sitä ja ihan vähän taas itkin. Päätin myös, että me haistatetaan vielä pitkät syövälle. Me taistellaan, periksi ei anneta! Jäin tietokoneelle etsimään tietoa lasten syöpien tukijärjestöistä, koska oli pakko rauhoittua ja saada taas tämä punasilmäinen särki ihmisen näköiseksi, ennen kun menen Pojan luokse.

Sytostaatit aloitettiin tänään. Ensin oli kaikkia esilääkityksiä neljä tuntia ja sitten 3 pussia sytostaattia, sitten lisäksi munuaishoitolääkkeet, hyvinvointilääkkeet virtsauslääkkeet jne. En tiedä kaikkea ja ilmeisesti mun ei edes tarvitse. Kuulemma he hoitavat kaiken. Sekin on mulle vaikeaa, etten hallitse itse tätä hoitoa ja tilannetta. Täytyy vaan uskoa, että mun tehtävä on ihan toisenlainen. Pitää sylissä, paijata ja valaa uskoa ja taistelutahtoa Poikaan.

Muutaman kerran Poika valahtaa ihan valkoiseksi hoidon aikana. Muuten vaan nukkuu, jollei mene vessaan. Uusi lääkäri käy katsomassa. Taas oikein mukava ja hänelläkin on aikaa jäädä juttelemaan meidän kanssa. Hänkin korostaa, että vaikea taistelu on edessä. Yritän kysellä vähän tarkemmin ennusteista, niin hän vastaa, että taistelu kannattaa aina, se on varmaa. Ja sitten taas vähän itkua.

Olen miettinyt tänään paljon, millaiseksi meidän elämä tästä muotoutuu. Jaksaako Poika tulla kesällä ulos terassille. Kuinka kauan menee, että hän jaksaa tavata kavereita. Milloin nään ensimmäisen hymyn Pojan kasvoilla. Mun oman ihanan Pojan huulilla, sen virnistyksen, joka niille kuuluu. Mun täydellinen pieni poika vain nukkuu ja kärsii. En tiedä milloin saa voimia sen verran, että jaksaa tsempata. Toivottavasti pian. Mä en kestä tätä, en vain kestä. Ja taas itken. Välillä epätoivo ottaa vallan ja mun sydän paisuu ensin valtavaksi, kurkkuun saakka ja sitten hajoaa palasiksi.

LAUANTAI

7.14 tuli Pojalta viesti ”Koska te tuutte?”. Tuli heti kiire lähteä, mutta pikkusisko on tosi mustasukkainen ja haluaisi pitää meidät lähellään. Insuliinit, aamupalat, hoitovastuu isosiskolle… Päästään lähtemään pihasta 8.02.

Matkalla istutaan hiljaa.

Itseä ahdistaa katsoa Poikaa. Poika on tosi hiljainen ja masentuneen oloinen. Kivut myös vaivaavat. Poika saa taas useita eri lääkkeitä, suoneen ja suun kautta. Kysyn hoitajalta osaako se sanoa, milloin olo paranee, miten yleensä on. Hoitaja sanoo, että se on yksilöllistä.

ystäviltä tulee viestejä, miten voisivat auttaa. Joku hoitaa muita lapsia, joku tuo ruokaa ja joku tulee siivoamaan. Opettelen ottamaan apua vastaan. On pakko.

Kuiskutellaan hiljaa tilanteesta ja Pojan jaksamisesta? Vähän taas itkettää molempia, hiljaa itketään, ettei Poika herää…

Poika heräilee välillä hetkeksi, muuten vaan nukkuu.

Välillä jutellaan. muistellaan kuinka R-serkku löysi Pojan poskelta ripsen torstaina, viimeisenä iltana ennen sairaalaan tuloa, ja Poika sanoo, että älä kerro mitä toivot, että se toteutuu. R-serkku puhaltaa ripsen ja toivoo. J-serkku, 7-v., sanoo tietävänsä mitä R toivoi, :” Sä toivoit sitä Pittsburgh Penguinsin snäpbackiä”. R, Poika ja mun sisko itkee ja hymyilee. Näin se pienen lapsen ajatusmaailma menee, ihana J. Poikaa hymyilyttää ekan kerran, kun muistellaan tätä🙂

Tuntuu tosi pahalta nähdä oma lapsi, joka on tosi sairas. Se sattuu sydämestä. Tekisin mitä vaan, jos saisin otettua Pojan kärsimyksen pois. Sanoin hänelle tänään aikaisemmin, että sano mitä vaan voin tehdä, niin teen, että sun olis hyvä olla. Poika sanoi, ettei mitä vaan voi tehdä, mutta ole siinä. Viereen et saa tulla makaamaan, koska et mahdu!

SUNNUNTAI

Mies kävi muiden lasten kanssa eilen pääsiäisruualla vanhempiensa luona. Mä kävin tänään mun vanhempen luona muiden lasten kanssa, siellä oli kai. Tänään olen mielessäni suunnitellut millaista kesää vietämme. Silloin kun Poika on kotona, niin istutaan tai maataan ihanan lämpimässä ilmassa varjon alla ja juodaan kylmää mehua. Muutama kaveri on meidän pihalla Pojan kanssa juttelemassa. Sitten mieleeni tulee muiden vanhempien kommentit siitä, että aluksi sitä aina suunnitteli miten kaikki sujuu, mutta myöhemmin pidettin juhlat, jos joskus pääsi kotiin ja siellä sai olla pidempään kuin muutaman päivän.

Haettiin tytöt Mun pikkusiskon luota, jossa olivat viettäneet tyttöjen leffailtaa, barbi-leffan parissa😉 Autossa Isosisko kysyi, tietääkö Pikkusisko miksi Poika on sairaalassa, siitä tämä keskustelu:

Pojalla on se, se, se sairaus, mä en muista sen nimeä, mutta se on tosi paha. Sen nenässä on se kalvo ja se ei ollut sellainen hyvätapainen kalvo vaan tosi paha.

Minä: niin se on kasvain ja sen sairauden nimi on syöpä.

Isosisko: Niin se on tosi paha sairaus, Suomen lääkärit hoitaa sitä hyvin, mutta siihen voi kuolla. Poika ei saa kuolla😥 Pojalla on ne kaikki putketkin…

Pikkusisko käpertyy auton penkin nurkkaan ja nyyhkyttää lohduttomasti. Yritän lohduttaa sitä etupenkiltä ja Isosisko sen vieressä, omalla kömpelöllä tavallaan.

Ja sitten pikkuveli serkuilta kotiin. Pikkuveli raivoaa ja kiukuttelee ja haukkuu meitä vanhempia. Lopulta 2 pienintä menee meidän sänkyyn nukahtamaan, molemmat peiton alla nyyhkyttäen. Olo on toivoton.

Mies laittaa pyykkiä, koska lasten puhtaat vaatteet on aika lopussa. Menen sen viereen istumaan pyykkihuoneen lattialle likaisen vaatevuoren päälle. Itketään molemmat. Olo on sanoinkuvaamattoman paha. Tuntuu, ettei selvitä tästä. Mietitään, että vaikka tuntuu kamalalta jättää muita lapsia toisten hoitoon, niin se on pakko. Pojan selviäiminen menee nyt kaiken muun edelle. Se tarvitsee meitä molempia ja muiden lasten traumat tilanteesta hoidetaan sitten myöhemmin. Ollaan tosi huolissamme Pojan apaattisuudesta. Se on pakko saada piristymään. Uuteen läppäriin se ei ole vieläkään koskenut, uudet kuulokkeet me avattiin paketista ja laitettiin Pojan korville, kuunteli musaa 3 minuuttia, Puhelimessa akku loppu, eikä halua laittaa sitä uudelleen päälle, vaikka ladattiin se.

Rankka päivä ja ei se tästä helpotu, en tiedä miten selvitään, kukaan meistä❤😦

MAANANTAI

Poika menee Fb:n ekaa kertaa, joten annan koneen hänelle😉

Aamulla tuntui, että olen niin puhki, etten jaksanut hampaita pestä, koska kädet ei noussut, enkä jaksanut auton ratista pitää kiinni. Mutta selvisin kummastakin hommasta. Ajaessa Turun motaria klo 7.22 pääsiäismaanantaina mielessä pyöri samat ajatukset kun edellisenä iltanakin. Päälimmäisenä oli voimattomuus. Mietin kuka käy kaupassa ja saisikohan lähikauppaan perustaa tilin, niin lapsetkin voisivat hakea itse kaupasta jotain, jos tarvitsevat ja me ei päästä.

Olin sairaalassa 7.38. Poika nukkui vielä. Istun tuolille sängyn viereen ja kuuntelen tuhinaa ja rohinaa. Pää on ihan tyhjä, ihailen vaan kaunista, rakasta poikaani❤ Poika herää ja kysyy olenko jo kauan ollut täällä. Kerron tulleeni n.10 minuuttia sitten. Poika on nukkunut paljon paremmin kun aiempina öinä. Ensimmäinen ilon tunne kouraisee sydämestä. Poika sanoo, että silti väsyttää kamalasti. Kysyn onko ok, jos haen kahvia vanhempien huoneesta ja Poika nukkuu vielä hetken.

Kahvihuoneessa keitän tuoreet kahvit ja juttelen viereisen huoneen äidin kanssa. Heidän pienellä tytöllään on sama syöpä kuin Pojalla. Se on vain levinnyt lähes koko kehoon. Olen todella surullinen heidän puolestaan. Heillä on ollut hoitosuunnitelma-keskustelu, jossa on todettu selviämisennuste, se on heillä 10-20%. Samalla kuitenkin ajattelen, että silti noinkin hankalasta tilanteesta voi selvitä. Päätän, että me selvitään tästä!

Poika on tänään syönyt ensimmäistä päivää hyvin ja pahoinvointilääkkeet ovat tehonneet, eikä juurikaan yökötä. Hän aloitti mummin lähettämillä mansikoilla ja huomasi, että nehän maistuvat. Niitä on mennyt yli 20 kpl. Päivän saldo mansikoiden lisäksi on: euron juusto, pieni pala kanaa, pala pizzaa, 2 paahtoleipää sekä mehua.

Kaikkien mieli on tänään paljon parempi. Poika jopa vitsaili, kun sanoin, että sähän näytät siltä, että olen noussut taas elävien kirjoihin. Hän vastasi, että jopa tuntuu siltä, että on enää toinen jalka haudassa… Täällä heitetään aika mustaa huumoria, mutta sen avulla selviää.

Poika sai tänne kaverin leipoman Blues&Poika Tsemppiä kakun. Sai maisteltua sitäkin vähän.

Sairaala hiljenee. Pääsiäinen on ohi ja huomenna osastot täyttyy taas… Ja meidän taistelu jatkuu.

15 kommenttia

Kategoria(t): Saana

15 responses to “Erilainen Pääsiäinen

  1. Niina

    Paljon voimia ja auringonsäteitä teille, aivan ihanasti kirjoitettu… < 3

  2. Voimaa ja rakkautta, siunausta koko perheelle!

  3. riikka

    Miten teillä nyt menee? Todella koskettava kirjoitus.

  4. Anna

    Luin tämän postauksen heti kun sen julkaisit ja teksti on pyörinyt päässäni koko pääsiäisen, vaikka en teitä tunnekaan. Hurjaa.. Mietin, mitä perheellesi kuuluu nyt, tänä pääsiäisenä.. Toivotan teille kaikkea hyvää.

  5. Maaria

    Voimia Simolle ja teille! Heti teki mieli painella halaamaan poikaa ja toki perhettäkin. Ahdistava teksti, voin vain kuvitella vanhempien ja sisarusten tunteet. Simo, taistele ja voita.❤ Me tuntemattomatkin uskomme sinuun, kamppaile. Olet vahva❤

  6. Miikkis

    Olette olleet ajatuksissani pääsiäisen. Kiitos koskettavasta kirjoituksesta.Mitähän teille mahtaa kuulua nyt?

  7. Maria

    Tämä osui ja upposi. Kyyneleet valuvat yhä silmistä. Monta kertaa kirjoitit, että et jaksa ja että tätä ei voi kestää. Me äidit taidamme olla sellaisia, että me kestämme ihan mitä vain ja venymme uskomattomiin suorituksiin kun kyseessä on lapsemme, ne elämän kaikista tärkeimmät palaset. Toivon sydämestäni teidän koko perheelle voimia jaksaa taistella.

  8. Saana

    Kiitos teille kaikille! Meillä Pojan hoidot jatkuvat edelleen, syöpä on uusinut kerran hoitojen aikana. Näillä hoidoilla olisi tarkoitus saada Poika kokonaan terveeksi❤ Sillä jos syöpä vielä uusii, niin enempää hoitoja ei enää ole. Uskotaan ja toivotaan parasta ja haaveillaan, että vielä saamme elää melko tavallista elämää koko perheenä❤
    T.Saana

  9. Hyvä kuulla että jaksatte edelleen. Siunausta teille kaikille taistelun keskelle, toivottavasti voitto häämöttää pian ja pääsette yhdessä lepäämään🙂

  10. Kati Johansson

    Voimia koko perheelle! Enkelit on ympärillänne!❤

  11. Hei, löysin tänne vanhojen yhteisten koulukavereidemme facebook-linkeistä. Haluan toivottaa perheellenne valtavasti voimia ja kaikkea hyvää. Olette ajatuksissa.

  12. Olette ajatuksissani❤ Jaksamisia koko perheelle!

  13. eve

    Hei, toivottavasti teillä voidaan hyvin. Me aloitimme taistelun rabdoa vastaan reilu 1,5 vuotta sitten.

  14. jenniih

    Ooii ihana teksti,toivottavasti simo paranee,toi on niiiin ihanaa luettavaa ku vanhemmat välittää lapsestaan yli kaiken,simo on ihana just semmosena ku on nyt<3 (:

  15. stella

    Kuinka poika jakselee nyt?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s