Asennevammainen maisemassa

Kirjoittaja: Pia Lemmetty
Media kävi hetken kuumana keskustelusta vammaisten asemasta yhteiskunnassamme. Ennen juhannusta oli mahdotonta avata Facebookia tai Twitteria ilman, että olisi törmännyt blogiin, mielipiteeseen tai uutiseen liittyen vammaisiin ja heidän paikkaansa naapurustossa tai asuinympäristössä. Anna Perho esitti Yle-uutisten blogissaan loistavan kysymyksen: ”Minkälaisen yhteiskunnan sinä rakentaisit, jos et tietäisi mihin siinä sijoitut?” Toivon, että jokainen käyttäisi hetken miettiäkseen omaa vastaustaan tähän vaikeaan kysymykseen.
Kaarina Hazard julisti Iltalehden Vammainan maisemassa -kolumnissaan, että vammaisen lapsen vanhempi on aina oikeassa vain siksi, että hän on vammaisen lapsen vanhempi. Tämä ajatus jäi pyörimään päässäni. Onko asia näin? Näkevätkö muut minut sellaisena? Ei varmasti ole ja toivon etteivät muutkaan asiaa ajattele Hazardin lailla. Vaikka minulla on vammainen lapsi, olen yhä oma itseni: minulla on omat haaveeni, haluni ja heikkouteni. Olen kuitenkin joutunut näkemään ja kokemaan raskaita asioita, jotka vaikuttavat siihen, etten jaksa enää puhua paskaa enkä sietää turhasta valittajia. Olen myös ymmärtänyt sen, että elämä on tässä ja nyt – minun elämäni on maustettu erityislapsella, jonkun toisen muilla mausteilla.
Yksi Leijonaemo-ystäväni vietti juhannuksen sairaalassa, koska hän oli niin uupunut. Toinen valvoo yönsä syöpää sairastavan lapsensa vierellä tietäen, että huomista ei ehkä tule. Kolmas jätti perinteisen mökkijuhannuksen väliin, koska lapsen pyörätuoli ei enää kulje mökin epätasaisessa maastossa. Neljäs haaveilee, että voisi viedä koko perheensä jonnekin viettämään normaalia kesälomaa vailla pelkoa infektioista ja tartunnoista.
Tämä on asia, jonka toivoisin kaikkien muidenkin ymmärtävän: uusintakierroksia ei ole tarjolla, ja me kaikki haluaisimme elää elämämme mahdollisimman hyvin. En halua olla vain Se vammaisen lapsen äiti, vaikka se onkin varmasti elämäni rooleista kaikkein merkittävin. Joskus kuitenkin tarvitsemme muiden ihmisten – tai yhteiskunnan – tukea selviytäksemme arjesta ja pystyäksemme säilyttämään edes osan siitä, mitä haluamme olla.
Me Leijonaemot emme varmasti ole aina oikeassa emmekä sen parempia ihmisiä kuin muutkaan, mutta uskon että maailmamme saattaa näyttää vähän erilaiselta kuin muiden. Joskus me olemme väsyneitä, joskus turhautuneita – mutta kuulisitte, kuinka me nauramme ja itkemme yhdessä silloin, kun kohtaamme!
Mainokset

1 kommentti

Kategoria(t): Pia

One response to “Asennevammainen maisemassa

  1. Päivi Nousiainen

    Ylpeys ja äärimmäinen omavoimaisuuden tunne saanee usein aikaan sen, että tällainen henkilö näkee apua/tukea tarvitsevat ihmiset yhteiskunnan loisina. Mutta ehkä elämä sivaltaa jalat alta joskun korskealtakin ihmiseltä ja terve nöyryys, kunnioitus ja myös toiselle ihmisarvon antaminen heräävät eloon. Todellakin, kun ei voi koskaan tietää, milloin olet itse toisen antaman tuen ja avun varassa. On suuri illusio, että kuvittelee pystyvänsä hallitsemaan koko elämäänsä – sairauksia,loukkaantumisia,kuolemaa. Toisaalta tarvitaan pahaa, jotta ihminen herää yksilönä hyvään. Kaikille meille inhimmillisille Leijonaemoille: ei sammuteta omaa kynttiläämme – jokainen tuikku valaisee. Ja sitä valoa tarvitaan ❤

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s