Leijonaemojen isäjaoston raportti

Tämä on päiväkirja Leijonaemojen isäjaoston, eli Urosleijonien, viikonlopusta Iitin Lomakivessä 23. – 25.8.2013. Tapahtumat on kuvattu niin todellisina kuin kehtaa, mutta kaikki luottamuksellinen pysyy edelleen vain osallistujien välisenä. Nimiä on ehkä muutettu (muistettu väärin) ja kirjoitus sisältää tuotesijoittelua tai sitten ei.

Perjantai 23.8.2013

Työpäivä päättyi vähän aikaisemmin, sillä edessä oli lähtö Iitin Lomakiveen, jossa oli tarkoitus pöristä viikonlopun ajan muutaman muun erityislapsen isän kanssa. Etukäteen en äijäporukasta tiennyt edes nimiä, sillä infosähköpostien vastaanottajalistat oli piilotettu, joten ainoana etukäteistietona oli, että joka ukolla on jollain tavalla erityinen lapsi.

Olin sopinut hyppääväni toisen Tampereella asuvan isän kyytiin ja melko tarkkaan sovitulla hetkellä työmaan pihaan kaarsi kuvatun näköinen auto ja pääsimme baanalle kohti Iittiä. Morjenstettiin pikaisesti, heitin kamani tavaratilaan, kuski laittoi määränpään navigaattoriin ja sitten ykköstä silmään.

Kohteena oli Iitissä sijaitseva Lomakivi, joka on ilmeestä päätellen historialtaan maatila. Löytyy päärakennus, jossa on ravintola ja kokoustiloja, muutama apurakennus sekä tietysti majoitusmökit, jotka mahduttavat sisäänsä tusinan verran asukkaita. Makuuhuoneissa on pari kolme sänkyä ja muuten mökin varustukseen kuuluu täydellinen keittiö, olohuone ja tietysti sauna. Lomakiven erikoisuutena on paikallinen ruoka – useimmat ravintoaineet tulevat kirjaimellisesti kivenheittämän päästä itse keskuksesta.

Menomatka oli vähän hiljainen. Juteltiin harvakseltaan niitä näitä ja myös molempien lapsikokemuksia. Matkalla pysähdyttiin yhdelle ABC-asemalle, jossa kuski nykäisi pikaisen hampurilaisen ja lähtiessä ostettiin saunakaljat iltaa varten. Tervetulokirje oli rohkaissut varustautumaan mieleisillä juomilla, mutta samalla painotettiin ettei tarkoitus ollut etsiä yletöntä kemiallista rentoutusta.

Loppukäännökset löytyivät ilman ongelmia ja Lomakiven pihassa tallusteli sopivasti paikan omistajarouva, joka neuvoi oitis pysäköimään oikean mökin eteen, jossa olikin jo pari autoa ja yksi harrikka. Marssittiin muitta mutkitta sisään, tavattiin saapuneet isät sekä tietysti leirin vetäjä, joka opasti etsimään mieleisen makuupaikan. Käytiin heittämässä kapsekit punkalle, juotavat kylmään ja sitten mökin olohuoneeseen sanomaan käsipäivää ja tutustumaan uusiin naamoihin.

Ennen pitkää leirin vääpelin kirjanpito näytti kaikkien saapuneen paikalle, joten todettiin, että viikonloppu ja pari oluttölkkiä voidaan avata. Selvisi sekä miehiä että diagnooseja olevan melko kirjava joukko, mutta useimmat tarinat saivat aikaan nyökyttelyä ja osallistuvia ”meillä on ihan samalla lailla”-kommentteja. Jokaisella oli oma, ainutlaatuinen, tarinansa kerrottavanaan, mutta hämmästyimme miten samanlaisia tietyt ongelmat ovat diagnoosista huolimatta.

Esittelyn jälkeen kipaisimme pikaisesti Lomakiven kokkaamalla iltapalalla, jonka jälkeen olikin ohjelmassa sauna. Onneksi joku muisti napsauttaa kiukaan päälle. Saunottiin ja juteltiin niitä näitä. Välillä juteltiin lapsista tai elämän pienemmistä ja isommista tönäisyistä, välillä kerrottiin tosina kaikki kovat jutut, jotka kavereilta on joskus kuultu. Ilta kului mukavasti ja porukka valui pikku hiljaa yöpuulle.

Lauantai 24.8.2013

Aamiainen oli järjestetty mukavan väljällä aikataululla, joten heräämisen ja aamukaunistautumisen ehti suorittaa rauhassa. Toiset heräilivät aikaisemmin, toiset nukkuivat univelkaansa pois, mutta lopulta kaikki olivat valuneet aamiaiselle ja saaneet syötyä. Ilma oli kuin morsian, joten aamupalan päälle istuimme mökin olohuoneessa ja pihalla odottelemassa päivän pääesiintyjää, Miessakit ry:n Ilmo Saneria, jonka oli tarkoitus kertoa juttua isyydestä ja kaikkeen siihen liittyvästä.

Luento oli tarkoitus pitää päärakennuksen tiloissa, joten H-hetken lähestyessä tallustelimme sinnepäin. Kenelläkään ei ollut oikein tietoa mitä tuleman pitää, joten tunnelma oli vähän jännittyneen odottava. Lopulta pihaan kurvasi matkailuauto, jonka ohjaimista hyppäsi Ilmo kyselemään, että tekö olette niitä leijonaemoja. Vastattiin olevamme ja samalla kyseltiin varovasti, että kun Lomakivi on laittanut tuohon uuden terassin, niin voitaisiinko pitää sessio siinä? Voitiin mainiosti pitää ja asetuimme aurinkoisen terassin penkeille.

Kaikki olivat etukäteen odottaneet vähän kalvosulkeisten tyyppistä tilaisuutta – myös Ilmo, joka ensi töikseen ilmoitti ettei hänellä ole yhtään kalvoa. Koko juttu vedettiin siis läpi puhumalla, ja hyvin vedettiinkin. Kertasimme lyhyesti kukin tarinamme Ilmolle, joka kuunteli tarkkaan, esitti välillä kysymyksiä ja jumalattoman teräviä huomioita. Ilmo johdatteli meidät pohtimaan isyyttä puhtaimmillaan. Ei pohdittu syitä tai seurauksia vaan mietittiin miten minä olen isyyden kokenut. Välillä käytiin lounaalla, jonka jälkeen juteltiin vielä vähän, kunnes oli aika viikonlopun toisen pääaktiviteetin, eli kirkkovenesoudun.

Soudun lähtöpaikka oli parin kilometrin päässä, joten Lomakiven porukka opasti urhoolliset aitan taakse, missä odotti rivi oransseja ja keltaisia naisten pyöriä, jotka sopivat isäjengille kuin nenä kainaloon. Innokkaimmat ottivat kulkuvehkeisiin vähän tuntumaa jo pihassa, kunnes lähdettiin potkimaan kohti kirkon laituria.

Vartin polkemisen jälkeen oltiin jossain pienvenevalkamassa, missä setä ja täti paketoivat soutuvenettä, mikä ei ihan vastannut kenenkään mielikuvaa kirkkoveneestä. Samalla katseltiin, että lahden toisella puolella joku puuhaa kahden pitkän veneen parissa. Pikainen puhelinsoitto – ja väärässä paikassahan sitä oltiin. Äkkiä pyörän selkään ja pientä kiertotietä oikealle laiturille.

Oikean paikan löydyttyä tavattiin kirkkoveneen kippari ja saatiin pikaopastus kirkkoveneilyn hienouksiin. Muutaman peruskoulupohjaisen kirkkovenevitsin ja soudun pikakurssin jälkeen kippari jakoi miehet suunnilleen painon ja oletetun voiman mukaan penkeille ja päästiin vetämään pienet tyypit. Aika äkkiä oppi, että jos airon loppuvedon kanssa sähläsi, jäi lapa ”jumiin” veteen ja airon kahva tuli vatsaan ja rinnalle aika kovaa – ainakin allekirjoittaneella oli pari kunnon mustelmaa monta viikkoa tilaisuuden jälkeen.

Mutta yhteinen tahti löytyi, kipparinkin mielestä, hyvin äkkiä ja päästiin varsinaiselle lenkille. Soutu oli hauskaa, maisema vaihtui, mutta loppumatkasta juttelu ja leikinlasku selvästi vähän vaimenivat – tehtiinhän toista tuntia ja toistakymmentä kilometriä pitkä lenkki. Jossain välissä piti tietysti ottaa huiput paatista ja todettiin että kyllä tämä perkele kulkee, kun tosissaan soutaa, mutta kippari palautti taas maan pinnalle. Sulkavan kolmen, neljän tunnin souturupeama kuulemma vedetään koko reitti samaa tahtia kuin meidän sata metriä täysillä.

Takaisin kirkkovenelaiturissa kaikilla oli lihakset kipeinä ja kädet rakoilla, mutta hauskaa oli ja veteen pudonneitten – tai pudotettujen – ukkojen määrä oli nolla. Kiiteltiin kipparia ja samalla muistettiin, että pitää pahus polkea vielä se pari kilometriä takaisin kämpille. Alkumatka oli ylämäkeä, mutta loppumatkalla se menomatkan tappajaylämäki maksoi velkansa ja äijäporukka päästeli taas täysiä.

Leiriin palattua vähän putsattiin itseämme, haettiin lähihuoltikselta vähän evästä ja huokaistiin vähän ennen illallista, joka olikin sitten odottelun väärti. Syötäväksi oli lähiniityillä kirmannutta lammasta tai mitä lie karitsaa tykötarpeineen, joka huuhdeltiin alas punaviinillä. Ruuan päälle oli tietysti kahvit ja kakut – ja taisivat hätäisimmät hakea baarin puolelta konjakitkin.

Vatsat pullottaen valuttiin takaisin tönölle lämmittämään saunaa – ja paljua! Omistajarouva olikin viimeistelemässä kylpytynnyrin lämpötilaa ja totesi, että maksimissaan yksi pesällinen kannattaa puita laittaa ettei vesi lämpene liikaa. No, leijonathan pitävät lämpimästä, joten ennen kylpemistä ja illan mittaan pesään taisi upota neljä, viisi satsia puita. Mutta olipa soudun, saunan ja paljuilun jälkeen aika rento olo.

Paljussa ja saunassa viihdyttiin pikkutunneille asti jutellen välillä vakavampaa ja välillä kepeämpää aihetta. Jakauduimme spontaanisti pikku porukoihin. Joku oli tuonut mukanaan kitaran, jota näpyteltiin jossain nurkassa, kun toiset viihtyivät pidempään saunan löylyssä tai paljun lämmössä. Taisi kääntyä sunnuntain puolelle, kun pikku hiljaa vääntäydyttiin punkille.

Sunnuntai 24.8.2013

Sunnuntaina heräiltiin taas omaan tahtiin ja käytiin aamupalalla, joka oli taas joustavalla aikataululla järjestetty. Aamiaisen jälkeen nautittiin auringosta, pakkailtiin jo vähän tavaroita ja siivoiltiin keittiötä inhimillisempään kuntoon. Paljusta todettiin ettei veteen katsoessa pohjaa enää näkynyt. Kymmenestä miehestä irtoaa tietysti vähän kuonaa lämpimään veteen….

Pidettiin siinä vielä vähän päätöspalaveria. Kaikki olivat kokeneet viikonlopun oikein mukavaksi. Oli hauska tavata erilaisia ihmisiä ja kuulla erilaisia juttuja – ja huomata että kaikesta huolimatta samat probleemat tuntuvat toistuvan jokaisen kohdalla. Myös letkeä aikataulu sai kiitosta. Sai herätä aikaisin aamiaiselle tai maksella rauhassa univelkoja pois. Ei ollut isompi kiire suorittamaan mitään.

Päätösjutteluiden jälkeen alettiinkin pikku hiljaa pakkailla kasseja ja autoja reissukuntoon. Nautittiin vielä lounas, jonka jälkeen lähdettiin taas tien päälle kotia kohti. Paluumatkalla pysähdyttiin lähistön suoramyyntiputiikissa, josta hätäisimmät taisivat ostaa parinkin viikon ruuat kotiin. Viikonloppu täytti siis sekä henkiset että fyysiset eväskassit.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Leijonaemo

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s