Avoin kirje teille kaikille

Olit sitten nuori tai vanha, pitkä tai lyhyt, mies tai nainen, pyytäisin teiltä kaikilta yhtä yhteistä asiaa.

Olen kahden erityisen lapsen äiti, kuten me kaikki äidit olemme lapsillemme. Lapsieni kohdalla kuitenkin erityisyyteen on myös syy. Syy, joka ei johdu siitä, että he ovat suloisia ihania lutusia pikkumiehiä ja -neitejä vaan siitä, että heillä on lisäksi neuropsykologisia rajoitteita ja vaikeuksia. Arki värittyy usein enemmän raivon ja pettymyksen karjahduksiin kuin ilon ja onnistumisen kiljahduksiin. Vauhtia riittää enemmän kuin leikkeihin kuluvia minuutteja…

Arki kahden erityislapsen kanssa on erittäin haastavaa, vaikka päivät ovatkin rutiinien täyttämiä ja tarkoin suunniteltuja. Kaupassakäynnit ja asioinnit yleisissä konttoreissa yms. ovat pakollisia ja lapset luonnollisesti on pakko ottaa joskus mukaan asioille, jos hoitajaa heille ei ole saatavissa.

Pyytäisinkin teiltä kaikilta hetken aikaa: sulkekaa lukemanne jälkeen silmänne, kuvitelkaa itsenne mahdollisimman värikkääseen, meluisaan, vilkkaaseen ja numeroita sekä kirjaimia sisältävään, kooltaan metri kertaa metri olevaan, viimaiseen tunneliin, jossa seisotte kaiken hälinän keskellä. Teidän täytyy kuunnella huoneessa kaikkien ärsykkeiden keskellä sitä hiirenhiljaista ääntä, joka kehottaa teitä tekemään jotain, jotain mitä et millään saa kuultua, koska huoneen ärsykkeet häiritsevät niin kovin. Mitä teet? Kauanko kuvittelet jaksavasi hälinää kera ärsykkeiden? Eikö tunnukin, että tahdot paikkaan, jossa olisi edes hiukan hiljaisempaa, neutraalimpaa ja jossa ohjeet annettaisiin kovemmalla äänellä?

Kun seuraavan kerran menet esimerkiksi kauppaan ja kohtaat kiljuvan ja ärjyvän lapsen ostoskärryissä ja toisen roikkumassa vanhempansa nilkassa, muistelethan tätä kirjoitusta, toivon että ajattelet toistakin vaihtoehtoa. Kiljuva, huutava ja huonosti käyttäytyvä lapsi voi olla huonon kasvatuksen sijasta saanut parhaan mahdollisen kasvatuksen, mutta siltikään kasvatuksen laatu ei ole se seikka, joka ohjaa lapsen käytöstä. Muistele kuvaamaani tunnelia: mieti voisivatko nämä kiljuvat ja muita häiritsevät lapset olla siinä tunnelissa?

T: F90.0- ja F90.1 -lasten äiti

1 kommentti

Kategoria(t): Leijonaemo

One response to “Avoin kirje teille kaikille

  1. Silja

    Meidän perheessä on samainen tarina, mutta vain yksi F90.0. Tyttö. Et arvaakaan kuinka monta kertaa olen ollut se huono äiti joka ei tuota pentuaan saa kuriin. Et uskokaan millaisia neuvoja olemme saaneet esim. ei kannata tulla nälkäisenä kauppaan. ostakaa sille jotain että pitää suunsa kiinni, älkää ostako sille kaikkea niin se ei saa tahtoaan läpi. En edes aina jaksa avautua ja päräyttää, että ei se meistä johdu eikä siitä, että lapsi olisi ilkeä ja pahatapainen, vaan että on olemassa tuo F90.0 diagnoosi. JOO, joskus sitten kun sanoo, että on toi diagnoosi niin ihmiset sanoo, että aijaa, että sehän on nyt muotia ja merlkein kaikilla jne.
    Tyttö ottanu asian hyvin ja sisaruspari ja kaverit, ne on sillai että neidin pää on kuin radio missä kanavat ei joskus kuulu tai sit voi olla kanavat päällekäin. Aika fiksua eikö totta?

    Me aikuset ollaan tuumittu, että eihän meiän lapsetkaan oo ihan tusinatavaraa, kun ittekään ei olla ihan ”normaaleja”. Mikä nyt sitä normaalia on?

    Meille neidille suurinta helpotusta ylimääräiseen pörräämiseen on tuonut kiipeily ( aiemmin kiipeiltiin täällä sisällä kaapeille ja ulkona talonkin katolle. myöskin erilaiset lautapelit ovat tuoneet rauhallisuutta ja keskittymistä, vaikka välillä peli keskeytyykin, kun nappulat sinkoilee tms.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s