Matildan tarina

Kirjoittaja: Leijonaemo

Meille syntyi eräänä talvisena päivänä kaunis tyttövauva nimeltä Matilda. Elimme ihanaa vauva-aikaa, rauhallisen ja nauravaisen lapsen kanssa. Esikoinen oli kiltti isosisko ja mielessäni haaveilin suurperheestä. Matilda kasvoi ja kehittyi hyvin ja arkemme oli seesteistä. Matilda oppi kävelemään hieman päälle vuoden vanhana. Huomasin heti kuinka kävelyn oppimisen jälkeen vilkkaus lisääntyi. Rauhallisen vauva-ajan ero vilkkaaseen taaperoikään oli valtava. Matilda oli kuitenkin vielä pieni, emmekä silloin enempää jääneet miettimään asiaa. Olimme vain onnellisia siitä, kuinka rauhallinen esikoinen ja vilkas sekä vahva kuopus olivat omia erilaisia persooniaan.

Aika kului meidän aikuisten käydessä töissä ja lasten ollessa arkisin päiväkodissa. Aloin odottaa kolmatta lastamme ja olin jäämässä äitiyslomalle. Matilda oli kohta 2,5-vuotias ja oli silloin täysin valvottava ja ylivilkas lapsi. Olin huomioinut, että puhetta ei tullut riittävästi eikä Matilda ymmärtänyt puhetta. Lapseni kulki isovanhempiensa perässä ja hoki heitä äidiksi. Matilda ei tiennyt edes mitä äiti-sana merkitsi. Karkailu ja ylivilkkaus olivat meille arkipäivää ja vaativat täysin voimani. Kuopus oli juuri syntynyt, mutta en ehtinyt keskittyä vauvaan, koska Matilda vaati jatkuvaa ohjausta ja valvomista. Tiesin jo silloin olevani erityislapsen äiti. Jouduimme vain odottamaan tukitoimia, koska Matilda oli vielä liian pieni tutkimuksiin. Puheterapiaan olimme onneksi saaneet lähetteen.

Kuukaudet kuluivat arjessa sinnitellen, jokin antoi vain voimia jaksaa eteenpäin enkä kokenut elämää silloin liian raskaaksi. Olin vain hämilläni kaikesta ja yritin kääntää erityislapsen vanhemmuuden voimavaraksi.

Matildan ollessa melkein kolmevuotias pääsimme puhe- ja äänihäiriöisten erikoislääkärille eli foniatrin tutkimuksiin. Siellä saimme vastauksen epäilyksiimme: Matildalla epäiltäisiin vahvasti kielellistä erityisvaikeutta eli vanhalla nimellä dysfasiaa. Hetken aikaa epäilyksenä oli myös kuulovamma, mutta se on tällä hetkellä suljettu pois. Diagnoosi oli meille helpotus, koska olimme joutuneet kuulemaan monilta lähipiirimme ihmisiltä vähättelyä puheen kehityksen viiveestä. Monen mielestä on täysin normaalia, että kolmevuotias tai sitäkin vanhempi lapsi ei puhu tai puhuu epäselvästi. On erittäin tärkeää puuttua varhaisesti näihin ongelmiin ja siksi itse ajoin Matildan asioita eteenpäin. Matilda pääsi kolmevuotiaana kuntouttavaan päivähoitoon. Myöhemmin saimme myös tukiviittomaopetusta sekä puheterapiaa.

Matildan asioita hoitaessamme neuvola totesi myös nuorimmaisemme kehityksen jääneen jälkeen. Lisäksi hän ei kasvanut riittävästi. Kuopuksen lihasjäntevyys oli alhainen ja sen vuoksi motoriikka ei ollut ikätasoista. Kävimme kuopuksen kanssa vuoden verran fysioterapiassa ja nuorimman opittua kävelemään fysioterapia jäi pois. Kasvua edelleen tutkitaan sairaalassa, mutta onneksi kuopus on kasvanut paljon ja kehittynyt monilla osa-alueilla. Ehkä kuopuskin todetaan täysin terveeksi seuraavalla sairaalakäynnillä. Esikoinen oli aikoinaan todettu sydänvikaiseksi ja olin miettinyt, saammeko koskaan täysin tervettä lasta. Esikoisen sydänvika onneksi korjaantui ilman leikkausta ja hän on nykyisin terve.

Matilda on tällä hetkellä täyttämässä viisi vuotta. Odottelemme vielä tarkempaa diagnoosia, psykologin tutkimukset on juuri tehty ja odotamme loppuarviota. Matilda on mennyt kehityksessä paljon eteenpäin, mutta ei riittävästi, jotta voisimme huokaista helpotuksesta.

Kielihäiriöisten lasten kuntoutus vie vuosia. Kielellinen erityisvaikeus on monimuotoinen häiriö, johon voi liittyä ongelmia motoriikassa, ongelmia sosiaalisissa suhteissa, aistiyli- ja aliherkkyyttä, hahmotus- ja tarkkaavaisuusongelmia sekä ylivilkkautta.

Vuosien paineet arjessa painavat väsymyksenä, mutta edelleen yritän ajatella erityislapsen vanhemmuuden voimavarana. Jos meillä ei olisi Matildaa, en tietäisi mitään toisesta maailmasta johon kuuluvat muut erityislapset ja heidän vanhempansa. En osaisi ajatella arkea erityislapsen kantilta. Tärkeää on, ettei jää katkeroitumaan! Meillä ei kuitenkaan ole pelkoa lapsen menettämisestä. Matilda on muutoin täysin terve lapsi. Hän on opettanut paljon meidän perheellemme millaista on olla erilainen, erityinen lapsi. Matilda on meille todella rakas juuri sellaisena kuin on. En jaksa kuitenkaan väittää, ettenkö päivääkään vaihtaisi pois. Ehkä en päiviä, mutta monia hetkiä saisi painua unohduksiin mielistä, välillä arki on ollut synkkää. Elämää erityislapsen vanhempana en vaihtaisi pois.

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Leijonaemo

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s