Valinta vai ”valinta”

Kirjoittaja: Riitta S.

Kiitän sinua Jari Petäjä kannanotostasi: http://yle.fi/uutiset/lastenlaakari_yksityisvastaanotto_ei_ole_enaa_vaihtoehto_vaan_pakko/7066483.

Puhut tärkeästä asiasta varsinkin todetessasi, että kyse ei ole enää vapaaehtoisesta valinnasta. Olemme hoitaneet kaksi infektioherkkää astmalastamme, joista toisella on myös vaikeat allergiat, lähes kokonaan yksityisellä puolella. Kunnallinen hoito on meille harvoin vaihtoehto. Kokemukset kunnalliselta puolelta ovat pääsääntöisesti negatiivisia: pompottamista, vanhempien huolen väheksyntää, käännytyksiä kotiin hengitysvaikeuksisen ja kuivuneen lapsen kanssa, toteamuksia: ”Teillähän on se sairauskuluvakuutus.” Viime vuoden saldo oli yhteensä n. 60 akuuttilääkärikäyntiä yksityisellä, päälle putkitukset, kitarisaleikkaukset ja allergialääkärin vastaanotot ja ruoka-ainealtistukset. Kunnallisella puolella viikon päivystys-osastojakso-päivystys-osastojakso -pingis, parit ambulanssikyydit ja yksi akuuttikäynti (hapella saturaation nosto ja puolessa tunnissa kotiin) sekä allergiasairaalassa alkanut asiakkuus, josta olen erittäin kiitollinen. Tämä oli siis vain vuoden saldo ja tätä on nyt jatkunut neljä vuotta. Kustannukset vakuutusyhtiölle ovat olleet n. 8000 euroa yksityisten lääkäripalveluiden käyttämisestä viimeisen vuoden aikana.

Olen pyöritellyt usein mielessäni asiaa ”varhainen puuttuminen”. Ihana, utopinen, pehmeä, pumpulinen sanayhdistelmä. Aikaisemmin kirjoitin Mielikuvaharjoituksia sote-uudistajalle. Mitä tapahtuisikaan, jos lähtisin haaveilemaan:

Minua ei käännytettäisi hengitysvaikeuksisen lapsen kanssa terveyskeskuksesta, lapsen happisaturaatio mitattaisiin, annettaisiin avaava lääke ja lasta seurattaisiin. Havaittaisiin, että lapsella on keuhkokuume ilman, että menisin yksityiselle röntgenkuviin, koska olen kerran hengitysvaikeuksisen lapseni kanssa täällä terveyskeskuksessa. Lapsen tutkisi lastenlääkäri ilman, että ilmoittaisin yleislääkärille, että en aio poistua rakennuksesta ilman, että lastenlääkäri tutkii lapseni. Lääkäri toteaisi lapsen tarvitsevan jatkuvaa lääkitystä vähintään neljän tunnin välein, minun ei tarvitsisi taistella. Lapsi hoidettaisiin kuntoon, sairaspäivät vähenisivät.

Olen nuoremman lapseni kanssa sairaalassa, lapsella on allergista ihottumaa. Lapsi saisi ajan allergia- ja astmalääkärille, huoltani ei vähäteltäisi. Lapselle tehtäisiin kunnallisella puolella maitoaltistus, jossa todettaisiin lapsen olevan allerginen. Lapsi pääsisi jo varhaisessa vaiheessa Allergiasairaalan asiakkaaksi, jossa voitaisiin tehdä laajempia kokeita ja lapsi saisi asiaankuuluvaa hoitoa.

Lapsen sairastuttua influenssaan ja sen jälkitauteihin minua kuunneltaisiin päivystysvastaanotolla, kun lapsi on ollut lähes kokonaan juomatta viikon. Lapsi nesteytettäisiin ilman, että hän on menettänyt viikossa yli 6 % painostaan, ilman että äiti saa raivarin kandille. Kandeilla olisi osaava valmis lääkäri tukenaan, äidin ei tarvitsisi väitellä kandin kanssa.

Siirrymme haveilusta todellisuuteen. Odotan sote-uudistukselta paljon. Odotan poliittista päätöstä siitä, että lapsipotilaita aletaan arvostaa, heidän hoitoonsa annetaan rahaa, heidän hoitoonsa annetaan lastenlääkäreitä, myös päivystysaikaan. Odotan terveydenhuoltohenkilökunnalta asennemuutosta. Pieni lapsi, joka ei puhu, ei pysty kertomaan mikä häntä vaivaa. Vanhemmat ovat hänen tulkkejaan. Vanhemmat, jotka elävät lapsensa kanssa, tuntevat hänet, tuntevat hänen oireensa. Ei lääkäri opi tuntemaan lasta 15 tai 20 minuutin tapaamisen perusteella. Hyvään hoitotulokseen voi päästä kuuntelemalla vanhempaa, ei vähättelemällä hänen kertomaansa. Harva vanhempi hakeutuu ihan huvikseen 30 kilometrin päähän päivystykseen yöllä lapsensa kanssa. Yleensä jotain on vialla.

Ja ne hoitotiedot. Jos lääkärikäynnit ovat pääsääntöisesti yksityisellä, ei lapsen hoitohistoriaa ole julkisen puolen tietokannoissa. Yritä siinä sitten selittää koko vuoden historia 10 minuutissa kandille, joka on pihalla kuin lumiukko, eikä jaksa keskittyä, koska ne 10 muuta potilasta odottavat jonossa.

Palaan sanayhdistelmään ”varhainen puuttuminen: säästöt”. mikä ihana sana tässä taloustilanteessa. Onko laskettu niitä kaikkia tästä aiheutuvia kuluja: vanhempien sairauspoissaolot, uupumus, lasten ja vanhempien henkinen hyvinvointi, jne? Uskoisin, että niitä terveydenhuollon säästöjä saataisiin oikeasti aikaiseksi, jos asiat hoidettaisiin kerralla kuntoon eikä vain sammuteltaisi tulipaloja ja jätettäisi pärjäämään.

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Leijonaemo

2 responses to “Valinta vai ”valinta”

  1. Terhi

    Karua luettavaa.Meidän perheellä julkisen puolen kokemukset ovat Helsingin lastenklinikalta. Meillä on ohjeistus mennä sinne päivystykseen matalalla kynnyksellä. Lapsen koko historia löytyy sieltä. Lääkärit ovat usein kandeja mutta konsultoivat aina ylempiään. Odottelemaan sielä aina joutuu, mutta vastaanotto on ystävällinen ja aina asiantunteva. Yksityiselläkin puolella on välillä käyty, mutta sielä sitten joutuu referoimaan lapsen taustoja, mikä vähän hankalaa kun ei ole lääketieteen asiantuntija.

  2. x

    Tässä asiassa on kaksi muttaa.
    Kun yksityisen puolen suosio kasvaa, sinne tarvitaan lisää lääkäreitä. Näin ollen sinne ei enää riitä huippuja, vaan sielläkin alkaa pk-seudulla olla samat puolikieliset maahanmuuttajat kuin julkisella puolella. Meille on myös monta kertaa yksityisellä puolella käynyt niin, että siellä ei ole ollut jotain hoitotarviketta, kun ei ole osattu arvioida sen menekkiä tai tilaus on jostain muusta syystä jäänyt tekemättä. Yleislääkärille pääsee toki saman tien yksityiselle puolelle, mutta todellisille asiantuntijoille on sielläkin viikkojen jonot.

    Ja se toinen, suurempi ongelma. Hädän tullen on kuitenkin käännyttävä julkisen puolen puoleen, sillä yksityisellä puolella on hyvin rajalliset hoitomahdollisuudet. Siellä sitten on niiden kandien tai vastavalmistuneiden armoilla ja kun se vastavalmistunut sairaalalääkäri ei tiedä jotain, hän konsultoi ehkä vuosikurssia ylempänä ollutta, erikoistumaan lähtenyttä lähes yhtä kokematonta henkilöä.

    Kaikkein suurin ongelma julkisella puolella on kuitenkin se, että jo muutaman päivän yleisosastohoitojakson aikana näkee jopa kymmenen lääkäriä. Määrä ei korvaa laatua, vaan jokaisen kanssa menee turhaa aikaa kun lääkäri perehtyy tilanteeseen ja antaa edellisistä lääkäreistä poikkeavan hoito-ohjeen. Minkäänlaista jatkuvuutta hoidossa ei ole: ehkä yksi lääkäri näkee lapsen kaksi kertaa ja pystyy näin tekemään edes jonkinlaisia johtopäätöksiä toipumisen edistymisestä. Kaikki loput lukevat vain kirjaa ja labratuloksia ja jos lapsi ei paranekaan juuri kirjan osoittamassa vauhdissa, syy on vanhempien vuorovaikutuksessa. Tuo viimeinen ei valitettavasti ollut hirtehinen kevennys, vaan oman lapseni sairaalapapereista luettu ”tieto”.

    Jos aloitettaisiin edes sillä, että lyhytaikaista hoitoa tarvitseville potilaille määrättäisiin sellainen lääkäri, joka ehtii odotetun hoitoajan puitteissa hoitaa potilaan alusta loppuun, ja jätettäisiin ne 9 muuta lääkäriä väliin? Vaikka kyseessä olisi lääkäreiden koulutus, on silti potilaalle kohtuutonta, että hänen luonaan käydään kymmenen eri kertaa eri ihmisen toimesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s