Kuka sitten kun äiti ei enää jaksa?

Kirjoitus julkaistu nimettömänä

Nuori astuu horjahtaen huoneestaan. Äiti katsoo lastaan vain hetken ja soittaa hätäkeskukseen. Tarvitaan ambulanssi. Nuori on ottanut jotain ylimääräistä, ja hän sanoo hätäkeskukselle samalla kysellen tokkuraiselta lapseltaan mitä tämä on ottanut. Vähän toistasataa, vastaa nuori ja oksentaa olohuoneen lattialle vielä sulamattomia tabletteja. Pikkuveli seisoo vieressä kysyvän näköisenä.

Ambulanssi saapuu ja nuori talutetaan ambulanssiin. Juotetaan lääkehiiltä ja tivataan mitä on ottanut. Nuori on jo perussairautensa takia Lastenklinikan asiakas, mutta pitää vääntää että ambulanssi suostuu kääntämään keulansa siihen suuntaan. Matkalla äiti kuulee ambulanssin etupenkille kuinka vielä ensihoitaja väittelee asiasta sairaalan ensiavun kanssa. Nuori on vielä muutaman viikon alaikäinen ja sairastanut jo kuusi vuotta. Lastenklinikka on toinen koti.

Ensiapuhuoneessa äiti ei pysty katselemaan nenämahaletkun paikoilleen asentamista vaan siirtyy käytävään. Äiti hengittää yhden henkäyksen kerrallaan.

Lääkärit vähenevät huoneesta ja paikalle jää sairaanhoitajaopiskelija, jota vanhempi hoitaja käy opastamassa. Kunnes opiskelija poistuu tenttiin ja äiti jää huoneeseen kahden nuorensa kanssa, joka on tajunnan rajamailla, verenpaineet painuvat kuuteenkymmeneen ja äiti käy lastaan herättelemässä. Paineet nousevat kahdeksaankymmeneen.  Äiti on jo tottunut näiden kuuden vuoden aikana että ei riitä että on äiti. Pitää myös välillä olla hoitaja. Lääkäri käy juttelemassa. Oli kiinni vain hetkistä että lääkkeet olisivat salpauttaneet hengityksen. Lääkäri myös kysyy kuka äidistä pitää huolta. Toiset äidit, vastaa äiti.

Nuorelle odotetaan osastopaikkaa, jonne hänet siirretään ja kytketään koneisiin. Äidin ahdistus lisääntyy ja ei kestä tilannetta enää. Nuori nukkuu ja hänestä luvataan pitää huolta. Äiti siirtyy ulos odottamaa kyytiä ja huuto pyrkii ulos rinnastaan, mutta äiti tukahduttaa sen. Kuten niin monet muutkin tunteet, jotka ovat vuosien aikana halunneet tulla ulos. Siellä ne ovat. Säilössä sisällä ja äidin käytös on rauhallista ja varmaa.

Veli ei saa illalla unta.  Jo kuusi vuotta on joutunut olemaan näkymätön ja jäänyt vaille suurempaa huomiota. Seuraavana päivänä olisi koe, mutta siihen ei pysty lähtemään. Kukaan ei taaskaan kysy miltä veljestä tuntuu. Äiti silittää poikansa jalkoja, kun ei osaa muuta. Äitiä ahdistaa ja pelottaa, mutta sitä ei saisi näyttää. Äiti kuvittelee peittävänsä sen, mutta se sykkii isolla hänen päänsä päällä.

Vanhemmatkin valvovat ja unen sijaan tulee aamu. Väsyneet vanhemmat lähtevät kuulemaan sekä lapsensa akuuttia tilannetta että myös jo aiemmin otettujen mri-kuvausten tuloksia. Nuoren sisällä kasvaa jotain, ilmeisesti syöpä, jotain mitä koitetaan selvittää. Selviää että löydökset ovat kasvaneet ja niitä koitetaan löytää vielä ultraäänellä. Ei löydetä, joten epätietoisuus jatkuu. Pelko kasvaa. Mieli ei kestä paineita. Kukaan ei tiedä eikä välitä miltä nuoresta tuntuu ja kuinka suuria pelkonsa ovat.

Päivystävä psykiatri siirtää nuoren psykiatriselle akuuttiosastolle, josta kahden päivän päästä nuori kotiutetaan. Nuori halutaan jatkossa siirtää aikuisten maailmaan – saamaan lääkkeet muttei hoitoa. Nuori jätetään yksin pelkojensa kanssa pilleripurkki turvanaan. Ja äiti pelkää joka päivä milloin on tämän pelin seuraava episodi. Milloin hän ei olekaan paikalla näkemässä sitä horjahtavaa askelta tai ei huomaa sitä. Milloin on kulunut se tunti kauemmin eikä apua saadakaan ajoissa. Milloin veli löytää sisaruksensa hengettömänä. Apua ei saada ja kuitenkin kaikki tämä on vain ajan kysymys.

Kuka hoitaa tämän nuoren? Kenen vastuulle kuuluu pitkäaikaissairaan nuoren hoito ja elossa pitäminen? Äiti tietää vastauksen. Jos äiti ei hoida, niin kukaan ei hoida. Jos äiti ei ole vieressä, niin kukaan ei ole. Jos äiti ei valvo, niin kukaan ei valvo. Mutta mitä sitten, kun äiti ei enää jaksa? äiti on jo sairastunut, äiti ei ole kone. Kuka sitten?

Advertisements

3 kommenttia

Kategoria(t): Leijonaemo

3 responses to “Kuka sitten kun äiti ei enää jaksa?

  1. PasiPasi

    Ei kukaan, on vastaus.

    Ja meitä joita kukaan ei hoida, joista kukaan ei välitä, on paljon.

  2. Sanna

    Sitten se on lastensuojelu, lastensuojelu jonka pitäisi suojella lasta ja nuorta, sen pitäisi auttaa äitiä jaksamaan. Lastensuojelu, kuin kirosana. Se huostaanottaa väsyneen äidin lapset, koska äiti ei jaksa. Äidillä ei ole ketään, ei ketään!

  3. Arja Ratilainen

    Viranomaiset ovat viranomaisia, syyttävät ja syyllistävät .Miksi ei ole tehty niin ja näin tai sitä ja tätä Viranomaiset eivät saa oloa paremmaksi vaan vievät kaiken jopa omanarvontunnon ja kaiken elämän. Viranomaisilla ei ole empatiakykyä, vain syyllistämistä. Olo vain pahenee viranomaisten puututtua asioihin. Viranomainen tuhoaa ei pelasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s