Tehdään Nuutin haaveesta totta!

Kirjoittaja: Noora Peltoniemi

Nuutti on onnekas poika, jolla on rakastava perhe ja lähipiiri, ja joka haluaa tukea Nuuttia kaikin tavoin. Nuutin elämä keskittyy kodin ja koulun lisäksi luonnossa liikkumiseen, välillä matkustellen Pohjanmaalle mummoloihin.

Nuutti syntyi maailmaan loppukesästä vuonna 2005. Kun Nuutti löysi ensimmäisen kerran omat kätensä, hän oli haltioissaan. Kun Nuutti nousi ensimmäisen kerran seisomaan ja otti ensimmäiset askeleensa, hän hihkui onnesta. Puhui sanoja, rakensi palikoilla. Halusi olla mukana korjaushommissa. Sai pikkuveljen ollessaan 1,5-vuotias. Ei tykännyt uudesta vauvasta, jota kävi kuitenkin salaa silittelemässä ja suukottelemassa. Vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäisenä Nuutti lopetti puhumisen.

Tuli hiljaisuus. Tuli itku. Neuvolassa taisteltiin useaan otteeseen; poika tarvitsi apua. Vihdoin löytyi yksityislääkäri, joka auttoi eteenpäin. Saatiin lisää tutkimuksia ja puheterapiaa. Tuli diagnoosi: lapsuusiän autismi. Minun lapseni, se sama joka sanoi ensimmäisen kerran äitienpäivänä ”äiti”. Joka poltti kätensä kiehuvassa vedessä ja itki sylissäni. Joka sai minut kyyneliin sairastuessaan vesirokkoon, enkä voinut lievittää pienen tuskaa. Siihen edes rakkaus ei riittänyt.

Se lapsi oli kaikesta huolimatta onnekas, koska asuimme Suomessa. Maassa, jossa autetaan erityistä tukea tarvitsevia lapsia. Kun on rahaa. Tämä pieni autistini sai hyvän puheterapeutin ja päiväkodin, jossa jokaisella lapsella oli oma avustaja tukemassa. Tuli takaisin hymy, tuli ilo, tuli vuorovaikutus ja kirjoitus. Tuli tunteet – ja lohtu. Tuli sanaton rakkaus ja lapsen halu oppia. Sekä lapsen usko itseensä: ”Olen kuitenkin ihana poika.”

Nuutti käy tänään koulua autismiluokassa, jossa on opettajan lisäksi 4-5 avustajaa. Nämä avustajat auttavat Nuuttia rauhoittumaan, tuntemaan, pukemaan, käymään vessassa, käymään kaupassa ja muistuttamaan, että talvipakkaseen ei lähdetä ilman kenkiä. Nämä avustajat tuovat Nuutille pystyvyyden tunnetta, uskoa itseensä. Nuutti haluaa oppia. Nuutti haluaa mennä kouluun joka aamu. Jos avustajaa ei ole, tehtävät eivät suju, oppiminen on mahdotonta. Sillä luokkahuoneen pieni punaisen liskon häntä on niin viehättävä, että sitä tekee mieli vipsuttaa koko päivä! Koska keskittymisen ja huomion kohdentaminen on vaikeaa.Saattaa hännän lumossa unohtua, että piti syödä tai tehdä tehtäviä. Tai rauhoittua.

Ja sitten tulee paha olla, kun ne unohtuvat. Ja nälkä. Ja kengät saattavat jäädä kouluun. Tai hukkua matkalla. Nuutti on kirjoittanut: ”Ihmisten pitäisi puhua vähemmän ja kuunnella enemmän. Haluan kertoa, miten ihmeen kaunis taivas on. Haluan oppia. Miksi minun pitää opetella asioita, joita pikkuveljen ei tarvitse? Haluaisin vain rauhan. Haluan kuulua teihin ihmisiin.”

Suomen hallitus Jutta Urpilaisen ja Jyrki Kataisen johdolla ovat päättäneet uuden kehysriihen myötä lopettaa Nuutin opiskelumahdollisuudet. He ovat päättäneet, että erityistä tukea tarvitsevat oppilaat eivät enää tarvitse – ja vaikka tarvitsisivatkin – eivät enää saa tukea. Suomen valtio säästää sillä. Nuutti saattaa oppia vielä tänään ja huomenna – tulevaisuudesta ei kukaan tiedä. Ehkä jo ensi syksynä kouluun mennään säilytykseen – tai vipsuttamaan. Kuka mitäkin, vaikka haluaisi kuulua meihin ihmisiin.

Meihin ihmisiin. Millainen maa ja ympäristö on sellainen, jossa 8-vuotias poika toivoisi kuuluvansa  ihmisiin?

TEHDÄÄN NUUTIN HAAVEESTA TOTTA! Nuutti KUULUU ihmisiin, ja me haluamme näyttää ja osoittaa sen hänelle, ja tuhansille muille Nuuteille, jotka ovat kuitenkin ihania tyttöjä ja poikia, että myös he ansaitsevat oppimisoikeuden ja -rauhan! Tämä on inhimillinen vetoomus jokaisen lapsen oikeuden puolesta oppia, ja tulla autetuksi ja tuetuksi juuri sillä tavoin, kuin hän tarvitsee. Jutta Urpilainen, Jyrki Katainen, hallitus. Pystyttekö siihen?

Kirjoitus liittyy OAJ:n julkaisuun:
http://www.oaj.fi/cs/Satellite?c=Page&pagename=OAJWrapper&childpagename=OAJ%2FPage%2Fsisalto&cid=1363787850943&showOne=true&contentID=1363788553654#.UzlfvjodS4d.facebook

Advertisements

1 kommentti

Kategoria(t): Leijonaemo

One response to “Tehdään Nuutin haaveesta totta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s