Kuka minä olen?

Kirjoittaja: Emma Koivisto

Olen Emma, suurperheen äiti, kahden erityislapsen äiti, yhden kuolleen lapsen äiti, vaimo, opiskelija, kirkkovaltuuston puheenjohtaja, vapaaehtoistyöntekijä ja paljon muuta.

Minulla on paljon nimikkeitä, joiksi minua voisi kutsua. Olen iloinen, että olen viimeisen kahden vuoden aikana löytänyt itsestäni Emman – sen saman henkilön, joka olin ennen lapsia, jopa ennen naimisiin menoa. Olen totta kai aikuistunut ja kasvanut ihmisenä, mutta sisällä on edelleen se sama Emma, joka olen aina ollutkin. Vuosia se Emma oli kadoksissa, kun kaiken energiani annoin lapsille, elin lapsille, lapsiani varten. Lapseni kuoleman jälkeen 4,5v sitten elämäni romahti, minä olin henkisesti kuollut, minusta ei ollut iloa kenellekään, minä hengitin ulos ja sisään, muuhun ei ollut voimia. En osannut olla edes se äiti, joka olin ollut monta vuotta. Lapsen kuoleman jälkeen olisin vain nukkunut päivät ja yöt. Olin väsynyt fyysisesti ja henkisesti. Tärkeää oli antaa aikaa levolle, ei ollut mikään kiire surra surua pois. Onneksi sain apua omien tunteideni käsittelyyn. Kun on joku ulkopuolinen, joka kuuntelee ja kommentoi, osaa paremmin laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin, osaa peilata sitä omaa oloaan toisesta ihmisestä. Minulla meni monta vuotta itseni kokoamisessa siksi Emmaksi, joka olen ollut, joka halusin taas olla. Tällä hetkellä voin jopa sanoa olevani täysi kokonaisuus, vaikka kuollut lapseni vei minusta osan kuollessaan. Se osa on täyttynyt kauniilla kaipauksella ja rakkaudella, jopa eräänlaisella ”positiivisella” surulla, jolla muistelen päivittäin kuollutta lastani.

Aloitin itseni etsimisen vuonna 2012 kesällä pääsykokeissa, joissa pyydettiin jatkamaan lausetta: ”Minä olen…” Jatkoin lausetta sanalla äiti, jonka jälkeen henkisesti luhistuin. Mieleeni nousi kysymys: ”Enkö ole enää mitään muuta kuin äiti? Mihin minä itse olen vuosien saatossa kadonnut?” Syksyllä pääsin aloittamaan kauan haaveilemani sairaanhoitajaopinnot, mikä auttoi itseni löytämisessä paljon. Sain onnistumisen kokemuksia, pääsin tenteistä ensimmäisellä kerralla läpi, jopa ihan hyvin arvosanoin. Osasin tehdä kirjalliset tehtävät ajoissa, jopa reilusti etukäteen palauttaen. Minä osaan, minä onnistun, minä olen. Kyllä tuntui hyvältä, vaikka tuntuikin, että äidin rooli oli vaihtunut opiskelijan rooliin. Jatkoin kuitenkin pohtimista: ”Mitä muuta minä olen?”

1.1.2013 tein uuden vuoden lupauksen: Päätin olla syömättä herkkuja pääsiäiseen asti. Minulle tämä oli suuri lupaus, olin tottunut juomaan päivittäin limsaa ja syömään karkkia ja pullaa. Kun päätin asian julkisesti, en voinut perääntyä, mikä helpotti lupauksessa pysymistä. Paino oli päässyt vuosien saatossa nousemaan kolminumeroiseksi. Nyt oli pakko tehdä asialle jotain ennen kuin ylipaino alkaisi vaikuttaa omaan terveyteeni. Olin opiskelemassa sairaanhoitajaksi, joka antaa ohjausta asiakkaille terveimmistä elämäntavoista yms. Miten voisin ohjata muita, jos en pysty pitämään edes itsestäni huolta? Olin alkuvuodesta niin ahkera, että ostin vuosikortin paikalliselle kuntosalille. Laskin, että kuukaudessa pitää käydä 6 kertaa salilla tai jumpilla, että jäsenyyden ostaminen on kannattavaa, joten aloitin tosissani elämäntaparemontin. Päätavoitteena oli saada painoa tippumaan. Siinä sivussa huomasin alkavani voida paremmin, olevani energisempi, opiskelu alkoi sujua paremmin, pystyin keskittymään helpommin tunneilla. Mikä tärkeintä, huomasin olevani parempi äiti lapsilleni, nauttivani elämästäni pitkän ajan jälkeen.

Kesällä painoa oli tippunut liki 20 kiloa ja huomasin, että vaatteet eivät kiristäneet enää. Päätin, että herkuttomuus jatkuu seuraavaan etappiin eli juhannukseen asti. Töitä oli paljon koko kesälle, mikä vähän sekoitti ruokatottumuksiani, mutta onneksi liikunta oli jäänyt arkeeni niin hyvin kiinni, että oli pakko päästä liikkumaan useita kertoja viikossa. Elokuussa 2013 tein elämäni parhaan ratkaisun: palkkasin itselleni personal trainerin, joka laati minulle ruokavalion ja saliohjelman. Hänelle olin tilivelvollinen painostani joka viikko, maksoin tästä lystistä paljon. Mutta nautin elämästäni, sitä ei voi rahalla mitata. Olin löytänyt melkein kokonaan sen Emman, joka on ollut piilossa vuosia. PT:n avustuksella sain painoni tippumaan lisää ja elämästäni elämisen arvoista. Opiskelu sujui mallikkaasti, lapset voivat hyvin ja itselläni on energiaa kuin pienessä kylässä.

Tällä hetkellä voin ensisijaisesti sanoa olevani Emma, joka on normaalipainoinen, suuren työn oman hyvinvointinsa eteen tehnyt onnellinen ihminen. Liikunta ja terveelliset elämäntavat ovat arkeani. Jouluna olisi tarkoitus valmistua sairaanhoitajaksi, ennätysajassa. Vaikka on paljon elämässä kaikkea menoa ja kiirettä – ne kuuluisat ruuhka-ajat – koen löytäneeni oman itseni. Minua kuvaa edelleen ihan liian monta adjektiivia. Jokaisesta asiasta ja projektista, joissa olen mukana, saan kuitenkin paljon energiaa. Olen oppinut olemaan joka hetki läsnä, elän hetken kerrallaan, eilistä ei voi muuttaa, huomisesta ei tiedä. Tärkeänä itse pidän elämässäni omaa aikaa: sitä vaan pitää ottaa itsellensä arjen keskeltä, tehdä itsellensä tärkeitä ja mieleisiä asioita, vaikka vain tunti viikossa. Tällön jaksaa paremmin lapsia ja arkea. Paras elämänohje, jonka olen saanut ystävältä pojan kuoleman jälkeen: ”Minulla on vain yksi elämä, joten elän sen myös niin!”

3 kommenttia

Kategoria(t): Emma

3 responses to “Kuka minä olen?

  1. Eva

    Hyvä Emma! Oman poikani kuoleman jälkeen päätin, että jokaisesta asiasta täytyy löytyä jotain positiivista, myös poikani kuolemasta. Ja kun oikein tosissansi etsi, löysinkin sitä. Päätin, että en jää tuskailemaan poikani poismenoa vaan jatkan elämääni. POikani kulkee mukanani sydämessäni ja hyvä niin. Tsemppiä sinulle jatkoon. Itse olen hakenut kouluun ja toivon sinne pääseväni jalan jälkiäsi seuraten🙂
    Aurionkoa päivää t. toinen enkeliemo

  2. Rosa

    Hyvä Emma! Todella tuttua asiaa, ja olennaisen tärkeää!

  3. Anne Laimio

    Melkoinen voimaantumistarina, hyvä Emma!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s