Mie romahan

Kirjoittaja: Marianna Tikkanen

Lapseni valittaa aamulla päänsärkyä ja hän alkaa olla huonovointinen; hälytyskellot alkavat kilkattaa; nyt ei ole kaikki ok. Puolen päivän jälkeen olemme matkalla Kuopioon ambulanssilla; illalla on henkeä uhkaavan sunttitukoksen aiheuttama päivystysleikkaus. Minusta tuntuu, että mie romahan, mutta enhän minä voi! Minun täytyy jaksaa, olenhan erityisen äiti, leijonaemo.

Kuukausi kotona sunttileikkauksesta toipuvan erityisen kanssa on haastavaa ja raskasta, arki on sitä muutoinkin. Minulla on huono omatunto lähes koko ajan, kun en jaksa tarpeeksi aktivoida ja keksiä tekemistä. Olenhan itsekin vajaakuntoinen ja väsyn helposti. Minusta tuntuu, että mie romahan, mutta enhän minä voi! Minun täytyy jaksaa, olenhan erityisen äiti, leijonaemo.

Ensimmäisellä viikolla, kun poika palaa kouluun sunttileikkauksen jälkeen, on koulussa teemaviikko ”täydellinen viikko”, liikuntaa joka päivä. Sitten se taas tapahtuu; mies tuo poikaa kesken päivän kotiin. Lapsi on kaatunut ylimääräisellä liikuntatunnilla kuulemma vauhdikkaassa lennossa kovan juoksun jälkeen. Ei kun taas lääkäriin, nyt käden kanssa. Vastavalmistunut lääkäri ei tutki kättä, määrää kuvat vain ranteesta kyynärpäähän vaikka kyseessä on erityislapsi, joka ei osaa kertoa mihin kohtaan koskee. Ei murtumaa, hieno ilmalento ja liikunnan riemu vaan. Käsi ei ala parantumaan, vasemman puolen nykäykset lisääntyvät ja voimistuvat. Lapseen sattuu niin, että hänellä on hikikarpaloita nenän varressa. Minä vaadin koko käden kuvausta, tuloksena olkavarren luu läpi asti murtunut! Minusta tuntuu, että mie romahan, mutta enhän minä voi! Minun täytyy jaksaa, olenhan erityisen äiti, leijonaemo.

Odotan lapseni koulutaksia kipulääkkeiden kanssa. Alan ihmetellä, missä se viipyy ja olen huolissani lapseni jaksamisesta murtuneen ja kipeän käden kanssa. Kun taksi on tunnin myöhässä, alan soittelemaan. Missä taksi viipyy? No, se on Kuokkalassa, siellä on pitkä kierros. Miksi ihmeessä poikani on taksissa murtuneella kädellä kierroksella Kuokkalassa? Minä olen jo tosi hiilenä; miksi taksikyydit on järjestelty uudelleen lapsen ollessa sairaslomalla sunttileikkauksesta ja miksi ei muutoksesta ole informoitu? Lapsen tuska ja väsymys; punaisena hehkuvat posket, voimakkaat ja kivuliaat vasemman puolen nykinät on raskasta katsottavaa. Minusta tuntuu, että mie romahan, mutta enhän minä voi! Minun täytyy jaksaa, olenhan erityisen äiti, leijonaemo.

Olen pitkään odottanut tämän raskaan alkuvuoden kohokohtaa; ystävien ja oman miehen kanssa aikuisporukalla Rukalle pidennetylle viikonlopulle. Mutta jälleen kerran seinä vastassa; emme pääsekään lähtemään. Kuka huolehtisi erityisestämme nyt kun hänellä on murtunut käsi lisähaasteena; ei sellaista ihmistä ole. Minusta tuntuu, että mie romahan, mutta enhän minä voi! Minun täytyy jaksaa, olenhan erityisen äiti, leijonaemo.

En mie sitten kuitenkaan romaha, kun munhan täytyy alkaa laittaa ruokaa perheelle ja rapsuttaa koiraa…

1 kommentti

Kategoria(t): Marianna

One response to “Mie romahan

  1. Anna M

    Voimia arkeen…

    Onko muita keinoja auttaa kun taloudellinen tuki ry:lle (mikä sekin on tärkeää ja hyvä keino), olisi hienoa jos pystyisi auttamaan esimerkiksi näissä vapaa-ajan järjestelyissä vaikkakin voi olla vaikeasti toteutettavissa jos ei tunne ennestään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s