Mistä on Leijonaemot tehty?

Kirjoittaja nimimerkki Leijonaemo

Erityisen ihanan lapsen äitiydestä, isyydestä, vanhemmuudesta. Huolesta, itkusta, alakulosta, tuskasta. Naurusta, pienistä iloista, suurista asioista, läheisyydestä. Erilaisuudesta, hyväksymisestä, yksinäisyydestä, tuesta, kamppailusta.

Leijonaemot koostuu joukosta vanhempia, erilaisista taustoista, lapsen sairauksista. Näkymättömästä ja näkyvästä toistensa ymmärtämisestä. Harvoin selkään puukottamisesta, hyvin usein tukemisesta. Toisen emon ymmärtämisestä puolesta sanasta tai katseesta.

Emojen kokoontuminen koostuu itkusta, naurusta, mustasta huumorista, avoimuudesta, tuskan jakamisesta, tietämättömyyden kertomisesta. Tunteesta että et ole yksin. Tukemisesta, vaikka itsekin olisi rikki. Ilosta ja voimaantumisesta, hyvästä energiasta. Ystävyydestä. Ilojen ja surujen jakamisesta. Eteenpäin menemisestä.

Leijonaemoksi tullaan, vaikka ei haluaisi, vaikka ei sitä valitsisi. Leijonaemoksi kasvetaan ja samalla kasvatetaan ”kynsiä” sekä ”leijonanharjaa”. Sairaalan ja hakemusten viidakossa ryömitään, karjahdellaan sekä välillä uikutetaan. Leijonaemolla ei ole enää reviiriä, sinne tunkeudutaan, udellaan, neuvotaan, pistetään, arvostellaan ja välillä kehutaan.

Leijonaemo taistelee pennustaan tai pennuistaan. Aina huolta pitäen, aina huolehtien. Leijonaemous ei pääty pennun luovuttamiseen eteenpäin tai pahimpaan pelkoon, pennun kuolemaan. Leijonaemous tulee ja istuu ihmisessä lopun elämää. Aina.

Leijonaemous on vertaistukea isolla Veellä!tassu_vertaistuki

 

1 kommentti

Kategoria(t): Leijonaemo

One response to “Mistä on Leijonaemot tehty?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s