Syntymäpäiväonnittelut ikuiseen kesämaahan

Kirjoittaja: Emma Koivisto

Perheessämme juhlistetaan lasten syntymäpäiviä viidesti vuodessa. Kaikkien lasten syntymäpäivät ovat yhtä tärkeitä, vaikka yksi lapsista onkin kuollut. Meidän lapsemme ovat iältään kolmesta yhteentoista vuoteen. Tämä vuosi alkoi 4-vuotiaan synttäreillä, joita juhlistettiin aika isossakin porukassa. Neiti oli tosi innoissaan prinsessasynttäreistään. Seuraavana on vuorossa kuolleen poikamme syntymäpäivä – hän täyttäisi seitsemän tänä vuonna. Olemme juhlistaneet hänen syntymäpäiväänsä jo neljä kertaa ilman pojan läsnäoloa, tänä vuonna tulee viides kerta. Pojan eläessä juhlimme hänen ensimmäistä syntymäpäiväänsä Helsingin lastenklinikalla. Poika oli eristyksissä ja läsnä olivat minä ja hoitajat, kotona ajattelimme juhlistaa päivää myöhemmin. Poika joutuikin juhlia edeltävänä päivänä lastenklinikalle, joten hän ei ollut läsnä omissa juhlissaan kotona. Kaksivuotissyntymäpäivää juhlistettiin Imatralla sopeutumisvalmennuskurssilla, jolloin ajattelimme taas juhlistaa syntymäpäivää myöhemmin. Valitettavasti lopputulos oli taas sama kuin edellisenä vuonna. Kolmatta syntymäpäivää poika ei nähnyt.

Sisarukset tahtoivat juhlistaa pojan 3-vuotissyntymäpäivää samalla tavalla kuin heidänkin syntymäpäiviään vietetään. Teimme kakun, kutsuimme pojan kummit ja isovanhemmat sekä meidän sisaruksemme perheineen. Syntymäpäivän koittaessa paikalla olivat meidän oma perheemme sekä pojan isän vanhemmat. Tämä oli surullista varsinkin pojan sisaruksille, jotka odottivat paljon vieraita.

On surullista huomata miten kuolleen lapsen ”olemassaolo” unohdetaan. Hän on kuollut, mutta on silti meidän perheemme elämässä edelleen mukana. Jos ei enää joka hetki niin ainakin päivittäin. Hän on edelleen meidän lapsemme, vaikka onkin kuollut. Tuntuu ettei kukaan tunnu muistavan, että poika kuuluu tavallaan edelleen meidän perheeseemme.

Äidillä on vuodessa kolme päivää, jolloin on lupa olla kuolleen lapsen äiti. Ne kolme päivää ovat syntymäpäivä, kuolinpäivä ja äitienpäivä. Muulloin pitäisi olla unohtanut eikä ainakaan saa puhua tai näyttää, että muistaa edelleen. Minä äitinä tahdon muistaa. Minä tahdon, että perheemme kaksi lasta, jotka ovat syntyneet pojan kuoleman jälkeen oppivat ”tuntemaan” veljensä. He puhuvatkin veljestään, heillä on veli ja veli on kaveri. Isommat sisarukset, jotka ovat olleet 5- ja 6-vuotiaita pikkuveljen kuollessa, puhuvat edelleen ja muistelevat pikkuveljen elämää.

Olen surullinen siitä, että läheisillä ihmisillä on vaikeaa kohdata meidän suruamme. Ei se tartu. Välillä olisi toivottavaa huomioida myös se kuollut lapsi ja myös kertoa siitä, että muistaa ja ajattelee. Viime kesänä vietimme samaan aikaan kaikkien viiden lapsen syntymäpäiviä. Isosisko teki kakun, jossa luki kaikkien lasten nimet, mutta kukaan ei ainakaan ääneen sanonut mitään kuolleesta lapsesta. Luulen ja toivon, että kummit ja läheiset muistavat myös sen pienen pojan, joka on kuollut. Siitä on vaan vaikea puhua, ei ehkä haluta pahoittaa meidän mieltämme tai tehdä meidän oloamme kurjaksi mainitsemalla asiasta. Meistä ainakin tuntuisi hyvältä jos joskus kerrotaan, että olen muuten ajatellut poikaasi, olen vienyt tänne muualle haudattujen paikalle kynttilän, olen sytyttänyt kotona kynttilän. Sain viime vuonna pojan kuolinpäivänä tekstiviestin ystävältä, viestissä oli ainoastaan sydän. Se on ollut ehkä vuosien saatossa yksi parhaista viesteistä, jonka olen saanut. Sydämen lähettäminen juuri oikealla hetkellä, toi tunteen, että hän muisti mikä päivä oli ja olimme hänen ajatuksissaan.

Sisaruksille tämä on normaalia, he ovat ihmetelleet: ”Eikö kaikilta olekaan kuollut sisko tai veli?” Se voi ehkä joskus olla aikuisista pelottavaa, mutta mielestäni aikuisten pitäisi ottaa mallia lasten ajattelutavasta. Ei lapsen kuolemasta puhuminen ole tabu, ei saa olla. Tiedän, etteivät äiti ja isä unohda kuollutta lastaan koskaan.

Olen joka tapauksessa kiitollinen kaikille läheisille, jotka ovat tätä surua kanssamme läpi käyneet, jokainen itselle sopivimmalla tavalla.
Ihanan kaunista syntymäpäivää rakkaalle pojalleni sinne ikuiseen kesämaahan!

Kuva

2 kommenttia

Kategoria(t): Emma

2 responses to “Syntymäpäiväonnittelut ikuiseen kesämaahan

  1. Taina Vanttaja

    Meillä oli isosisko, 24 v, joka kuoli. Hän oli ollut aina läsnä veljensä, silloin 19, ja siskonsa, sillon 17 v, elämässä, kun hän kuoli. Hän oli meidän ensimmäinen lapsi. Hän oli se, joka teki minusta äidin. Hän kuoli nuorimman tyttäreni poikaystävän syntymäpäivänä. Hän liittyy niin monin tavoin meidän perheemme, minun veljeni ja hänen lapsiensa ja lapsenlapsen elämään, mieheni ja hänen lastensa elämään. Isovanhempiensa elämään, jopa nyt, kun hänen mumminsa ei edes tajunnut lapsenlapsensa hautajaisissa, mikä juhla nyt oli, hymyili vain. Minun aiukuisella lapsellani oli ollut menneisyytensä: kaksi avomiestä, opiskelu-ja työtovereita (j joita en koskaan tuntenut), -kaikki, mistä koskaan en saa tietää. Sekin aamu, kun hän bestiksensä kanssa lähti kotoa eikä kertonut, minne meni. Löysin roskiksesta raskaustestin ja itkin kuukausitolkulla, että lapseni teki abortin. No, ei: keskenmeno. Joka johtui siitä SAATANAN syövästä, joka hänet sitten kahden vuoden sairastamisen jälkeen vei. Tällaista. siis MYÖS TÄLLAISTA, on olla äiti. Edesmenneen vauvan, siis sen, joka syntyi 2 207 g painoisena ja jonka elämän muistan vauvasta siihen, kun hän hentona ja kaljupäisenä, niin kuin vauva, kuoli minun käsilleni.

    Voi meitä, lapsensa menettäneitä. Suru on AIVAN SAMA, lopun elämän.

  2. mimi

    Sisarukset tahtoivat juhlistaa pojan 3-vuotissyntymäpäivää samalla tavalla kuin heidänkin syntymäpäiviään vietetään. Teimme kakun, kutsuimme pojan kummit ja isovanhemmat sekä meidän sisaruksemme perheineen. Syntymäpäivän koittaessa paikalla olivat meidän oma perheemme sekä pojan isän vanhemmat. Tämä oli surullista varsinkin pojan sisaruksille, jotka odottivat paljon vieraita.

    On surullista huomata miten kuolleen lapsen ”olemassaolo” unohdetaan. Hän on kuollut, mutta on silti meidän perheemme elämässä edelleen mukana. Jos ei enää joka hetki niin ainakin päivittäin. Hän on edelleen meidän lapsemme, vaikka onkin kuollut. Tuntuu ettei kukaan tunnu muistavan, että poika kuuluu tavallaan edelleen meidän perheeseemme…

    no en kyllä usko että poikaanne on unohdettu. Minustakin olisi vähintäänkin ”kiusallista” osallistua synttäreille, jossa sankari on edesmennyt. Ehkä se on teidän perheen sisäinen juttu, missä on tod. vaikea ”ulkopuolisen” olla. Rakkaudella tämän kirjoitan ja jotenkin ymmärrän teidän tilanteen, mutta älä vaadi liikaa… Ei ”ulkopuolinen” (sinun, perheesi suruun) voi ymmärtää tämmösiä kekkereitä❤

    Poikasi on nyt ja aina osa sinua ja sinun jokaista päivää. Arvostan tätä suuresti, rakastat jokaista lastasi, niinkuin pitääkin. Ole armollinen ystävillesi ja lähisuvullesi, ne ei tarkota niin pahaa, kuin käytöksestä voisi luulla…
    Jaksuja sinulle.

    rakkaudella: mimi❤

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s