Katkelmia arjesta syömishäiriön muodossa

Kirjoittaja: Hanna Tiihonen

Maaliskuussa uutisissa kerrottiin, että pienten lasten syömishäiriöt ovat usein vanhempien ja lasten vuorovaikutuksen ongelmista johtuvaa eivätkä johdu esim. sairaudesta. Toisaalta jutussa puhuttiin iloisessa sekamelskassa syömishäiriöistä ja syömisongelmista, joten aavistuksen jäi mietityttämään, koskiko juttu diagnosoitua sairautta vai esimerkiksi pientä pulmaa lapsen kanssa, joka HALUAA syödä perunan muusattuna palojen sijaan. Vaikka jutussa puhuttiin pienistä lapsista niin kyllä se silti osui kipeästi, koska olen nyt neljän kuukauden aikana joutunut huomaamaan, että sama ajatus on vallalla myös alakouluikäisen lapsen syömishäiriötä hoidettaessa. Suomessa on jo minun näkökulmastani katsottuna aika hyvin saatavilla apua yli 12-vuotiaille syömishäiriöisille lapsille ja nuorille: on yksityistä ja julkista tahoa. Tämän päivän (16.5.14) uutisen mukaan avunsaanti ongelman tunnistamattomuuden vuoksi on hankalaa ja vaihtelee kunnittain ja sairaanhoitopiireittäin – toisissa hoitopolku toimii ja toisissa ei. Tilanne muuttuu mahdottomaksi 9-vuotiaan lapsen kohdalla.

Lapsemme on vakavasti monisairas 9-vuotias poika, jonka perussairaudet edellyttävät jo tarkkaa ja säännöllistä seurantaa erikoissairaanhoidossa. Emme tiedä mikä laukaisi alunperin syömiseen liittyvän ongelman. Oliko se sytostaattilääke jota hän syö reuman vuoksi, onko se mahdollisesti tähän astisen elämän ainoa asia lapsen mielestä, jota hän itse pystyy kontrolloimaan vai pelaako hän meidän kanssamme jotain peliä tai hakee huomiota kuten hoitavat tahot ehdottivat? Pienenä kuriositeettinä mainittakoon, että lapsella on diagnosoitu mm. taipumus alhaisiin verensokereihin, mutta ei kuitenkaan diabetestä. Hän on joutunut kuuden vuoden ajan syömään puolentoista tunnin välein, oli nälkä tai ei, jotta verensokeri pysyisi järkevällä tasolla eli syömishäiriö verensokeriongelmiin yhdistettynä ei ole mikään pikku juttu. Oli syy mikä tahansa, poika tarvitsee apua ja lääkäreiden tulisi selvittää, miksi tilanne on se mikä se on. Kuitenkin olemme tilanteessa, jossa kaikki vastuu on meillä vanhemmilla ja sairaala vain seuraa sivusta. Tästä syystä lähdimme hakemaan apua 300 kilometrin päästä yksityiseltä lääkäriltä, joka on perehtynyt lasten syömishäiriöihin. Lapsen tutkittuaan ja kolmen viikon ruokapäiväkirjan katsottuaan hän arvioi, että lapsi tarvitsee osastojakson tilanteen selvittämiseksi somaattisella puolella ja mahdollisesti myös lastenpsykiatrisella puolella, koska syömishäiriö on kokonaisvaltainen häiriö.

Kuluneen neljän kuukauden aikana lapsi on ollut yhden vuorokauden lastenosastolla, jonka jälkeen käskettiin elää kotona normaalia elämää. Ongelma tuntuu olevan se, että kun lapsen paino ei tipu rajusti, niin syömishäiriötä ei ole.
Pyysimme lausunnon syömishäiriökeskuksen ravitsemusterapeutilta lapsen todellisesta syömistilanteesta. Lausunnossa todettiin kolmen viikon ruokapäiväkirjojen perusteella, että lapsen kasvu ja kehitys ovat vaarassa näin yksipuolisella ravinnolla. Lääkärit tarvitsevat lukuja ja niitä tässä lausunnossa kyllä oli. Tästä on nyt lähes kolme kuukautta ja mitään ei ole tapahtunut asian selvittämiseksi.

Olen käyttänyt lähes viikon selvitellessäni internetin ja puhelimen avulla mistä 9-vuotias lapsi saa apua, kun kyse on syömishäiriöstä. Olen soittanut pohjois-Suomea lukuunottamatta kaikki yksityiset ja suurimman osan julkisista palveluista läpi ja todennut, että Helsingissä on ainoa alle 12-vuotiaiden syömishäiriöihin perehtynyt hoitoyksikkö, joka on Helsingin- ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alainen paikka. Ongelma on vain siinä, että me emme asu lähelläkään pääkaupunkiseutua ja minä onneton kun luulin, että vuoden alussa potilaalle tuli mahdollisuus valita hoitopaikkansa mistä päin Suomea tahansa, missä tarvittava osaaminen on. Se koskeekin lähinnä perusterveydenhoitoa, ei erikoissairaanhoitoa.

Nyt pituuskasvu on kääntynyt laskuun ja lapsen muisti on mennyt. Tuntuu että elämme 9-vuotiaan dementikon kanssa. Syytä muistamattomuuteen voimme vain arvailla. Villi veikkauksemme on, että lapsen energian- ja vitamiinien saanti on ollut monta kuukautta niin heikkoa, että muistihan siinä lähtee.

1 kommentti

Kategoria(t): Hanna

One response to “Katkelmia arjesta syömishäiriön muodossa

  1. Helmimarja

    nyt kyllä suututtaa …..niin että ihan halkeen..:/ ei se saa mennä näin että, oletetaan asioita jos ei kerta tutkita ja varisnkin kun on sairas lapsi siis lapsi jolla on jo diakgnoosi olemassa ja hoitosuhde sairaalaan. Mitä mieltä esim. itse olet asiasta ja onko sinulla itselläsi jokin kanta asiaan sillä haluasin muistuttaa sinua siitä asiasta joka monesti unohtuu meiltä äideltä kaikkitietävien lääkäreiden kanssa nimittäin asiantuntemus ja tietämys omasta lapsestamme siitä ihmisestä jonka kanssa olemme olleet hänen syntymästään saakka tekemisissä 24/7 .Ryhdistä olemuksesi ja kirjoita tuntosi ylös ja vaadi vaikka lastensuojelullisin perustein apua heti eikä viidestoista päivä❤ Ystävällisesti Helmimarja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s