Arkipäivän sankari

Kirjoittaja: Leena Aalto

Kun perheeseen syntyy jollain tavalla sairas tai erilainen lapsi, niin moni asia muuttuu. Kaikki muutos ei ole pahasta – sitä huomaa elämässä uusia sävyjä ja kiinnittää eri asioihin enemmän huomiota kuin ennen. Itse olen huomannut, että hyvyyden näkeminen ympärillä, erityisesti ihmisissä, on helpompaa kuin ennen. Toki havainnoin hyvyyttä ennenkin, mutta en ymmärtänyt sen merkitystä yhtä syvästi kuin nykyään. Ihana esimerkki tällaisesta hyvyydestä, jota oppii arvostamaan, on poikani Jaakon avustajana toiminut Marianne.

Kun palasin takaisin työelämään, niin ensimmäisen talven Jaakon päivähoito järjestyi siten, että hänellä oli hoitaja kotona ja minä tein lyhennettyä päivää. Näin saimme kaikki totutella uuteen vaiheeseen. Seuraavana syksynä kuopukseni Jaakko lähti samaan päiväkotiin, jossa pari vuotta vanhempi esikoisenikin oli. Jaakon lähteminen päiväkotiin oli iso ja osin kaivattukin muutos meidän elämässä. Jaakon tuen tarve oli edelleen niin suuri, että hänelle nimettiin päiväkotiin oma avustaja. Näin Marianne astui mukaan poikani elämään. Tästä päiväkodin aloituksesta on nyt yli kymmenen vuotta aikaa. Marianne on kulkenut poikani rinnalla kaikki nämä vuodet. Kun poikani siirtyi tästä ensimmäisestä päiväkodista toiseen päiväkotiin erityisryhmään, niin Marianne lähti mukaan. Ja kun seuraavana vuonna tuli aika Jaakon lähteä kouluun, taas Marianne siirtyi sinne Jaakon mukana. Kaikki nämä vuodet hän on ollut Jaakon lähellä ja hoitanut avustajan työtään suurella sydämellä.

Pienenä Jaakko oli aurinkoinen ja iloinen lapsi, vaikka monet asiat olivat hänelle vaikeampia kuin muille lapsille, niin se ei harmittanut häntä lainkaan. Jaakko jaksoi hyväntuulisesti nauraa tilanteelle kuin tilanteelle. Vuosien varrella tilanne vähitellen muuttui hankalammaksi, mukaan tulivat erilaiset käytöshäiriöt. Arki muuttui niiden mukana haastavaksi sekä pojalleni että ympäristölle. Kovin moni asia turhautti poikaani, hänellä ollut riittäviä valmiuksia tai keinoja ilmaista itseään ja ajatuksiaan. Sensorisen integraation ongelmat lisäsivät häiriökäyttäytymistä entisestään. Jaakon mielialat vaihtelivat nopeassa tahdissa suunnattomasta ilosta ja naurusta käsittämättömään raivoon ja turhautumiseen, sellaista tavallista tasaista mielialaa hänellä ei tuntunut olevan lainkaan. Mukaan tuli läpsimistä, lyömistä, nipistelyä, potkimista, tavaroiden heittelyä, siis suunnilleen kaikkea herjan tekoa, johon hän vain fyysisesti ja henkisesti kykeni. Ei iloisuus mihinkään kadonnut, mutta sen rinnalle tuli enenevässä määrin myös tämä haastavampi puoli.

Mitä teki Marianne? Hän pysyi Jaakon rinnalla ja antoi täyden panoksensa, jotta Jaakkoa saataisiin autettua ongelmiensa kanssa niin paljon kuin mahdollista. Marianne oli Jaakolle kovin rakas ja tuttu henkilö, Jaakko luotti Marianneen täysin ja siksi hän sai vähintään oman osansa Jaakon tekemästä herjuudesta. Sanottiin jopa, että Marianne oli jo liian tuttu Jaakolle ja siksi Jaakko purki häneen turhautumistaan. Mutta ei Marianne silti luovuttanut.

Tänä syksynä Jaakko vaihtoi koulussa luokkaa ja nyt oli tullut aika erottaa tuo vuosia yhdessä kulkenut pari. Marianne jäi avustajaksi Jaakon vanhaan luokkaan ja Jaakko siirtyi uudelle, hänen taitotasoaan paremmin vastaavalle luokalle. Tämä hetki oli meille kaikille haikea. Mutta ei Marianne silti kokonaan Jaakon elämästä poistunut, he näkevät toisiaan edelleen säännöllisesti sekä koulun käytävillä että koulupäivän jälkeen olevassa toimikerhossa, joka huolehtii Jaakon hyvinvoinnista ja hoidosta iltapäivisin mahdollistaen meidän vanhempien täysipainoisen osallistumisen työelämään.

Jos omaa perhettä ei lasketa, niin Marianne on kiistatta eniten Jaakon lapsuudessa vaikuttanut ihminen. Hän on ollut lähes päivittäin läsnä ja lähellä Jaakkoa. Yhdessä he ovat selvittäneet monta ongelmaa ja vaikka kaikkia Jaakon ongelmia olekaan saatu ratkaistuksi, niin ei se ainakaan puutteellista yrittämisestä ole johtunut. Kun Jaakko ei oppinut puhumaan, niin Marianne opetteli viittomia. Kun viittomat eivät riittäneet, niin Marianne ja Jaakko opettelivat yhdessä käyttämään kuvia kommunikaation apuna. Oli monenlaisia eri terapeuttien suosittelemia harjoituksia ja niin edelleen. Lista on loputon: pieniä ja isompia juttuja kertyi näiden reilun kymmenen vuoden aikana lukemattomia.

Jaakon asioita hoitaessamme olemme kohdanneet monta taitavaa ja asialleen omistautunutta hoitavaa tahoa, lääkäriä, terapeuttia, hoitajaa, opettajaa, ohjaajaa ja asiantuntijaa. Hyviä ja erinomaisia ihmisiä on riittänyt moneen paikkaan, mutta meille tärkein näistä kaikista on ollut Marianne. Hän on juuri sellainen arkipäivän sankari, joita ihailen. Mitä enemmän ajattelen asiaa ja näitä kuluneita vuosia, niin sitä enemmän jaksan ihmetellä ja arvostaa Mariannen pyyteetöntä työtä poikani hyväksi. Minä olen kiitollinen niistä kaikista hetkistä, sekä hyvistä että huonoista, jolloin hän on ollut poikani rinnalla ja auttanut kun on tarvinnut. Olen onnellinen, että silloin aikanaan löytyi tällainen ihana Marianne poikani elämään.

Lämmin kiitos sinulle, Marianne. Kaikesta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Leijonaemo

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s