Päivänpaistetta odotellessa

Kirjoittaja: Janet Grundström

Viime yönä heräsin poikani huutoon: ”Äiti tuo oksennuskippo!” Silloin tiesin, että nyt on juostava ja kovaa. Raotin pojan huoneen ovea, jotta hänelle tuli selväksi se, että olin kuullut hänen huutonsa. Kuulovammaiselle lapselle kun ei mene edes huutamalla jakeluun, että olen kuullut. Juoksin äkkiä keittiöön, josta otin muoviastian nopeasti käteen ja kiirehdin nostamaan poikaa ylös.

Meillä tämä yhteistyö toimii erinomaisesti. Tiedän, että ehdin juosta hakemaan kipon ja vasta sitten nostamaan liikuntavammaisen poikani ylös. Jos olisi järkyttävä kiire, hän huutaisi: ”Nyt tulee oksennus”, jolloin tiedän, että minun on kiirehdittävä saman tien nostamaan poika istumaan, jottei tämä tukehdu omaan oksennukseensa. Tämä yhteistyö on kehittynyt reilun 14 vuoden aikana varsin kiitettäväksi.

Tämä oksennustauti tuli harmilliseen paikkaan. Poika oli ollut jo viikon poissa koulusta flunssan vuoksi. Kun hän viimein toipui flunssasta, tuli tämä oksennustauti. Ei vaan olisi jaksanut enää tätä. Huonosti nukuttu viikko oli muutenkin takana. Muutamaa päivää aikaisemmin olimme saaneet huonoja uutisia keuhkolääkäriltä. Kotiuduimme lääkäriltä C-Pap-laitteen, uniapneadiagnoosin ja apean mielen kera. Pientä lohtua toi se, että lääkäri antoi mukaan post-it lapun, johon oli kirjoittanut sekä työ- että kotikännykkänsä numerot. Hän antoi meille luvan soittaa koska vain. Ehdimme muutaman yön harjoitella laitteen käyttöä. Ensimmäinen kokeiluyö päättyi pieneen paniikkikohtaukseen. Aamulla soitimme heti lääkärille, joka neuvoi minua kuinka koneen säädöt muutetaan vähän miedommiksi. Seuraava yö meni paremmin. Ensin pidettiin tunti laitetta päällä korjaten muutaman minuutin välein maskia, jonka jälkeen oli pakko testata olisiko toinen maski parempi. Maskin vaihdon jälkeen koiranunta kesti pari tuntia. Mutta paremmin tämä toinen yö meni kuin ensimmäinen. Olimme näiden kahden yön jälkeen niin väsyneitä, että päätimme olla käyttämättä laitetta seuraavana yönä. Halusimme nukkua. Ja sitten tuli tämä yrjö kylään.

Meillä myös isi on nukkunut huonosti nämä harjoitusyöt. Huoli lapsen jatkuvasta sairastamisesta painaa myös hänen mieltään. Isi tuo meille talouspaperia ja pillimehun. Hän tekee sen täysin automaattisesti, pyytämättä. Hän on tietää, että näitä tarvitaan kun on oksennettu. Väsynyt isi on yöllä kiukkuinen, koska on huolissaan. Me komennamme hänet takaisin nukkumaan. Riittää, että yhden vanhemman yöunet menevät pilalle. Isi nukkuikin loppuyön varsin hyvin. Äiti ei nukkunut. Äiti jäi herkälle korvalle kuuntelemaan miten nuori potilas pärjää. Äiti jäi myös yöllä suunnittelemaan miten seuraavan päivän ohjelman saa vietyä läpi, kun nuori ei menekään kouluun. Onneksi mummolla on vapaapäivä. Hän pääsee hoitamaan nuorta.

Yritän nukkua aamulla vähän pidempää ja meikkaan itseni pirteämmän näköiseksi. Tummat silmänaluset yritän piilottaa valokynällä. On jaksettava lähteä kokoukseen ja koulutukseen.

Yöllä oksentava nuori oli sylissäni, paijasin hänen selkäänsä ja pidin oksennuskippoa toisella kädellä. Päässäni rupesi soimaan laulu: ”Hoivaten kuin äiti lastaan, rakastaen ainoastaan”. En silloin yöllä muistanut tuon laulun jatkoa, mutta tänään kesken kokouksen ajatukseni herpaantui ja tuo laulu rupesi soimaan uudelleen päässäni. Se sai myös hymyn huulilleni. Laulun jatkohan menee: ”Paista päivä, paista meille, ihmissydämiin”.

Lue aikaisempi julkaisu Hyväkiertoon.fi sivustolta: Erityislapsen sairaspäivä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Janet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s