Miksei kukaan kertonut?

Kirjoittaja: Heidi Tujunen

Miksei kukaan kertonut tätä? Silloin, kun tuntikausia istuin sairaalassa vauvani vieressä, joka sairaalla pienellä kehollaan taisteli kuolemaa vastaan. Silloin, kun jouduin hänet peittelemään kuljetuskehtoon ja lähettämään vieraan hoitajan kanssa satojen kilometrien päähän toiseen sairaalaan. Silloin, kun kävelin olohuoneessa ympyrää tuijottaen puhelinta kädessäni ja odottaessani kirurgin soittoa. Silloin, kun päivät muuttuvat viikoiksi, viikot kuukausiksi, kun astelin sairaalan ovista sisälle, jotta voisin olla lapseni vierellä. Silloin, kun imin hänen henkitorvestaan limaa, jotta hän voisi taas hengittää. Silloin, kun kiinnitin hänen mahalaukkuavanteeseen letkun, jolla valutin hänelle maitoa. Silloin, kun kuiskasin hänelle, että ei tarvitse enää jaksaa, äiti pärjää kyllä. Silloin, kun hän osoitti voimansa, taistelukykynsä, ja jäi henkiin. Silloin, kun suuri ammottava aukkokin suulaessa suljettiin.

Miksei kukaan kertonut? Että tulee päivä, jolloin tuo pieni sairas vauvani on reipas 6-vuotias, joka aloittaa kaksossiskonsa kanssa esikoulun. Että siinä vaiheessa minun ei tarvitse enää pelätä hänen henkensä puolesta, mutta minun tarvitsee pelätä hänen sisimpänsä puolesta. Että jo ensimmäisenä päivänä hän saa kuulla olevansa ruma. Että hänen puhetapaansa pilkataan. Että hänelle nauretaan.

Ei sillä väliä, vaikkei kukaan kertonut. En olisi sitä koskaan uskonut. En uskonut siihen, miten julmia jo pienet lapset voivat olla. En siihen, että kaikkien sairauksien, leikkausten ja sairaalaelämän jälkeen lapseni tulee vielä kiusatuksi. Silloin, kun ei pitäisi olla enää mitään hätää.

Onneksi kukaan ei kertonut.

6 kommenttia

Kategoria(t): Heidi

6 responses to “Miksei kukaan kertonut?

  1. Sydäntä kuristaa❤ Pienen 7-vuotiaan erityisen koululaisen äitinä, joka itse sanoi, että hänen aivonsa on hieman huonot, voin vain samaistua tunteisiisi. Toivon sydämestäsi, että koulu puuttuu tähän ja sinun ihana pieni poikasi saa kokea miten ainutlaatuinen ja upea hän on.

  2. Kati

    Itkuhan tässä tuli.. En ikinä haluaisi, että oma lapseni joutuisi kiusatuksi tai olisi kiusaaja. Koulujen ja lasten vanhempien tulisi tiukasti puuttua kiusaamiseen. Valitettava totuus kuitenkin on, ettei kaikki välitä😦. Jo päiväkoti-ikäisissä huomaa tuota kiusaamista. Itsellä kokemuksia omien pienten lasten tönimisestä yleisellä leikkipaikalla ja kun huomautin aiheesta vanhemmille nätisti, niin perheen isä meinasi tulla päälle. Pienistä asioista en kuitenkaan napise. Lasten kanssa sattuu ja tapahtuu. Tsemppiä❤!

  3. Meema

    Itkua tuli täälläkin. Koska tiedän, miltä tuntuu. On ollut elämässä kaikenlaista tuskaa ja vastoinkäymisiä, mutta mikään ei voi verrata siihen, kun joutuu seuraamaan kuinka oma rakas lapsi rikotaan. Ja ne pelot, jotka siihen liittyy, että mitähän niistä haavoista sitten seuraa… Voi vain rukoilla että ne haavat jotenkin pääsee paranemaan ja että lapsi saa tutustua luotettaviin kavereihin!!

    Älä anna tota jatkua… Tsemppiä!!

  4. Kati 2

    Joskus monta vuotta sitten, kun lapseni kiusaaminen alkoi päivähoidossa, oli päivähoidon kanta siihen, että lapsen pitää olla reippaampi. Että on niin kiltti, niin siksi kiusataan. Että lapseni on opeteltava puolustautumaan; huutamaan ja tönäisemään kiusaaja pois. Oikein uhkasivat minua, pahaa äitiä, joka yritti vaatia heitä puuuttumaan kiusaamiseen, perheneuvolalla. Tästä ilahtuneena ilmoitin, että perheneuvola on oikein tervetullut yheistyökumppaniksi. Eipä sitä sitten kukaan pyytänytkään, kun ”typerä äiti ei pelästynyt”. Kun lapsi varttui ja kiusaaminen jatkui koulussa, alkoivat ongelmat. Niistä en tähän sen enempää, koska tästä tulisi liian pitkä, mutta psykologi totesi lapsen traumatisoituneen pahasti päiväkodissa tapahtuneen kiusaamisen seurauksena. Onneksi olemme hakeneet ja saaneet apua. Lapsi voi paremmin. Kavereita ei paljon ole, mutta juuri nyt kukaan ei myöskään kiusaa.

  5. En ole sairaan lapsen vanhempi vaan olen ollut tuonkaltainen hyvin sairas lapsi, kymmeniä vuosia sitten. Äitini oli hyvin etevä ihminen ja päätti kokoonnuttaa luokkani vanhemmat yhteen ja kertoi lapsensa sairaudesta kaikin puolin hyvin tehokkaasti ja vastasi myös kiusallisiin kysymyksiin. Lapset osaavat olla ilkeitä,- kyllä. Mutta valitettavasti näillä lapsilla voi hyvinkin olla myös hyvin tietämättömiä vanhempia, joilla ei ole omaa kokemusta ja siten työkaluja kouluttaa omaa jälkikasvuaan erilaisuuden kohtaamisesta. Sen sijaan että katsoo ja kuulee lapsen sanoja, mene ja etsi alkulähde ja lähde muuttamaan käytöstä sieltä käsin. Ota sellainen asenne joka on rempseän asiallinen ja vältä turhaa lääkäri jargoniaa koska normi-tyyppi ei siitä kostu mitään, vaan yritä selittää asiat mahdollisimman helposti ja kansantajuisesti ja ota esimerkkejä arkisista asioista. Tälleen kun tsuibaat menemään aikuisten kanssa, niin varmasti myös poikasi tulee saamaan kivoja kavereita itselleen.,

  6. Jutta

    Tsemppiä!❤ Tuo on ollut monasti mielessä, että mitenköhän sitä oma erityinen psyykkisesti selviää kovasta maailmasta, nyt vasta 1,5 v. mutta tulee aina olemaan erilainen ja äitiltä pääsee varmasti itku kun kuulee joskus tulevaisuudessa tuollaista… Miksei vanhemmat osaa kasvattaa lapsistaan suvaitsevaisia ja miksi kaikki pitää mennä samaan muottiin nykymaailmas???

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s