Leikkauslistojen rinnalle palveluiden kehittämisen konkretiaa

Kirjoittaja: Ulla Särkikangas

Eräs kansanedustaja julkaisi vähän aikaa sitten oman valtion budjetin leikkauslistansa. Puolueilla on omansa. Hyvä niin. Ehdotuksia tarvitaan ja valitettavasti leikkauksiakin. Mutta budjettileikkausten rinnalle toivoisin todellista toiminnan ja palveluiden uudelleen rakentamista – asiakkaan näkökulmasta, ei budjetin. Väitän, että ymmärtämällä asiakasta, palvelujen käyttäjää, voidaan rakentaa tehokkaampia prosesseja, tarjota parempaa palvelua ja tehdä merkittävät säästöt budjettiin.

Tässäpä esimerkki: kehitysvammaisen lapsen kuntoutusprosessi (tai osa siitä).  Poika on siirtymässä Helsingin Lastenklinikan piiristä Kehitysvammapoliklinikan asiakkaaksi, koska diagnoosi muuttui kehityshäiriöstä kehitysvammaksi. Mutta asiakkuus jatkuu myös Lastenklinikalla, koska hänelle on tehty siellä endokrinologiasi tutkimuksia, joiden osalta Lastenklinikan hoitovastuu säilyy. Tämän lisäksi poika on jatkuvassa näön kehityksen seurannassa HUS:n Silmä-Korvasairaalassa, josta saamme tasaisin väliajoin kutsun seurantaan. Kehitysvammapoliklinikka on ottanut vastuulleen kuntoutussuunnitelman tekemisen ja suosittelee kuntoutuksen määrän ja tahon kerran vuodessa. Vanhempana sovin henkilökohtaisesti puhe- ja toimintaterapeuttien kanssa hoitosuunnitelmat ja hoidan tiedon välityksen. Tämän lisäksi poika on ollut Lastenpsykiatrisella arvioitavana vajaan vuoden ajan ja nyt pääsimme vihdoin aloittamaan lääkekokeilun. Kaikkien näiden eri hoito/kuntoutustahojen lisäksi on tietysti byrokraattisuudestaan tunnettu Kela, jonne lähetän vuoden välein päivitetyn tiedon pojan tilanteesta ja todistan erilaisten lomakkeiden ja lääkärinlausuntojen avulla että pojalla on edelleen se sama (pysyvä!) kehitysvamma ja hän tarvitsee edelleen kuntoutusta.

Jos laskee yhteen tähän mennessä kerääntyneet tahot, jotka tarvitsevat poikaani koskevaa tietoa ja/tai vastaavat jostakin kuntoutuksen osasta, niitä on seitsemän. Hämmentävää on se, että nämä tahot eivät juurikaan keskustele keskenään eivätkä edes pääse käsiksi toistensa järjestelmiin. Minä hoidan tiedon välityksen eri tahojen välillä, kopioin ja postitan kuntoutussuunnitelmia ja yritän varmistaa, että kaikki saisivat mahdollisimman kokonaisvaltaisen tiedon meidän lapsen tilanteesta. Ja koska tahot eivät keskustele keskenään, eri hoitotahojen luona käydään myös erikseen esittäytymässä, keskustelemassa tilanteesta ja sopimassa potilaan hoidosta.

Tähän kun vielä lisätään koulun erityisopettaja, iltapäiväkerhon vetäjä ja omakustanteinen ratsastusterapia (jonka aloitimme, koska pojaltamme evättiin toimintaterapia kahden vuoden ajan vaikka hän olisi sitä kipeästi tarvinnut), niin pelkkä tiedon välitys, kokonaisuuden hallitseminen ja moninaiset tapaamiset vievät huoltajalta pahimpina viikkoina useita päiviä. Väitän, että kaikki erityislasten vanhemmat eivät tätä jaksa/pysty tekemään. Tämä puolestaan vaikuttaa suoraan lapsen kuntoutuksen optimaaliseen suunnitteluun ja toteutukseen.

Pisteenä i:n päällä on, ettei kukaan, korostan KUKAAN, vastaa poikani kokonaisvaltaisesta kuntoutuksesta. Kuntoutustoiminta on niin erikoistunutta ja siilautunutta ettei yksikään lääkäri ota kokonaisvastuuta vaan sen joutuu ottamaan vanhempi/huoltaja! Tämä ilman mitään lääketieteellistä osaamista ja usein jopa ilman tarvittavaa tietoa saatavilla olevista palveluista.

Tilanne on mielestäni järjetön lapsen kuntoutuksen kannalta. Ainoastaan ymmärtämällä lapsen kokonaistilanne, voidaan löytää hänen kannaltaan paras kuntoutus. Lisäksi se, etteivät tahot keskustele keskenään tai pääse toistensa tietokantoihin (vaikka antaisin luvan), on käsittämätöntä.

Olisiko nyt aika myös sosiaali- ja terveyspalveluissa ottaa lusikka kauniiseen käteen ja ryhtyä palveluiden konkreettiseen ja käyttäjälähtöiseen kehittämiseen laatikkoleikkien ja budjettileikkausten sijaan? Väitän, että kehittämällä toimintaa saadaan niitä todellisia säästöjä aikaiseksi.

P.S. Haluan mainita, etten missään nimessä halua arvostella poikaani hoitaneita henkilöitä, koska hoitoalan osaaminen ja erityisen lapsen kohtaaminen on ollut erittäin ammattitaitoista. Olen myös äärettömän kiitollinen kaikista pojalleni tehdyistä tutkimuksista ja hänen saamastaan kuntoutuksista. Korostan, että kritiikkini koskee vain sitä, miten julkisten palveluiden tuottamisessa keskustelu on pääasiassa sitä, mistä leikataan, ei sitä, miten asioita voitaisiin tehdä paremmin.

3 kommenttia

Kategoria(t): Leijonaemo

3 responses to “Leikkauslistojen rinnalle palveluiden kehittämisen konkretiaa

  1. Hei! Voisitko olla yhteydessä minuun tämän asian tiimoilta.

  2. Mietin tätä samaa asiaa juuri viime viikolla, kun yritin saada kiinni vammaispalvelujen sosiaalityöntekijää, joka oli vastuussa päätöksestä jolla tuleva ekaluokkalaisemme olisi oikeutettu vammaispalvelulain mukaiseen aamu- ja iltapäivähoitoon koululla. Voimassaoleva päätös on edellytys paikkojen hakemiselle. En saanut kyseistä sosiaalityöntekijää kiinni, mutta toinen työntekijä vastasi että heillä ei käyt tietoa edes nyt voimassa olevasta päätöksestä.

    Mietin, että olen viettänyt viikkoja puhelimessa ja sähköpostin äärellä selvittämässä asioita tyyliin mitä, missä ja milloin. Kaupungin kanssa asiat ovat olleet monimutkaisimpia: kukaan ei oikeasti tiedä kenen vastuulla asia on tai kuka asiaa pystyisi edistämään. Olen taistellut päivähoito- ja koulupaikkaa. Toisaalta meiltä meni alussa myös ohi kaksi vuotta oikeudesta vammaistukeen, kun ei kukaan osannut meille oikeudesta siihen Lastenlinnassa kertoa. Kelan kanssa on sujunut suht hyvin.

    Kyllä mekin olemme nyt kehitysvammayksikön vastuulla, mutta ei silläkään tunnu olevan kokonaiskuvaa lapsen tilanteesta. Arviot hoituvat nopeasti ja terapeuttien lausuntojen perusteella.

    Kun mietin miten paljon aikaa olen käyttänyt näiden asioiden hoitamiseen, mietin myös että oman poikani tilanne ei myöskään ole pahimpia. Silti olen usein itkenyt väsymyksestä, kun en vain jaksaisi taistella. Miltä se taistelu tuntuu niistä kenellä on oikeasti paljon paljon rankempaa ja vaativampi lapsi? Mutta tällä viikolla jatkan taisteluani taas. Minun on saatava se sosiaalityöntekijä langan päähän sillä lapseni jää ilman aamu- tai iltapäivöhoitopaikkaa jos en sitä hae. Minun on vain pakko. Taistella. Voimia näitä samoja taisteluita käyvälle❤

    Minäkin haluan kiittää kaikkia poikani terapeutteja, päiväkotia, koulua, hoitaneita yksiköitä. Teette mahtavaa työtä! Ei ole heidän vikansa, että byrokratian rattaat pyörivät hitaasti. Ja välillä melkein taaksepäin.

    • Ulla Särkikangas

      Milla, voimia sinulle! Mietin myös samoin että poikamme tilanne ei tosiaankaan ole vaikeimmasta päästä ja meitä on kaksi aikuista hoitamassa, niin miten ne vanhemmat ja perheet jaksavat, kenellä tilanne on vielä vaikeampi?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s