Kuukausittainen arkisto:huhtikuu 2015

Yllättävä helpotus

Kirjoittaja: Janet Grundström

Poikamme sai uniapneadiagnoosin alkuvuonna. Se tuntui todella kurjalta. Äitinä olisin todellakin toivonut, että poikani jo tiedossa olevat lukuisat vakavat diagnoosit olisivat riittäneet. En olisi halunnut, että diagnoosilista kasvaa ja poikamme joutuu taas sopeutumaan uuteen diagnoosiin ja uniapnean hoitoon.

C-Pap-laitehoitoa testattiin jo loppuvuodesta 2014, mutta poikamme koki sen hankalaksi, eikä maskin pitäminen onnistunut ollenkaan. Hoito oli kuitenkin pakko aloittaa reilu kolme viikkoa sitten. Alkuun meitä kaikkia jännitti todella paljon. Tuntui, että laite on jokin huono juttu, joka häiritsee elämäämme ja tuo taas lisähommia. Poikamme on neliraajahalvaantunut, joten apuvälineitä on muutenkin reilusti ja avustushommia meillä vanhemmilla riittää 24/7.

Poika itse suhtautui alkukankeuden jälkeen yllättävän hyvin hoidon aloitukseen heti kun sopiva maski löytyi. Alkuun aloitimme kokokasvomaskilla. Sen avulla poika sopeutui laitteen käyttämiseen. Aluksi ongelmana oli pelko. Poika pelkäsi, että me vanhemmat emme kuule, kun hän huutaa meitä auttamaan. Lisäksi hän valitti, että paine tukehduttaa hänet. Laskimme hieman koneen paineita ja hengitys rupesi kulkemaan hyvin. Neljäntenä iltana poikamme onneksi huomasi, että hän pystyy huutamaan meitä vanhempia paljon kovempaa nyt kuin aikaisemmin. Viidentenä iltana siirryimme nasaalimaskiin. Se on osoittautunut hyväksi. Poika itsekin oli sitä mieltä, että nyt maskin käyttö sujuu hyvin, kun hän on sopeutunut laitteeseen.

Kolmen viikon käytön jälkeen kävimme keuhkolääkärin kontrollikäynnillä. Lääkäri oli todella tyytyväinen. Laitteen muistikorttiin tallentuneet tiedot kertoivat, että laite toimii juuri niin kuin pitää. Kun poika vajoaa REM-uneen laite rupeaa puskemaan ilmaa keuhkoihin suuremmalla paineella. Oli mahtava saada kuulla hyviä uutisia. Pojaltamme kontrolloitiin myös keuhkojen kapasiteetti. Oli todella upeaa huomata, että poikamme keuhkojen kapasiteetti oli lähes tuplaantunut kolmen käyttöviikon aikana. Tuntui aivan uskomattomalta, että jo kolmen viikon käytön jälkeen keuhkojen tilanne voi muuttua noin paljon paremmaksi. Keuhkolääkäri Turkka Kirjavainenkin oli silminnähden tyytyväinen poikamme tilanteeseen. Hän on kyllä oikeasti mahtava ja asiansa osaava lääkäri!

Uskomatonta on myös se, että poikamme on ollut terveenä melkein seitsemän viikkoa putkeen, vaikka hänen koulussaan on ollut sinä aikana jo kolme flunssa-aaltoa. Ilman C-Pap-laitetta hän olisi varmasti ollut näiden viikkojen aikana jo pari kertaa kipeänä. Tosin tänä aamuna poikamme nousi aamulla kuumeisena ja yskäisenä mutta kertoi, että hänellä on nyt paljon enemmän voimia yskiä kuin koskaan aikaisemmin.

C-Pap-laite on upea juttu! En olisi kuukausi sitten uskonut, että uniapneadiagnoosi voisi olla näin hyvä juttu!

IMG_1947 (1)

 

3 kommenttia

Kategoria(t): Janet