SE EI VAAN SYÖ

Kirjoittaja: Paula-Maaria

”Imeväisen syömishäiriö”. Kun luin diagnoosin epikriisistä, ensimmäinen reaktio oli nauru. En ollut tiennyt, että sellainen on tosiaan olemassa. Olin vain naureskellut kuusikiloista yksivuotiasta hoivatessani, että tässä on meidän syömishäirikkö. Leikiksi asia oli pakko panna, kun itkukaan ei auttanut.

Hän syntyi vajaan kilon painoisena raskausviikolla 26+0. Ensimmäisen puoli vuorokautta tilanne oli kriittinen, sitten vointi vakiintui eikä takapakkeja tullut. Kotiin poika pääsi kahdentoista viikon keskolajakson jälkeen painaen tuolloin 2850g. Kasvu oli ollut kauniin tasaista ja masu kestänyt maitomillit ongelmitta ensipäivistä alkaen.

Keskosille kiinteät aloitetaan neljän kuukauden kalenteri-iässä. Hänen kohdallaan se tarkoitti noin kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen. Jokainen voi itse pohtia miltä tuntuisi lusikoida sosetta vastasyntyneen suuhun. Jonkun kerran jouduin selittämään toimivani lääkärin määräyksestä, kun tuntemattomat esimerkiksi sairaalan tutkimuskäynnillä tuijottivat paheksuvasti, miten tyrkytin lusikkaa alle nelikiloisen vauvan suuhun. Keskosarkeen kuului myös vatsaa kovettava, mutta välttämätön rautalisä ja rintamaitoon lisättävä maidonvahvikejauhe. Lihat piti aloittaa viiden kuukauden iässä, ja kaupan sosepurkilliseen piti vielä lisätä jääkuutiollinen hienonnettua lihaa. Se teki ruoasta rakeisempaa, vaikka liha olisi surautettu miten sileäksi. Sihtikurkkuinen pikkumies alkoi oksennella syödessä. Tilanne paheni aina flunssan aikana entisestään.

Ja flunssiahan tuli. Myöhemmin selvisi, että kodissamme oli hometta, mutta tuolloin pienen sairastelu meni keskosen vaillinaisen vastustuskyvyn piikkiin. Sairaalan infektio-osasto tuli tutuksi. Paino alkoi junnata paikallaan, sairauden aikana yleensä jopa laski. Tämän vuoksi ruokiin piti lisätä ruokalusikallinen öljyä. Se vain pahensi tilannetta, sillä öljyisen liukas ruoka tuli vielä helpommin ylös. Mukaan otettiin korvikejauhe puuroon ja muihin kiinteisiin lisättäväksi. Oksentelu muuttui jatkuvaksi. Kun lapsi itki, hän oksensi heti. Pienikin pään kopsahdus esimerkiksi vatsalta selälle kääntyessä aiheutti oksennusreaktion. Autossa tuli huono olo ja oksennus. Paljon, paljon myöhemmin selvisi, että lehmänmaito aiheutti ristireaktion jonkin muun ruoan kanssa. Tästä johtuen korvikejauhe, jonka piti vastata energian- ja proteiinintarpeeseen, tekikin hallaa lisäämällä oksentelua. Lisäksi korkean malliseen kitalakeen kertyi ruokaa, joka kurkkuun valuessaan aktivoi oksennusrefleksin.

Kasvu, joka oli hienosti saavuttanut täysiaikaisena syntyneitä, hidastui noin puolen vuoden iässä ja lopulta pysähtyi lähes kokonaan. Ravitsemusterapiaa, lääkärikäyntejä, flunssan aikana aina sairaalaan ja nenä-maha-letku paikoilleen. Kiinteät tulivat suureksi osaksi ylös, rintamaito onneksi pysyi paremmin sisällä. Ruokamäärät olivat vähäiset, mikä aiheutti vatsalaukun kutistumisen ja johti entistä pahempaan kierteeseen. Vuoden iässä poika söi kiinteitä kolme kertaa päivässä, tismalleen kymmenen lusikallista kerrallaan. Enempää ei suostunut ottamaan. Vuoden ja parin viikon iässä lapsi otettiin osastolle ”syömisharjoitteluun”. Koin, että minua ei äitinä uskottu, kun kerroin ettei poika vain suostu syömään enempää. Osastolla minun pitikin pysytellä poissa, kun lasta syötettiin. Viikon yrittämisen jälkeen henkilökunta myönsi, ettei heilläkään ole keinoja sen paremmin ateriakertojen tihentämiseen kuin kerralla syödyn ruuan määrän kasvattamiseen. En ollut kelvoton tai laiska äiti, joka mieluiten antaisi vain rintaa, vaan rintamaito olikin se, joka lisäsi lapsen painoa edes pari sataa grammaa kuukaudessa.

Painokontrollit jatkuivat kerran, pari kuukaudessa. Ravitsemusterapiassa laskettiin tarkat määrät rasva- ja maitojauhelisille. Sain moitteet, kun vaihdoin rypsiöljyn voihin. En suostunut syyllistymään, sillä ensinnäkin ruoka alkoi näin maistua paremmin, ja toiseksi ruoan koostumus ei ollut yhtä liukasta kuin öljylisän kanssa, eikä siis tullut kerralla ylös ensimmäisestä yökkäyksestä. Pitkin hampain ratkaisuni lopulta hyväksyttiin.

Jossain vaiheessa sain ohjeeksi antaa lapselle sitä, mitä tämä suostui syömään, niin paljon kuin sitä vain menisi. Ruokavalio alkoi koostua pitkälti edam-juustosta ja nitriitittömistä nakeista. Näiden avulla vatsalaukkua saatiin lopulta hiljalleen laajennettua, ja muitakin ruokia alkoi mennä enemmän. Rintamaito muodosti kuitenkin merkittävän osan ravinnosta aina 18kk:n ikään saakka, jolloin imetys loppui.

Painokontrollit jatkuivat noin viisivuotiaaksi vähitellen harventuen. Ravitsemusterapeutin käynnit ja puhelut jäivät pois joskus kolmevuotiaana. Tuolloin poika painoi kymmenisen kiloa. ”Kasvaa omalla käyrällään”, mikä tarkoitti, että kasvu pysytteli hiukan alakäyrän alapuolella.

Nyt poika täyttää kesällä seitsemän vuotta, syö edelleen niukasti, mutta syö kuitenkin ja edes maistaa lähes kaikkea mitä tarjotaan. Oksennusrefleksi on edelleen herkempi kuin keskimäärin, mahdollisesti pysyvästi. Syyksi on arveltu alkuvaiheen hengityskonehoitoa. Esimerkiksi kova kipu saattaa sen laukaista, ja matkapahoinvointi iskee nopeasti vähänkin mutkaisemmalla tiellä.

Tänään kävimme tutustumassa kouluun, ja ilahduin kun huomasin, ettei poika ole enää selvästi pienin, vaan muitakin sirompia lapsia tulevien ekaluokkalaisten viivasuorasta jonosta erottui. Muistot ajalta, jolloin ruoka-ajan lähestyminen nosti palan kurkkuun ja painokontrollista näki painajaisia aina edellisyön, eivät enää ahdista. Ja on lapsen pienestä koosta ollut etuakin: jaksan kantaa pikkumiestä edelleen vaikka yhdellä kädellä, syliin mahtuu miten päin vain, ja pienet raivonpuuskat on helppo hillitä. Vielä viime kesänä kannoin poikaa kantoliinassa ja -repussa rasittumatta lainkaan, kun suviseurakentällä juoksentelu kävi lyhyiden jalkojen päälle. Tänä kesänä saa natiainen kyllä jo kulkea omin koivin. Ei siksi, etten jaksaisi tai tahtoisi kantaa, vaan siksi, että ”isoa poikaa” taitaa jo hiukan nolottaa äidin kyytiläiseksi kiipeäminen.

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Leijonaemo

2 responses to “SE EI VAAN SYÖ

  1. Terhi Välimäki

    Tutulta kuulostavia lisiä vauvan ruokaan. Oma tyttöni syntyi neljä vuotta sitten täysiaikaisena, mutta painoi vain 2,3 kiloa. Tyttö oli kova syömään, mutta paino ei vain lähtenyt nousuun. Lääkärin papereissa lukeekin, että täysi kasvamattomuus ensimmäiset 3 kuukautta.
    Hänellä syyksi paljastui haiman ruoansulatuksellinen vajaatoiminta ja entsymilisällä paino lähtikin vakaaseen nousuun noin 4 kk iässä. Tyttö saavutti nollakäyrän 3-vuotiaana.
    Nyt mennyt talvi on tytöllä ollut vahva kortisonilääkitys diagnoosin kuuluvan immunipuolustusjärjestelmän ongelman kurissa pitämiseksi ja sirosta tytöstäni onkin tullut melkoinen pullukka. Nyt on kuitenkin allogeeninen kantasolusiirto onnellisesti takana ja kortisoni lähes purettu pois!😄

  2. muistan erään pojan. Häntä opetettiin karkeaan ruokaan monta vuotta, kunnes eräs lääkäri keksi sanoa, että suu kitalaki ja siis luusto on sellainen ettei oikeastaan voi syödä karkeaa ruokaa. Siitä lähtien on syönyt moulinex ruokaa ja jukurttia. Hyvin on pärjännyt niillä eväillä iso mies.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s