Mistä tietää että on uupunut

Kirjoittaja: Leijonaemo

Onko uupumus sitä, että mitään ei saa tehdyksi vaikka tekemättömiä töitä olisi mahdottoman paljon? Onko uupumus sitä, että ei jaksa iloita omista lapsistaan? Onko uupumus sitä, että tekee vain välttämättömän?

Olen nukkunut viimeksi hyvin pari vuotta sitten. Silloin oma lapsi oli vasta haave, toive ja unelma, jota alettiin innolla toteuttamaan. Kun tarina alkoi haaveesta ja toiveesta ja muuttui pian todeksi olin uskomattoman onnellinen. Ja kun raskauspahoinvointi iski ei silti sekään estänyt onneani. Ja kun tulokkaita olikin yllättäen kaksi, olin tuplasti onnellinen. Vaikka samalla yllemme heitettiin ensimmäinen harmaa pilvi. Riskiraskaus. Eihän se koskettaisi meitä. Meillä menisi kaikki hyvin.

Huonosti nukuttuja öitä on ollut lukuisia. Tutkimuksia raskausaikana ja ennenaikainen synnytys. Elvytystä, hätäkastetta ja paljon kyyneleitä. Painajaisia, itkua ja huutoa. Suuret rinnat, joilla ei voinut imettää. Oksettava lypsykoneen ääni ja pullojen keittämistä. Päivisin sairaalassa saturaatiolaskuja, leikkauksia ja toivoa paremmasta. Öistä hikoilua, hormoonimyrskyjä ja raivokohtauksia. Ja kaikki tämä kaukana kotoa.

Kuitenkin kotiin päästiin, molempien kanssa. Uskomatonta kyllä, mutta molemmat säilyivät hengissä. Itkin kotona lattialla etten selviäisi. Öisin en saanut nukuttua ja ruoka ei maistunut. Ja kuitenkin olin onnellinen, että sain pitää heidät molemmat. Valvoin päivät ja valvoin yöt. Syötin ja siivosin oksennukset. Luovuin omasta tilastani. Jaoin sen kodinhoitajien kanssa. Päästin fysioterapeutin sisään. Toivoin omaa aikaa. Päästä saman peiton alle miehen kanssa. Rakastaa, niin kuin joskus silloin. Olla kaunis, niin kuin joskus silloin. Katsoa elokuvia ja syödä irtokarkkeja.

Katson olohuonettamme nyt. Seisomateline, ramppi, jumppapallo ja leikkikehä. Niitä leluja joita fysioterapeutti on käskenyt ostaa. Kuin suoraan sisustuslehdestä. Keltainen ramppi, sininen seisomateline ja harmaa jumppapallo. Ei siis liene merkitystä sillä, että verhot ovat samaa sävyä sohvatyynyjen kanssa.

On vaikea hyväksyä epätäydellisyyttä. On vaikea katsoa täydellisiä kaksosia kaupassa. Niitä pyöreäposkisia nappisilmiä. Kuulen usein kysyttävän, että onko ne kaksoset. Sillä kun toinen on pieni ja erilainen, eivät kaksoset näytä kaksosilta. Äidin ja isän kultia ovat silti molemmat. Että ehkä minulla on oikeus olla väsynyt. Ja ehkä vähän uupunutkin. Eikä se katkeruuskaan ole kielletty tunne, sillä sehän on vain tunne. Koska edelleen se kantava voima on se, että minulla on teidät molemmat. Minun ei tarvinutkaan järjestää hautajaisia.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Leijonaemo

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s