Tavisäidistä sosiaalipummi-äidiksi

Kirjoittaja: Leijonaemo

Miten elämä voikaan muuttua hetkessä. Silmänräpäyksen kestävä hetki voi muuttaa kaiken. Ensin meitä on äiti ja isä, kaksi tervettä lasta, oma koti, vakituiset työpaikat ja ruusunpunainen tulevaisuus. Sairaalassa on lasten kanssa tähän asti käyty korkeintaan muutaman vuorokauden visiitillä kurkunpääntulehduksen vuoksi. Sairaala on vieras paikka, mutta sieltä saisi kyllä hoitoa, jos tarvitsisi. Kelasta on anottu vain niitä tukia, joita jokainen lapsen saanut hakee itselleen, ja myös ne automaattisesti saa. Kela on vieras paikka, mutta tiedän niiden, jotka sitä tarvitsevat, saavan sieltä kaiken tarvitsevansa tuen. Sosiaalitoimessa ei ole käyty kertaakaan, eihän siellä käy kuin ne, jotka ovat heittäneet hanskat tiskiin. Sosiaalitoimi on vieras paikka, ja hanskat tiskiin heittäneet saavat sieltä varmasti apua. Lastensuojelu on niin ikään vieras taho, eihän sen asiakkaina ole kuin narkomaaniäitejä, mutta he sieltä saavat aivan varmasti apua, jos sitä vain ottavat vastaan.

Niinpä niin. Myönnän vielä kymmenen vuotta sitten olleeni sinisilmäinen, naiivi ja jollain lailla myös rasisti. Kuvittelin olevani Tavallinen Ihminen. Ja Tavalliset Ihmiset eivät kuulu sosiaalitoimen tai lastensuojelun piiriin. Elin jonkinlaisessa kuplassa, suloisen ruusunpunaisen usvan seassa, jonne ei paha ylettänyt.

Kunnes sitten perheeseemme syntyi kaksi sairasta lasta. Kun sairaalasta tulikin toinen kotimme. Kun sain kokea, että Kela ei annakaan kaikkia tukia taistelematta. Kun meistä tulikin lastensuojelun asiakkaita ja kun löysin itseni täyttämästä jälleen kerran toimeentulotukihakemusta, hätkähdin. Mitä oli tapahtunut? Enkö olekaan enää Tavallinen Ihminen? Oliko minulla nyt otsassa uudenlainen lappu: vammaisen lapsen äiti? Olen menettänyt oman kodin ja vakituisen, arvostetun työpaikan, työkykyni ja terveyteni. Onko otsassani nyt lappu: sosiaalipummi, Kelan elätti? Aina välillähän lehtien mielipideosastoilta saa lukea, että toimeentulotukiasiakkaat ovat puhtaasti sosiaalipummeja. Kuinka sosiaalitukia olisi laskettava. Kuinka nämä iljettävät sosiaalipummit pitäisi pakottaa töihin. Mielipidekirjoituksia siitä, kuinka tiedetään, että toimeentulotukiasiakkaat saavat sosiaalitoimen laskuun vaatteita, uuden telkkarin, vauvoilleen upouudet Emman vaunut! Kyllähän he tietävät, he Tavalliset Ihmiset!

Minun tieni sosiaalipummiksi on ollut kivikkoinen. Ennen sairaiden lasteni syntymää olin unelmieni työpaikassa. Miehelläni oli myös hyvä vakituinen työpaikka, ja asuimme omakotitalossa, joka oli meidän haaveidemme talo. Talo, joka ei ollut upouusi, mutta jota suunnittelimme remontoivamme pikkuhiljaa. Koti, jossa suunnittelimme elävämme eläkepäivinämmekin. En osannut unelmoida sosiaalipummiudesta.

Nyt meillä ei ole enää niitä työpaikkoja, joista jäädä eläkkeelle (sikäli kun tulevaisuudessa kenelläkään on). Ei taloa, jota remontoida. Ei terveyttä, jota vaalia, vaan sairaudet, joita vastaan taistella. Meillä on kokemusta ja taitoa taistella byrokratiaa vastaan. Sairaala ei ole enää vieras ja pelottava paikka, vaan liiankin tuttu. Meillä on yksi vakavasta sairaudesta toipumassa oleva lapsi, yksi sairas lapsi ja kaksi vammaista lasta. Olemme mieheni kanssa molemmat työkyvyttömiä, tätä nykyä sosiaalipummia, jotka hoitavat sairaita ja vammaisia lapsiaan, ja joka ikinen kuukausi tulostavat kaikki tiliotteensa, jotta sosiaalitoimessa työntekijä voi rivi riviltä nähdä, mihin olemme rahamme käyttäneet. Olen tilivelvollinen kaikista tuloista. Meillä ei ole enää yksityisyyttä, vaan elämme suurennuslasin alla. Meillä ei ole mahdollisuutta viedä lapsia lomamatkoille, tai mäkkäriin, sillä monen Tavallisen Ihmisen suureksi hämmästykseksi sosiaalitoimi ei niitä kustanna. Vammaisen lapsen saaminen ei myöskään tarjoa meille mahtavia tukia ja apuja vammaispalvelusta tai Kelalta. Sosiaalipummius tai vammaisen lapsen saanti ei siis kannata rahallisesti, jos joku Tavallinen Ihminen siitä haaveilee. Mutta ihmisarvoista ja onnellista elämää voi näinkin elää, enkä koskaan vaihtaisi kokemuksiamme pois. Joku tarkoitus tälläkin on pakko olla, että minusta tuli vammaisten ja sairaiden lasten sosiaalipummiäiti.

Advertisements

5 kommenttia

Kategoria(t): Leijonaemo

5 responses to “Tavisäidistä sosiaalipummi-äidiksi

  1. Friida

    Toivon vielä ettet syllistä itseäsi etkä tarvisi käyttää sanontaa sosiaali”pummi”. Tavallisia ihmisiä ovat kaikki, työttömät, sairaat ym

  2. Eeva

    Mitä teidän työpaikoille tapahtui?

  3. nuppu75

    Niin taitaa olla käymässä mullekin..Oltiin töissäkäyvä tavisperhe.ihana asunto ostettiin, molemmilla vielä,huom. vielä..vakipaikat.yksi normi lapsi ja vammainen teini-ikäinen…rakas meille,mutta omat voimat loppuivat.apua ei olla saatu vaikka olen itse vakavasti sairastunut. tai apua on ehkä saatavilla syksyllä. kyllä toisilla vammaisperheillä on henkilökohtainen avustaja esim. uimahallikäynteihin. meillä ei edes tilapäishoitopaikkaa vaikka vuosia haettu.pitänee nyt alkaa soittaan ja vaatiin kaikkia palveluja koska omaishoitajalla pitäisi olla oikeuksia, vai eikö lapseni ole tarpeeksi sairas että saisimme apua..en ikinä olisi uskonut että sairastun…mutta perheeni on minulle kaikki kaikessa.

  4. Ei ole helppoa suostua siihen, että ei hallitsekaan elämää.
    Ja siihen, että elämä onkin hyvin haurasta.

  5. TuuTikki

    En tietenkään voi tietää elämästänne, mutta jotenkin se tulevaisuus tuosta puuttuu. Sitä ei saisi menettää, toivoa ja oikeasti tahtoa saada hyvä ja siedettävä tulevaisuus. Työkyvytönkin voi saada unelmistaan totta jos oikeasti haluaa – olen itse esimerkki siitä. Lähdin rakentamaan huomista koska halusin muutakin elämää kuin tuota sosiaalituilla elämistä. Halusin olla jotain muuta kuin äiti. Erityislapsen äiti. Minullakin on mennyt paljon elämässä mutta olen pyrkinyt siihen että en jää menneisiin vaan tartun tulevaan ja haaveisiini. En halunnut olla se äiti joka elää vain sairastuneessa ja vammautuneessa perheessä vaan halusin elämän. Tie ei ole ollut helppo mutta oikeasti palkitseva! Ja lapsetkin näkevät että vaillinaisenakin ihminen voi saavuttaa tulevaisuuden, ilon ja onnen sekä merkityksen. Toivon sinullekin sitä että et jäisi vain tuohon tilanteeseen – elämä menee eteenpäin ja merkityksiä löytyy varmasti elämään. Toivoa ei saa heittää menemään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s