Resurssipula uhkaa lastemme hyvinvointia

Kirjoittaja: Pia Lemmetty

Joskus, kauan sitten, ajattelin että kun ihminen sairastuu, mennään lääkäriin, saadaan hoitoa ja parannutaan. Tyttäreni vaikea, perinnöllinen ja parantumaton sairaus sai minut näkemään tämän asian toisin. On paljon sairauksia, joita ei lääketiede voi parantaa.

Hyväksyin tosiasian, että tytärtäni ei voi parantaa. Opin kuitenkin luottamaan siihen, että hän saa parasta mahdollista hoitoa. Hänet tutkii niin lastenneurologiaan erikoistunut lääkäri, fysioterapeutti kuin myös psykologi tarpeen mukaan. Puolivuosittain mitataan hengitys, tutkitaan lihasten tilanne ja pidetään huoli, että apuvälineet ovat kunnossa. Ensimmäisten vuosien sairaalakäyntien yhteydessä sain myös käsityksen, että lastani hoidetaan uusimpien hoitosuositusten mukaan ja kansainvälisiä tutkimustuloksia hyödynnetään hoidon suunnittelussa.

Olen seurannut sote-keskustelua ja Suomen taloustilannetta huolissani. Olen myös ajatellut, että säästöjä on helppo hyväksyä ja kituuttamista sietää niin kauan, kunnes leikkaukset osuu omalle kohdalle. Olen valmis luopumaan monesta, mutta kun kyse on lapseni terveydenhoidosta ja sitä kautta hänen elämänsä laadusta sekä tulevaisuudsta, loppuu ymmärrykseni resurssien pihistelyyn.

Nyt tilanne on sellainen, että olen huolestunut – paitsi omasta lapsestani, myös niistä tuhansista muista pitkäaikaissairaista ja vammaisista suomalaislapsista, jotka tarvitsevat säännöllistä hoitoa ja apuvälineitä voidakseen hyvin. Tilanne ei ole syntynyt yhdessä yössä, mutta se on muuttunut vuosien varrella jatkuvasti huonompaan suuntaan.

Osasto, jolla lastani hoidetaan, on niin kuormittunut, että puolivuosikontrolleista on osin luovuttu ja vastuuta siirretään yhä enemmän vanhemmille. Jos tulee ongelma, se pyritään hoitamaan. Mielestäni järkevään terveydenhuoltoon kuuluu ongelmien ehkäisy ja varhainen puuttuminen – erityisesti silloin, kun kyseessä on sairas lapsi ja erityisesti silloin, kun sairauden tiedetään olevan etenevä. Kerran vuodessa on todella harvoin alakouluikäisen lapsen terveydestä puhuttaessa.

Viimeisten vuosien aikana tyttäreni on joka kerta tutkinut eri lääkäri. Tyttäreni on ollut monelle heistä ensimmäinen kosketus lihastautipotilaaseen. Kun joka kerta lähdetään alusta, on hyvin vaikeaa vertailla tilanteen kehittymistä. Toki asiat kirjataan ylös ja toimintaa valvoo ylilääkäri, joka varmasti on kuormittunut työtaakkansa kanssa. Kun potilaita on liikaa ja lääkäreitä on liian vähän, ei kenellekään varmasti jää aikaa pohtia, voisiko jotain asioita kehittää tai tehdä paremmin, ehkä uudella tavalla.

Vuosien varrella on sattunut useampikin sellainen tilanne, jossa merkittävä lapsen terveyteen tai koulunkäyntiin liittyvä asia olisi jäänyt hoitamatta ilman vanhempien aktiivisuutta. Ihmiset, jotka tekevät sairaalassa töitä, ovat hyväsydämisiä ammattilaisia, mutta heidän mahdollisuutensa vaikuttaa asioihin ja aikatauluihin ovat melko rajalliset. Kun vastuuta lapsen hyvinvoinnista siirretään sairaaloiden osastoilta vanhemmille, kasvaa myös riski eriarvoistumiseen. Perheiden kapasiteetti kohdata ja huomata asioita vaihtelee suuresti.

Helsingin alueella toimii apuvälinekeskus, joka nimensä mukaisesti hoitaa apuvälineet kuten pyörätuolit, pyörät, nostimet ja muut tarvittavat asiat. Alkuaikoina keskus sijaitsi sairaalan yhteydessä ja apuvälineasioita voitiin hoitaa helposti muiden käyntien yhteydessä. Nyt keskus on siirtynyt muualle ja siellä vastataan puhelimeen päivystysaikana. Jonot ovat pitkät, ja automaatti tiputtaa jonottajan linjoilta puolen tunnin odottamisen jälkeen. Palvelua saa virka-aikana. Liikuntavammaiselle pyörätuoli on jalat. Jos kumi menee puhki tai moottori kärähtää perjantai-iltapäivällä, tarkoittaa se, että vammainen ei liiku koko viikonloppuna. Kuinka moni keskuksen aukiolosta päättävä henkilö voisi kuvitella viettävänsä koko viikonlopun sängyssään ihan vaan sen takia, että ei pääse siitä liikkumaan?

Lasten hyvinvointi pitäisi olla yhteiskunnan prioriteeteistä tärkein. Lasten ja nuorten sairaalassa hoidetaan tänäkin päivänä niitä ihmisiä, jotka ovat tulevaisuuden veronmaksajia ja tulevaisuuden päättäjiä, vastuunkantajia. Kun heidän hyvinvointi rakennetaan sille perustalle, että hoidetaan vain välttämätön ja sammutetaan isoimmat tulipalot, ei varmasti tarvitse odottaa ihmeitä tulevaisuudessakaan. Säästäminen vammaisista ja sairaista lapsista on mielestäni häpeällistä ja sen on loputtava välittömästi.

Pia Lemmetty
Kolmen lapsen äiti, omaishoitaja, yrittäjä ja Leijonaemot ry:n puheenjohtaja

1 kommentti

Kategoria(t): Pia

One response to “Resurssipula uhkaa lastemme hyvinvointia

  1. Vaikka mäkin olen pitkäaikaissairas, monivammainen erilaisten anomalioiden varustettuna, niin kyl mullakin on aika vakavissaan harkinnassa lopullista poislähtöä synnyinmaastani nimeltään Suomi Finland. Mäkään en oikeesti kohta enää pysty olemaan synnyinmaassani ihan taloudellisen takia, mitä saan yhteiskunnalta tuloja. Kehoitan vilpittömästi, että jos vaan rahkeet ja yms. kestää ja riittää, niin kannattaa lopullisesti poistua maasta, ennen kun oikeasti päästään pimahtaa nykyiseen tilanteeseen ja sit suuttuu niin pahasti koko juttuun, että saattaa viel vetästä joltakin hengen yms.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s