Kiitos ystävät ja ammattilaiset

Kirjoittaja: Ulla Särkikangas

Vaikka erityislapsen perheen arki on rankkaa jo itsessään, erityisen rankkaa se on silloin kun vanhemmat joutuvat kohtaamaan tai pohtimaan tilanteita, joilla voi olla iso vaikutus perheen ja/tai lapsen elämään. Silloin ystävien ja kannustavien ammattilaisten kanssa tilanteen peilaaminen, keskustelu ja kannustavan palautteen saaminen voi olla kaikken tärkein apu ja tuki perheelle.

Pohdin tätä asiaa palatessani tutustumiskäynniltä erityiskouluun. Arvioimme parhaillaan lapsemme kohdalla, onko hänelle parasta pysyä erityisluokalla normaalikoulussa vai siirtyä erityislapsille suunnattuun kouluun, joka voisi mahdollisesti tarjota tehostetumman tuen. Tämä kysymys nousee aina tietyin väliajoin lapsen kuntoutuksesta päättävien tahojen kanssa keskustellessani. Aihe painaa sydäntä, koska äitinä tietysti haluan varmistaa, että valinnoissa painottuu lapsen etu.

Tutustumiskäynti erityiskouluun oli ihanan positiivinen kokemus. Keskustelimme rehtorin kanssa syvällisesti lapsemme tilanteesta ja hän esitteli avoimesti koulun tiloja, opetustoimintaa ja toimintaperiaatteita. Kaikesta näki, että asioita tehdään ammattitaidolla ja suurella sydämellä. Suurimman vaikutuksen teki kuitenkin rehtorin tapa kohdata minut vanhempana. Hän näki, kuinka suuri ja vaikea päätös koulun vaihtaminen olisi meidän tilanteessa, ja hän pyrki antamaan realistisen kuvan koulun vaihtamiseen liittyvistä niin positiivisista kuin realistisistakin asioista.

Koulunkäyntiin liittyvää keskustelua olin käynyt myös edellisenä päivänä nykyisen opettajan ja puhe- ja toimintaterapeutin kanssa. Nämä keskustelut ovat aina positiivissävytteisiä, kannustavia ja ratkaisukeskeisiä. Saan niistä voimaa ja ideoita omaan arkeemme.

Palatessani erityiskoulusta, juutuin pohtimaan eri mahdollisuuksia. Tiesin kyllä, että kumpikin ratkaisu on tällä hetkellä ”tarpeeksi hyvä” -ratkaisu, huonoa vaihtoehtoa ei ole, mutta silti päätöksenteko oli kuin musta ukkospilvi pääni päällä. Töitä olisi pitänyt tehdä ja väitöskirjaa edistää, mutta ajatukset eivät antaneet rauhaa. Niinpä otin luurin käteen ja soitin parille läheiselle ystävälle. Ystäville sain purkaa oman epävarmuuden ja päätöksenteon vaikeuden. Sain uusia näkemyksiä ja henkistä tukea. Pikkuhiljaa alitajunta alkoi rakentaa polkua kohti päätöksentekoa.

Seuraavana päivänä sain vielä nykyiseltä opettajalta kannustavan sähköpostin, joka osaltaan vahvisti tulevaa päätöstä. Iso möykky sydämessä alkoi sulaa ja valoa pilkahtaa pilven välistä. Usko siihen, että osaamme vanhempina tehdä oikean päätöksen, palasi.

SärkikangasUlla (1)

Tällä arkisella tarinalla haluan kiittää kaikkia ihania ystäviä ja läheisiä, opettajia, terapeutteja, rehtoreita ja kaikkia teitä, jotka jaksatte kuunnella, auttaa ja tukea erityislapsen vanhempia. Tuotte meille paljon voimaa ja valoa elämään!

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Leijonaemo

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s