Parisuhde erityislapsiperheessä

Kirjoittaja: Pia Tiainen

Perheeseemme kuuluu neljä lasta, joista yksi on kuollut ja kahdella muulla on erityistarpeita.

Kolmas poikamme kuoli vaikean sydänvian seurauksena 4kk:n ikäisenä aivan yllättäen kotona syliini. Vaikeasti sairaan lapsen odotusaika ja ne neljä kuukautta, jotka hän eli, olivat kaikessa raskaudessaan vain alkusoittoa sille, mitä elämä tuli lapsensa menettäneelle pariskunnalle olemaan.

Yhdellä lapsistamme on ADD. Hän on lääkityksellä. Toisella on diagnoosit ADHD + lievä kehitysvamma. Hän on pian 19v, mutta tarvitsee päivittäin meidän vanhempien tukea ja tulee lopun elämäänsä tarvitsemaan ohjausta.

Voidaan siis sanoa, että jo 19v:n ajan meillä on eletty tavallisesta perhe-elämästä poikkeavaa elämää.

Parisuhteen eteen pitää tehdä töitä. Parisuhdetta pitää hoitaa. Parisuhteelle pitää antaa aikaa. 

Tuttuja fraaseja, joita kuulee sanottavan usein, ja varmasti moni on ylläolevien lauseiden kanssa samaa mieltä.

Mutta entä kun perheessä on tilanne, jossa vanhempien kaikki energia ja aika menee siihen, että päivisin antaa kaiken itsestään työnantajalle ja sitten vapaa-ajalla jaloissa pyörivät lapset, jotka todella osaavat vaatia osansa imien kaiken energian vanhemmistaan. Jo pelkästään arki kotona lasten kanssa saattaa viedä kaikki mehut.

Silloin helposti tulee ajatelleeksi: “Kunhan nuo vähän tuosta kasvavat, niin sitten panostetaan tähän parisuhteeseen. Annetaan nyt kaikki näille lapsille, tämä aika kuitenkin kestää vain hetken, kyllä me ehditään vielä.”

Sitten lapset vähän kasvavat ja alkaa se loputon harrastuksissa kuskaaminen ja hääsääminen. Teini-ikä tuo hiukset päästä repiviä uusia haasteita tai lapsen erityisyys ja haasteet jatkuvat aikuisuuteen saakka jne.

Pian voidaan huomata, että mitään parisuhdetta ei enää edes ole.. Ollaan muututtu kämppäkaveriksi, jotka tarpovat päivästä toiseen elämää, johon on totuttu.

Me olemme alusta saakka päättäneet, että pyrimme pitämään kipinän yllä parisuhteessa. Otamme vaikka väkisin aikaa kahdestaan.  Joskus, kun lapset olivat hyvin sairaita, emmekä voineet jättää heitä kenenkään hoiviin,  otimme kahdenkeskisen ajan ihan vain kotona. Se saattoi olla vaikkapa 15min samalla sohvalla, kun lapset nukkuivat , ennen kuin itse kaaduimme puolikuolleina nukkumaan. Vain15 min, jossa sai ja ehti kertoa ja kuulla, mitä on päivän aikana tapahtunut, miltä tuntuu ja mitä ajatuksia päässä liikkui. Kun oli mahdollisuus jättää lapsia hoitoon, otimme senkin ajan ja olimme joko kotona tai kävelyllä kahdestaan. Aika treffihetkelle piti sopia jo hyvissä ajoin, vaikka viikkoa ennen, ja siitä oli pidettävä kiinni. Joskus sovituista treffihetkistä tai -illoista kiinnipitäminen oli vaikeaa, sillä olisi vain ollut ihana painua ajoissa nukkumaan ja levätä. Välillä minsta tuntui jopa ylitsepääsemättömän vaikealta lähteä mihinkään tai ottaa yhteinen aika, koska olin kuolemanväsynyt. Mutta joka kerta hetket palkitsivat ja nyt, 24:n yhdessä vietetyn vuoden jälkeen voin rehellisesti sanoa, että ne ovat toden totta kannattaneet!

Tavallisissakin lapsiperheissä hyvän ja toimivan parisuhteen ylläpitäminen on haasteellista, mutta erityisen haasteellista se on perheissä, joissa on erityisiä haasteita, kuten meillä erityislasten perheissä. Huomion kiinnittäminen parisuhteeseen on hyvin tärkeää, onhan hyvä parisuhde myös valtava voimavara haasteiden keskellä. En usko, että olisimme selviytyneet tästä kaikesta näinkin selväjärkisinä, ellei parisuhteemme olisi ollut koko ajan meitä yhdistävä ja kantava voima!

Olemme käyneet myös parisuhdekursseilla ahkerasti, joskus kahdestaan, joskus koko perheen kanssa.

Viimeisin on ollut parisuhdekurssi, joka perustuu itsetuntemustyökaluun nimeltä enneagrammi. Se oli aikaisempiin käymiimme kursseihin verrattuna hyvin erilainen, koska  se perustuu siihen, että opin ymmärtämään itseäni paremmin ja siinä sivutuotteena  puolisoakin. Vaikka luulin tuntevani  itseni ja kumppanini, avasi se ihan hurjasti silmiä itseni ja toisen suhteen. Olen myös huomannut, että muut ihmiset eivät enää ärsytä minua niin kuin ennen. Ymmärrykseni erilaisista persoonallisuuksista on lisääntynyt valtavasti, ja se on tuottanut armollisuutta itseänikin kohtaan.

Itsensä kehittäminen tekee jokaiselle hyvää. Se ei ole ollenkaan niin työlästä, miltä se voi kuulostaa. Siitä on hyötyä myös ympärillä oleville ihmisille.

Enneagrammi on auttanut minua. Se on auttanut käsittelemään vaikeita asioita ja menemään omalle epämukavuusalueelle. Lisääntynyt ymmärrys ja armollisuus itseäni kohtaan ovat muodostuneet voimavaroiksi arjen keskellä. Tällä viimeisellä parisuhdekurssilla opin  jotain uutta itsestäni ja rinnallakulkijasta.

Kukapa ei haluaisi tehdä arjesta piirun verran mukavampaa!

Tästä innostuneena kouluttauduin viime talvena enneagrammiohjaajaksi ja järjestämmekin toisen, kokeneen enneagrammiohjaajapariskunnan kanssa PARISUHDEKURSSIN Punkaharjulla 17.-18.9.2016

Kurssista lisää tietoa löytyy  Facebookista:  https://www.facebook.com/parisuhde16/

Muistathan pitää huolen itsestäsi!

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Leijonaemo

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s