NOT SO SWEET SIXTEEN

Kirjoittaja: Janet Grundström

Muistan vielä hyvin, kun täytin itse 16 vuotta. Oli sellainen melkein aikuisen olo. Ei ollut enää lapsi, mutta ei ihan aikuinenkaan vielä. Kuuntelin Billy Idolin Sweet sixteen kappaletta voluumit kaakossa.

Poikani täyttää 16 vuotta heinäkuussa. Vammaisen lapsen vanhemman on pitänyt hyvissä ajoin aloittaa valmistelut. Kelan alle 16-vuotiaan vammaistuki päättyy ja pitää hakea 16 vuotta täyttäneen vammaistukea. Tähän voisi kirjoittaa check, koska tuki on haettu ja myönnetty elokuun alusta pojallemme.

Kela tukee myös vammaisen nuoren opiskelua. Nuoren kuntoutusraha Kelan sivujen mukaan myönnetään 16–19-vuotiaalle nuorelle, kun

  • nuoren työkyky tai mahdollisuudet valita ammatti ja työ ovat heikentyneet sairauden tai vamman vuoksi
  • nuori tarvitsee erityisiä tukitoimia opiskelussa tai muussa kuntoutuksessa
  • nuoren kuntoutus perustuu kotikunnassa laadittuun henkilökohtaiseen opiskelu- ja kuntoutumissuunnitelmaan (KHOPS).

Minä kuvittelin, että tämä tuki kuuluisi myös minun lapselleni, mutta Kela ei usko, että työelämätavoite on realistinen meidän vaikeasti liikuntavammaiselle, mutta muuten niin tavalliselle pojalle. Tiedämme kyllä realiteetit itsekin. Pojasta ei tule rakennusmiestä eikä liikunnanopettajaa, mutta hänestä voisi tulla datanomi tai historian opettaja. Onneksi päätöksen lopussa on teksti: ”kehotamme sinua hakemaan työkyvyttömyyseläkettä, jonka turvin sinulla on mahdollisuus opiskella”. Kielteisen päätöksen mukana tuli valmis hakulomake. Rupesin heti täyttämään lomaketta, jonka liitteeksi pitääkin saada B-lausunto. Lukuisat epikriisit ja kuntoutussuunnitelma, jotka olivat liitteenä tuossa nuoren kuntoutusrahahakemuksessa, eivät nyt sitten riitäkään. Odotan edelleen viestiä Lastenklinikalta, kuka poikani lukuisista lääkäreistä tuon lausunnon kirjoittaa.

Tänään huomasin, että vammaistukipäätöksessä lukee, että Kelalle tulee ilmoittaa, jos sinulle maksetaan työkyvyttömyyseläkettä. Kela ei ilmeisesti itse huomaa asiaa. Vammaistukea ei makseta eläkkeen saajille. Eli periaatteessa olen nyt sitten vähän kuin turhaan hakenut tuon yli 16-vuotiaan vammaistuen pojalleni, kun hänestä taitaa tulla eläkeläinen.

Eläkettä saavalle vammaiselle maksetaan eläkettä saavan hoitotukea, joka voidaan myöntää vasta kun eläkepäätös on tehty. Lisäksi voi hakea opiskelua varten eläkkeen saajan kuntoutusrahaa, mikä edellyttää ammatillisen kuntoutuksen päätöstä Kelalta. Tipuitko kärryiltä? Älä välitä, niin minäkin. Nyt pitäisi kysyä rouva Googlelta miten nämä eläkettä saavan tukisysteemit nyt sitten menikään.

Leijonaemot ry järjestää Voimauttavan Vertaistuki- viikonlopun syyskuussa juuri tässä nivelvaiheessa olevien erityislasten vanhemmille (lue lisää viikonlopusta). Paikalla on asiantuntijoita, jotka osaavat neuvoa tukiasioissa, kun lapsi täyttää 16 vuotta tai suunnittelee kotoa pois muuttoa. Sinä, joo juuri sinä 13-vuotiaan tai vanhemman lapsen vanhempi. Tämä viikonloppu on tarkoitettu juuri sinulle. Itse muistan miettineeni poikani ollessa 13-vuotias, että onneksi on vielä pitkä aika ennen kuin hän täyttää 16 vuotta. Katinvillat, tuo kolme vuotta on mennyt nopeammin kuin muutama kuukausi.

Heinäkuussa vietämme 16-vuotissynttäreitä emmekä stressaa näiden tukiasioiden kanssa. Päätökset ja B-lausunnot tulevat kun tulevat ja hakemuksetkin täytän vuosien saatossa kertyneellä kokemuksella. Asiat varmasti järjestyvät, vaikka se voimavaroja viekin. Synttäripäivän aamuna pistän Sweet sixteen-kappaleen soimaan ja samalla lähetän nöyrän kiitoksen yläkertaan, että poikani on saanut elää niin pitkään, että hänestä tulee eläkeläinen.

2 kommenttia

Kategoria(t): Janet

2 responses to “NOT SO SWEET SIXTEEN

  1. Emeli

    Ei liikuntavamma tosiaan sulje asiantuntija-ammatteja pois! Meillä yliopiston ovella käy vähän väliä invataksi ja sen lisäksi olen tavannut muutaman opaskoiran kanssa kulkevan opiskelijan. Ja tunnetustihan mielenterveysongelmat ovat korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa hyvinkin tavallisia. Tiedä vaikka täysin terveet olisit vähemmistönä.😀

  2. Merja Oinonen

    Hei!
    Kirjoituksesi oli ihana. Olin samojen ajatusten kanssa 4 v sitten. Tyttäreni täyttää nyt heinäkuun lopulla 20v.
    Oli se melkosta sekamelskaa, kun piti täyttää jos jonkin moista lippua ja lappua. Kela vielä soitti peräänkin ja kyseli mitä tyttäreni ymmärtää.
    Huh muistan vielä kyseisen hetken, kun olin kaupassa puhelimen soidessa, muistan missä hyllyn välissä seisoin. Hih… hassua.
    Lopulta sanoin kelan tätille, että täytän kaikki hakemukset, niin saatte itse päättää mitä tukea annatte. No tyttäreni sai eläkkeen ja eläkkeen saajan hoitotuen. Hyvä näin.
    Opiskelemaan hän pääsi vasta viime vuonna (2015) ja on tykänny kovasti olla koulussa.
    Nyt olen auttanut yhtä yh-isää vastaavien papereiden kanssa ja todennu, että lomakkeet ovat muuttununeet jollain lailla vaikeammiksi täyttää.
    Mutta toivon, että hänen poika saa oikeat tuet ja etuudet.

    Kesäisin terveisin täältä itä-rajalta Merja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s