Kuukausittainen arkisto:heinäkuu 2016

Pelkoa ja positiivista asennetta

Kirjoittaja Leijonaemo

Aiemmin luulin itseäni vahvaksi ihmiseksi. Helppoja kortteja elämään en ole saanut. Viimeisen vuoden aikana olen saanut kuitenkin huomata, kuinka paljon enemmänkin voin kestää. Olen yllättynyt, ehkä helpottunutkin siitä, että jaksoin ja jaksan edelleen.

Kun pienen ihmisen kipua ja tuskaa seuraa vierestä, väkisinkin jokin osa itsestä pakahtuu suunnattomaan suruun ja epätoivoon. Olen iloinen, että osaan pitää sylissä ja kädestä Leijonaemon rauhallisella varmuudella, peittää oman pelkoni. Tutkimukset sujuvat tällä tavoin paljon helpommin. Se on tärkeintä.

Välillä, kun ahdistus tuntuu kasvavan todella suureksi, havahdun miettimään, että olotilani muistuttaa kuin paksua sumua, sellaista, mistä voisi leikata palan. Hengitys salpautuu ja itkua ei voi estää.

Pelko, se siellä muistuttelee olemassaolostaan. Pelko, joka ei kai kenenkään äidin sydämestä lähde pois, menettämisen pelko. Kun jättää pienen itkevän pennun leikkaussalin ovelle toivoen, että näemme taas.

Piinaava odotus. Kun et oikein tiedä, haluatko lääkärin soittavan. Kuitenkin sydän puhelimen soidessa lyö ylimääräisen lyönnin.

Positiivinen, elämänmyönteinen, iloinen ja hymyilevä. Näillä sanoilla minusta varmaan puhuttaisiin, ja totta sekin on.

Olen oppinut Leijonaemon matkallani myös aivan uudenlaisen puolen itsestäni. Positiivinen olen kai pyrkinyt aina olemaan, mutta vastoinkäymiset toinen toisensa perään ovat hioneet kaikki kulmat suoriksi ja kiillottaneet pienien asioiden pinnan.

Olen todella oppinut elämään hetkessä ja nauttimaan jokaisesta päivästä. Olemaan murehtimatta huomisesta, koska tämä hetki on nyt, ja vain sillä on väliä. Olen oppinut olemaat läsnä. Väsymys toki vaivaa välillä niin, että kaikki tuntuu ylitsepääsemättömältä. Olen kuitenkin uskaltanut armahtaa silloinkin itseni, sillä enempää kuin mitä jaksaa ei kenenkään tarvitse tehdä.

Avun vastaanottaminen ja pyytäminen on oma lukunsa, mutta kun siihen oppii, huomaa, ettei ole yksin.

Olen itsekin pyrkinyt voimavarojeni mukaan spontaanisti auttamaan muita, sillä tiedän itse, miten korvaamatonta apua ja iloa se voi toiselle tuottaa. Pienikin ele kiireen keskellä auttaa, tiedän sen itsekin – muutamatkin kyyneleet tuoreiden pullien ja poimittujen mustikoiden vuoksi itkeneenä.

Uskon vakaasti siihen, että elämä kantaa. Lopulta kuitenkin elämä jatkaa kulkuaan, tapahtui mitä tahansa.

Jos voin tehdä tästä hetkestä omalla positiivisella asenteellani edes hieman paremman, olen tyytyväinen.

Hetkinä, jolloin epätoivo vaivaa, saan voimaa toki läheisistä, mutta joskus paras apu tulee toiselta leijonaemolta. Hän tietää, ettei aina edes sanoja tarvita, riittää että kuittaa lukeneensa viestin tai kuuntelee.

Vahva, sanavalmis, rohkea ja läheisiään puolustava Leijonaemo. Kulunut vuosi on kasvattanut nämä piirteet ihan uusiin ulottuvuuksin.

Olen ylpeä siitä, että uskallan astua puolustamaan lapseni oikeuksia ja seisomaan tukena vaikka itseäkin pelottaa.

Minä olen Leijonaemo. Ja me selvitään tästäkin.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Leijonaemo

Hidasta elämää

Kirjoittaja: Leijonaemo

Sinun kanssasi ei voi kiirehtiä, sinua ei voi hoputtaa. Sinulla on oma maailmasi, oma tahtosi, oma aikataulusi ja niistä on pidettävä kiinni. Jokainen päivä kulkee samaa tuttua rataa. Jokaista päivää rytmittää terapiat, ruokailut, päiväunet ja lääkkeiden annot. Perheemme elämä on helpompaa kun elämämme tarkasti sinun aikataulusi mukaan.

Olet opettanut minulle kärsivällisyyttä. Vaikka cp-vammasi on melko vaikea, haluat silti toisinaan syödä itse. Voi kai sitä sormiruokailuksikin kutsua kun kauhaiset ruokaa nyrkkiisi, viet suutasi kohti ja yli puolet päätyy joka kerta lattialle. Se vaatii kärsivällisyyttä. Sinulla on oikeus syödä halutessasi itse, mutta se on hidasta. Hidasta ja erittäin sotkuista. Ruokailu kestää helposti tunnin, vaikka syöttäisinkin sinua. Ja oksennus tulee helposti, jolloin aloitamme kaiken alusta.

Sinun kanssasi ei koskaan lähdetä mihinkään nopeasti. On pidettävä tuumaustauko ja mietittävä onko sinua järkevää ottaa mukaan. Sopiiko se aikatauluihisi ja olisiko retki sinulle miellyttävä kokemus vai ainoastaan rasite. On muistettava infektioriski. On huolehdittava että mukana on kaikki tarpeellinen. Jos jotain tapahtuu, jos päädymmekin sairaalaan kesken retken.

On aina huolehdittava että autossa on riittävästi polttoainetta, että sairaalakassi on aina valmiina. On huolehdittava että kännykässä on virtaa ja laturi on laukussa. On tehtävä etukäteen toimintasuunnitelma, mietittävä mitä jos, miten toimin, mistä saan apua. On tiedettävä kuinka nopeasti ambulanssi pääsee perille, mikä on matka lähimmälle lastenosastolle, sillä Suomi on pitkä maa.

Rakastan silti retkiä kanssasi. Vaikka lähteminen on hidasta ja vaatii suunnittelua. Vaikka olisi helpompaa vain pysytellä kotona. Mutta kun näen sinun silittävän vasikkaa silmät sädehtien ja kuulen naurusi kun kastelen varpaasi mereen, tiedän että kaikki oli sen vaivan arvoista. Olet vielä niin pieni, että retkien ei tarvitse suunnata kauaksi. Riittää että pääset silittämään koiraa, saat tuntea metsän tuoksun ja kosket kuusen uutta vaaleanvihreää oksaa. Elämä on juuri siinä hetkessä.

Hidasta mutta hyvää elämää.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Leijonaemo