Pelkoa ja positiivista asennetta

Kirjoittaja Leijonaemo

Aiemmin luulin itseäni vahvaksi ihmiseksi. Helppoja kortteja elämään en ole saanut. Viimeisen vuoden aikana olen saanut kuitenkin huomata, kuinka paljon enemmänkin voin kestää. Olen yllättynyt, ehkä helpottunutkin siitä, että jaksoin ja jaksan edelleen.

Kun pienen ihmisen kipua ja tuskaa seuraa vierestä, väkisinkin jokin osa itsestä pakahtuu suunnattomaan suruun ja epätoivoon. Olen iloinen, että osaan pitää sylissä ja kädestä Leijonaemon rauhallisella varmuudella, peittää oman pelkoni. Tutkimukset sujuvat tällä tavoin paljon helpommin. Se on tärkeintä.

Välillä, kun ahdistus tuntuu kasvavan todella suureksi, havahdun miettimään, että olotilani muistuttaa kuin paksua sumua, sellaista, mistä voisi leikata palan. Hengitys salpautuu ja itkua ei voi estää.

Pelko, se siellä muistuttelee olemassaolostaan. Pelko, joka ei kai kenenkään äidin sydämestä lähde pois, menettämisen pelko. Kun jättää pienen itkevän pennun leikkaussalin ovelle toivoen, että näemme taas.

Piinaava odotus. Kun et oikein tiedä, haluatko lääkärin soittavan. Kuitenkin sydän puhelimen soidessa lyö ylimääräisen lyönnin.

Positiivinen, elämänmyönteinen, iloinen ja hymyilevä. Näillä sanoilla minusta varmaan puhuttaisiin, ja totta sekin on.

Olen oppinut Leijonaemon matkallani myös aivan uudenlaisen puolen itsestäni. Positiivinen olen kai pyrkinyt aina olemaan, mutta vastoinkäymiset toinen toisensa perään ovat hioneet kaikki kulmat suoriksi ja kiillottaneet pienien asioiden pinnan.

Olen todella oppinut elämään hetkessä ja nauttimaan jokaisesta päivästä. Olemaan murehtimatta huomisesta, koska tämä hetki on nyt, ja vain sillä on väliä. Olen oppinut olemaat läsnä. Väsymys toki vaivaa välillä niin, että kaikki tuntuu ylitsepääsemättömältä. Olen kuitenkin uskaltanut armahtaa silloinkin itseni, sillä enempää kuin mitä jaksaa ei kenenkään tarvitse tehdä.

Avun vastaanottaminen ja pyytäminen on oma lukunsa, mutta kun siihen oppii, huomaa, ettei ole yksin.

Olen itsekin pyrkinyt voimavarojeni mukaan spontaanisti auttamaan muita, sillä tiedän itse, miten korvaamatonta apua ja iloa se voi toiselle tuottaa. Pienikin ele kiireen keskellä auttaa, tiedän sen itsekin – muutamatkin kyyneleet tuoreiden pullien ja poimittujen mustikoiden vuoksi itkeneenä.

Uskon vakaasti siihen, että elämä kantaa. Lopulta kuitenkin elämä jatkaa kulkuaan, tapahtui mitä tahansa.

Jos voin tehdä tästä hetkestä omalla positiivisella asenteellani edes hieman paremman, olen tyytyväinen.

Hetkinä, jolloin epätoivo vaivaa, saan voimaa toki läheisistä, mutta joskus paras apu tulee toiselta leijonaemolta. Hän tietää, ettei aina edes sanoja tarvita, riittää että kuittaa lukeneensa viestin tai kuuntelee.

Vahva, sanavalmis, rohkea ja läheisiään puolustava Leijonaemo. Kulunut vuosi on kasvattanut nämä piirteet ihan uusiin ulottuvuuksin.

Olen ylpeä siitä, että uskallan astua puolustamaan lapseni oikeuksia ja seisomaan tukena vaikka itseäkin pelottaa.

Minä olen Leijonaemo. Ja me selvitään tästäkin.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Leijonaemo

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s