Entä jos käyntikortissa lukeekin omaishoitaja?

Kirjoittaja: Leijonaemo

Olen ollut elämäni aikana kaksi päivää työttömänä. Olen tottunut työyhteisön tukeen, arvostukseen ja yhteisiin kahvitaukoihin työkavereiden kanssa. Minulla oli oma työkännykkä, läppäri, firman luottokortti ja tein työmatkoja lentämällä. Se oli jännittävää ja hienoa aikaa. Sitten minusta tuli äiti ja lapseni omaishoitaja.

Työssäni totuin säännöllisiin keskusteluihin esimieheni ja työkavereideni kanssa. Käytiin läpi onnistumisia ja iloittiin menestyksestä. Myös kritiikkiä, palautetta ja apua pyydettiin ja annettiin ja virheistä haluttiin oppia.

Entä omaishoitajana sitten? Kukaan ei anna kehuja siitä kuinka hyvin jaksoin valvoa yöllä tai kuinka hienosti jaksoin jälleen kerran siivota oksennukset keittiön lattialta. Ei ole laadunvalvontaa varmistamassa, että lääkkeitä on varmasti annettu oikea määrä oikeaan aikaan. On vain minun silmäni ja minun muistini. Kukaan ei anna palautetta, kukaan ei kehu, kukaan ei tsemppaa. Kukaan ei huolehdi työergonomiasta ja oikeista nosto- ja kantoasennoista. Lounasta ei syödä päivittäin ulkona, eikä kahvia oteta automaatista. Minun on pidettävä itse itselleni kehityskeskustelu ja mietittävä, miten saisin arjen sujuvammaksi. Palautteen saan lapseltani suoraan ja kaunistelematta joko itkun tai naurun muodossa. Ei ole työterveyshoitajaa jolta pyytää sairaslomaa flunssan ajaksi. Työpäivä alkaa silloin kun sinä heräät ja päättyy kun nukahdat, mutta se ei tarkoita sitä, että olisin silloinkaan vapaa. Untasi on vahdittava epilepsiakohtausten varalta. Minulle kuuluisi lomaa kolme vuorokautta kuukaudessa, mutta en raaski pitää niitä. En halua laittaa sinua laitokseen.

Rahasta minä en tätä työtä tee. Teen tätä rakkaudesta. Haluan nähdä sinun kasvavan ja kehittyvän. Haluan huolehtia, että saat elää mahdollisimman normaalia elämää rajoitteesi huomioon ottaen. Haluan pitää sinua sylissä ja laulaa sinulle. Haluan olla äitisi, sillä sinun hymysi on suurin palkinto ja kiitos tekemästäni työstä. Tätä työtä ei tehdä läppärillä, sähköpostilla tai kännykällä, tätä tehdään sydämellä.

Advertisements

1 kommentti

Kategoria(t): Leijonaemo

One response to “Entä jos käyntikortissa lukeekin omaishoitaja?

  1. Tarja Jaakkola

    Tämä kirjoitus on kuin omasta päästäni. Jaoinkin siitä osan facebook sivuillani. Kiitos ja ihanaa elämää Sinulle ❤

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s