Omaishoidon ja opiskelun ja työn yhdistäminen, mahdotonta vai mahdollisuus?!

Kirjoittaja: Leijonaemo

Vertti syntyi 18.8.2014 Naistenklinikalla ja melko heti selvisi, että kaikki ei ole hyvin. Kromosomihäiriö aiheutti paljon ongelmia. Aivokurkiaisen puutos, microftalmia vasemmassa silmässä, huuli- ja suulakihalkiot, esofagusatresia, laskeutumattomat kivekset. Ja nyt parin vuoden sisään huomattu paljon kehitysviivettä ja lihasheikkoutta. Mutta meillä on iloinen, hyväntuulinen ja sosiaalinen ”peppukiitäjä” nyt kotona, joka monen muun kaksivuotiaan tavoin tyhjentää keittiön laatikoita, pyykkikoreja ja kenkätelinettä.

Lähdin opiskelemaan lähihoitajaksi tammikuussa 2016. Opiskelu on kokopäiväistä; maanantaista perjantaihin 8.15-noin 14, tai myöhempään ja siihen kuuluu viiden viikon työssäoppimiset n. 3x vuodessa. Työ on pääasiassa tuolloin vuorotyötä, aamua, iltaa ja mahdollisesti yötä, arkena ja viikonloppuna. Lisäksi toki kaikki kotitehtävät, ryhmätyöt ja itseoppimiset, huoh! Välillä on ollut aika ja pinna lopussa, mutta kohta jo vuosi takana ja toinen edessä. Lisäksi hoidan miehen yrityksen laskutuksen toimistollamme vähintään kerran viikossa. Yleensä viikonloppuna.

Kyselin omaishoitajaksi pääsyä jo silloin kun Vertti oli 6kk, mutta tuolloin Kouvolan linjaus (ainakin tällä yhdellä virkailijalla) oli, että alle kolme vuotiaan lapsen omaishoitajaksi ei pääse. Soittele uudestaan kun lapsi kasvaa. Ei auttanut, että kertoi nenämahaletkusta, silmän mahdollisesta sokeudesta, leikkauksista, syömisvaikeuksista, tukoksista ruokatorvessa… Juu EI!

Kun Vertti oli vuoden ja 5kk, lähdin siis opiskelemaan, ja Vertti päiväkotiin kolmeksi päiväksi viikossa / 12 päivää kuussa. Kaksi päivää oli varattu mummille ja ukille, jotka muuttivat toiselta puolelta Suomea avuksi. Olen heille ikuisesti kiitollinen. Mies kun on reissuhommissa yleensä viikot ja taloudessa on myös kaksi teinityttöä (13 ja 16 vuotiaat), sekä kaksi isoa koiraa, voin sanoa, että kaiken tämän yhdistäminen ei olisi ollut mahdollista ilman heitä; mummia ja ukkia. Lisäksi näistä teineistä on myös paljon apua, vaikka joskus pinnat on tiukilla koko kolmikolla.

Kesällä kun Vertti täytti kaksi, päätin kokeilla omaishoitajuutta uudelleen. Tein hakemuksen ilman soittamista, ja sieltä tulikin melko pian virkailija-täti kotikäynnille. Oli syyskuu, mutta koska hakemus oli mennyt jo elokuussa, ei hänellä ollut mitään sitä vastaan, että olen omaishoitaja. Pahoitteli vielä edellisen virkailijan sanomisia, ja että kyllä nämä pitäisi katsoa tapauskohtaisesti. Nyt olen siis omaishoitaja, opiskelija, apulainen yrityksessä, välillä vuorotyöläinen, viikot yh, teinityttöjen äiti ja mitä kaikkea nyt muuta äidit tekevätkään, tiedätte kyllä😉

Isä on toki mukana kuvioissa aina kun kotosalla viihtyy. Joskus arkena, mutta pääosin viikonloppuina.

Omaishoidon vapaat (3vrk/kk) Vertti tulee olemaan perhehoidossa. Hän on nyt käynyt muutamasti tutustumiskäynnillä heillä, ollut siis muutamasta tunnista koko päivään. Yö vierailuja ei olla vielä toteutettu, itselle koko päivä omaa aikaa on jo PALJON! Tai no, omaa ja omaa, laskutusta, opiskelutehtäviä, siivoamista, kaupassa käyntiä, teinien viihdyttämistä ja kuskaamista. Mutta sekin, että ne saa tehdä ”rauhassa” ja ikävästi sanottuna ”olla lomalla omasta lapsesta”. Mutta tiedän, että tämä on oikea vaihtoehto. Saan koulusta oppia omaa tulevaisuutta varten omaishoitajana, mahdollisen työpaikan sekä mielenrauhan, koska en osaa olla ”vain kotona”. Siivous, pyykki ja villakoira-rumba 24/7 ei ole minua varten. Jaksan hoitaa kotiakin paremmin, kun en ole jatkuvasti siellä. Tiedän että lapsi saa kuntoutusta paremmin päivähoidossa kuin minun kanssa vain kotona olemalla. Olen valmis olemaan ja mukana kaikissa leikkauksissa, sairaalajaksoilla, jos lapsi on kipeä yms. yms. Silloin jää koulu, työt ja muut asiat ja jaksan laittaa kaiken voimavaran tuohon pieneen ihmiseen.

Minulle tämä on mahdollisuus!

Jätä kommentti

Kategoria(t): Leijonaemo

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s