Mistä kenkä puristaa?

Kirjoittaja: Pia Lemmetty

Helsingissä omaishoito on nyt kuuma peruna. Omaishoitajien kiinnostavuus lisääntyy näin vaalien alla ja monilla on asiasta mielipide.

Omaishoito mielletään yhä pääosin ikäihmisten hommaksi – ja tottahan on, että suuri osa omaishoitajista on eläkeläisiä. Maassamme on kuitenkin tuhansia työikäisiä omaishoitajia, joiden asemaa ei pitäisi verrata eläkkeellä olevien tilanteeseen.

Maija Anttilan blogikirjoitus, Omaishoidosta lisäselvityksiä, kuvaa mielestäni hyvin sitä, kuinka kuutamolla monet päätöksentekijät ovat työikäisten omaishoitajien tilanteesta.

”Alle 18v. ryhmän omaishoitajilta tuli paljon erilaista palautetta ja perheiden elämäntilanteita kuvaavia kertomuksia. Niiden pohjalta oli kuitenkin vaikeata arvioida, mistä oikeastaan kenkä puristi, olivatko ne vapaapäivät, muu tuki vai vain palkkioasia. Siksi on tarpeen selvittää asiaa vielä tarkemmin, jotta lautakunta voisi jatkossa tehdä oikeat johtopäätökset kriteerien osuvuudesta ja muista tuen tarpeista. Monet omaishoitajat valittivat jaksamistaan ja tuen tarvetta. Näihin asioihin uudistettu omaishoitolaki pyrkii juuri turvaamalla 2 -3 vapaapäivää ja velvoittamalla kuntia kehittämään muita omaishoitoon liittyviä tukipalveluita.”

Teksti on suora lainaus blogista yhtä korjattua yhdyssanavirhettä lukuunottamatta. Olin yksi palautteen kirjoittaneista. Selvennän tässä nyt Anttilalle ja kaikille muillekin, mistä se työikäisten omaishoitajien kenkä puristaa.

Me työikäiset omaishoitajat emme ole vielä maksaneet eläkkeitämme. Kaikilla meistä ei välttämättä ole muita tuloja omaishoidon tuen lisäksi. On aika eri juttu, jos esim. 390 €:n tuki tulee säännöllisesti maksettavan eläkkeen päälle, kuin jos se on se ainoa tuki. Omaishoito säästää valtion ja kuntien kassoista kansantalouden kannalta merkittäviä summia – olisi aika, että tämä näkyisi myös palkkioissa!

Perustulokokeilussa 1 500:lle suomalaiselle maksetaan vastikkeetta 560 €/ kk verottomana, mutta me vammaisia ja sairaita lapsiamme kotona hoitavat äidit ja isät saamme kynsin hampain perustella, miksi olisimme ansainneet bruttona esim. tuon 390 €. Itse perustulokokeilua en lähde tässä puolustamaan tai vastustamaan, mutta vertaus on osuva.

Omaishoidon tuessa on paljon lähes absurdilta tuntuvia yksityiskohtia: jos hoidettava joutuu sairaalaan tai hoitaja vaikka katkaisee jalkansa, pistetään tuki tauolle. Onko niin, että hoitajankaan ei tarvitse syödä silloin, kun hoidettava on sairaalassa?

Omaishoidon vapaissa maksettavaksi tulee omavastuu. Joka kerta, kun pidän 6 tunnin vapaan, joka siis vastaa laissa säädettyä vuorokauden vapaata, maksan reilun 11 €:n omavastuun lomasta. Aiemmissa työpaikoissani sain lomarahaa, mutta nyt saankin maksaa siitä, että pidän lomaa. Erikoista kerrassaan.

Monelle omaishoidon tuki on myös mahdollisuus tehdä osa-aikaista työtä ja ottaa tarvittaessa palkattomia työpäiviä hoidettavan tilanteen sitä vaatiessa. Jos herää joka yö monta kertaa hoitamaan lastaan, hoitaa terapiat ja lääkitykset ja kantaa sydämessään jatkuvaa huolta, ei välttämättä jaksa eikä pysty tekemään täyttä työviikkoa. Ja kuten sanottu, joillakin tilanne on myös se, että muun työn tekeminen ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Molemmissa tapauksissa omaishoidon tuen ehdottomasti tärkein osuus on siis taloudellisen toimeentulon turvaaminen – minkään muun tukitoimen en näe tuovan leipää pöytään. Iäkkäillä omaishoitajilla raha voi monesti olla tosissijainen asia, koska eläke maksetaan tuista huolimatta ja itse hoidettavakin pystyy omalla eläkkeellään maksamaan perheen elämisen kuluja.

Omaishoitajuus on monelle se päätyö, josta saa pääasiallisen toimeentulon. Kuka hakisi töihin, jos työpaikkailmoitus näyttäisi tältä?

”Palvelukseen halutaan omaishoitaja. Työaika on keskimäärin 672 h / kk. Palkka on 0,59 €/h bruttona. Lomaa on 18 h/kk, josta maksetaan omavastuu työnantajalle. Työsopimus tehdään toistaiseksi voimassaolevana, mutta se voidaan laittaa tauolle, jos hoidettava joutuu esim. sairaalaan. Työtehtäviin kuuluu mm. hoidettavan ympärivuorokautinen avustaminen sekä apuvälineistä ja lääkityksestä huolehtiminen. Sairausloma-ajaksi ei ole mahdollista saada sijaista, mutta sairaustapauksissa palkan maksaminen katkaistaan, jos sairaus kestää vähänkin pidempään. Työsuhde-etuna oli toissa vuonna harjoittelijoiden tekemä kasvohoito puoleen hintaan”

Kuva: Piia Ikonen. Kiitos Pialle, että saimme julkaista kuvan Leijonaemojen blogissa.

Advertisements

3 kommenttia

Kategoria(t): Pia

3 responses to “Mistä kenkä puristaa?

  1. Pauliina

    Jännä juttu että lastaan hoitavan omaishoitajan tuki menee sairaalahoidon ajaksi katkolle. Usein se vanhempi on sielä sairaalassa 24/7 mukana hoitamassa sitä lasta…

  2. Katri

    Myös aikuisen mukana yleensä on omainen 24/7.
    Omainen ei välttämättä osaa puhua, saattaa olla sen verran omatoiminen, että yrittää sängystä pois yöllä jne jne…
    Joskus hootohenkilökunta jopa toiveikkaasti kysyy, että voitko yöpyä…

  3. merja

    Olen sairaseläkkellä oleva entinen omaishoitaja.Rakas poikani ei enää ole täällä, vaan siellä paremmassa paikassa. On se outoa ettei omaishoitana saa kunnon palkkaa vieläkään….aina luvataan ja luvataan….Poikani kuolemasta on jo 13v. Ja tuntuu ettei mikään ole muuttunut! Ovatko päättäjät ajatelleet omaishoitajan eläkettä, pieni kunta ja täysin autettava omainen, palkka vähän yli 200 euroa, siitähän kertyy suunnaton eläke. Minullakin jäi kymmenisen vuotta vielä jäljelle työvuosia kun poikani kuoli, mutta kukahan sitä hoitajan kuntoa olisi aikoinaan hoitanut? Kremppaa siellä täällä, vuosien univae, jaksoin sentään seitsemän vuotta tehdä töitä, sitten tuli stoppi. Eletään eteenpäin päivä kerrallaan siihenhän totuttiin jo omaishoitajan aikoina. Sydämellä omaishoitajat hoitavat läheisiään ja rakkaudella, joskus yli voimavarojensa ja ilman kunnon yöunia. Itse, joskus kun katselin kuvia makuhuoneen kutsuvista sängyistä….ajattelin , kun pääsisin tonne ja saisin vaan nukku ja nukkua. Nostan hattua kaikille omaishoitajille, teette hienoa työtä ja apu olisi tarpeen , niin rahallinen kuin apukädet arjessa!!!!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s