Omaishoitaja jää ilman tukea

Kirjoittaja Helsinkiläinen Leijonaemo

Helsingillä ei ole puheista huolimatta tarjota muita palveluja omaishoidon tuen tilalle vaan perheemme jätettiin täysin tyhjän päälle. Olen aiemmin ollut kahden pitkäaikaissairaan lapseni omaishoitaja (hoitoisuusluokka 2.), mutta nyt uusien kriteereiden myötä kuopuksestani lakkautettiin tuki kokonaan ja esikoisestani tuki pudotettiin alimpaan luokkaan. Uudet päätökset tulevat voimaan nyt 1.5.2017. Lasteni hoitoisuus ei kuitenkaan ole muuttunut kuin huonompaan suuntaan. Viittaan tältä osin aiempiin kirjoituksiini. Voit lukea lisää tilanteestamme myös täältä
Omaishoitajana Helsingissä ja täältä Viranomaiset ajavat perheen jaksamisen äärirajoille – onko tämä lapsen etu

Julkisuuden ja lukuisien yhteydenottojen ja kirjelmöintien jälkeen omaishoidon sosiaaliohjaaja ilmoitti, että ”ylemmiltä tahoilta on tullut pyyntö arvioida perheemme tilanne uudelleen”.

Tänään kaksi sosiaaliohjaajaa kävivät meillä jälleen kotikäynnillä. Mitään tilanteen uudelleen arviota ei kuitenkaan millään muotoa tehty. Reilun puolen tunnin mittaisella käynnillä meille tarjottiin lapsiperheiden sosiaaliohjausta eli keskustelutukea elämäntilanteeseen sekä ehdotettiin esikoiselle leikkipuistotoimintaa.

Keskustelutuki virka-aikaan ei mitenkään ratkaise ongelmaamme pitkäaikaissairaiden lastemme hoidosta vanhempien ollessa töissä. Päinvastoin virka-aikaan tapahtuva tiettyyn aikaan sidottu tapaaminen estää entisestään täysiaikaisen työnteon.

Leikkipuistotoiminnan ehdottaminen on mielestäni vähintäänkin kummallista. Olen kaikissa selvityksissäni tuonut esiin lasteni hoitoisuuden, terapioihin kuljettamisen tarpeen, oireseurannan tärkeyden sekä lääkitystarpeet. Leikkipuiston työntekijöillä ei ole oikeutta lääkitä lapsia eikä heillä ole resursseja seurata yksittäisen lapsen vointia, ruokailua ja oireilua päivittäin. Kukaan ei myöskään kuljeta lapsiani leikkipuistosta terapioihin. Erityisruokavalion mukainen välipalakaan ei millään rahalla järjesty leikkipuistossa. Kaiken tämän olen selvittänyt jo vuosi sitten yrittäessäni tuolloin löytää ratkaisuja pienen koululaisen iltapäiviin.

Perheemme jätettiin kaikista puheista ja lupauksista huolimatta täysin tyhjän päälle. Emme saa palveluita lapsiperheiden kotipalvelusta emmekä vammaispalvelusta. Peruspalvelut (päivähoito, leikkipuistotoiminta yms.) eivät valitettavasti riitä tarpeisiimme. Tarjottu lapsiperheiden sosiaaliohjaus ei myöskään kohtaa nyt tarpeitamme, kun ongelmana on sairaiden lasten hoito vanhempien työpäivien ajan omaishoidon tukien nyt dramaattisesti pudotessa ja poistuessa. Mikäli omaishoidon tuki olisi jatkunut ennallaan emme mitään muita palveluja edes tarvitsisi.

 

Me Leijonaemot ry:ssä emme voi käsittää miten hyvä suunnitelma omaishoitajien jaksamisen tukemisesta kääntyykin näin päälaelleen sitten käytännössä, että uudistus tekee perheen tilanteen täysin mahdottomaksi ja perhe jää ilman tarvitsemiaan tukitoimia, huolimatta virastopäällikkö Jolkkosen lupauksesta, että ketään ei jätetä tyhjän päälle.

 

 

 

Mainokset

3 kommenttia

Kategoria(t): Leijonaemo

3 responses to “Omaishoitaja jää ilman tukea

  1. Yks äippä vaan

    Näin saadaan väsyneitä vanhempia ja rahattomia burn outissa olevia vanhempia joilta lapset otetaan huostaan kun eivät jaksa ja lapset on laitoksissa… vanhemmat eivät pääse edes töihin kun masennus iskee ja voimattomuus tilanteeseen. Ei ole erilasta Lahden kaupungilla… ei kun on, Lahdessa pitää olla ”vamma” diagnoosissa että saa edes alinta tukea. Nimimerkillä kokemusta on: olen yh, 3 lasta 2 kotona 1 huostassa, 2 pienemmällä omat tutkimukset… mutta ei vamma diag. Joten ei tukea. Tehostettu perhekuntoutus, mikä käytännossä on se että tulee 1-2 työntekijää juttelemaan ja takastamaa onko laskut ja hakemukset hoidettu…. toimeentulotuella olen tähän asti hoitanut erityislapsia enkä oo pässyt mihinkään. Kun lääkärikäyntejä, koulupalavereita, terapiat, kauppareissut mennään bussilla koska ei rahat riitä autoon jouduin sen laittaa pois.

  2. Paluuviite: Ei suuret puheet suuta halkaise! - Vastarannan Sanna Kiiski

  3. Paluuviite: Yhdenvertaisuutta Helsingin tyyliin | Leijonaemojen blogi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s