Helsinki säästää omaishoidosta ja se tulee kalliiksi

Kirjoittaja: Marja Kaitaniemi

 

 

 

 

 

 

Helsinki on tiukentanut omaishoidon tuen saamisen kriteereitä tavalla, joka ajaa erityisesti lasten omaishoitajia mahdottomiin tilanteisiin. Uudistuksen takana on viime kesänä voimaan tullut omaishoitolain uudistus, jonka tarkoitus oli turvata kaikille omaishoitajille vähintään kaksi vapaapäivää kuukaudessa. Helsinki käyttää lakiuudistusta verukkeena heikentää omaishoitajien asemaa, vaikka sosiaali- ja terveysministeriökin on huomauttanut, että se ei ole kaupungin edun mukaista.

Lasten omaishoitajat ovat erityislasten vanhempia. Erityislapsilla on hyvin erilaisia diagnooseja. Hoidettavilla lapsilla voi olla jatkuvaa lääkehoitoa ja oireiden seurantaa vaativia sairauksia. Moni omaishoidettava lapsi tarvitsee apua kaikissa päivittäisissä toiminnoissa. Omaishoitajien työ vaatiikin usein erityisosaamista, kuten kommunikaation apuvälineiden tai kuntoutusmenetelmien käyttöä.

Nopealla laskutoimituksella on ilmiselvää, että kaupunki todella tekee omalle taloudelleen hallaa leikkaamalla lasten omaishoitajien tuista. Omaishoitajan palkkio on alimmillaan 392 euroa kuukaudessa. Jos omaishoitajalla on kuukaudessa kaksi vapaapäivää, jolloin lasta hoitaa sijaisomaishoitaja, nämä vapaapäivät maksavat kaupungille noin 110 euroa kuukaudessa.  Yhteensä siis noin 600 euroa kuukaudessa.

Mitä sitten maksaisi vaihtoehto, jossa lapsen vanhempaa ei enää katsottaisikaan omaishoitajaksi? Otetaan esimerkiksi kuvitteellinen perhe, jossa kuusivuotiaan autistisen Jussin äiti on tähän asti toiminut omaishoitajana.

Jussi käy päivisin pidennetyn oppivelvollisuuden ensimmäistä esiopetusvuotta. Omaishoidon tuen loppuessa äiti menee osa-aikatöihin kauppaan, ja tekee lyhyitä työvuoroja vain Jussin ollessa päiväkodissa. Ne omaishoitajan tehtävät, joita äiti on aiemmin tehnyt päivän aikana – puhelut hoitavien ja kuntouttavien tahojen kanssa, erilaisten lomakkeiden ja hakemusten täyttäminen, lääkkeiden ostaminen, siivoaminen jne. – on nyt tehtävä iltaisin töiden jälkeen. Se on haastavaa, koska Jussi on vilkas poika, jolla ei ole vaarantajua. Häntä on valvottava koko ajan. Öisin Jussi heräilee eikä äitikään saa nukuttua.

Jussin äiti alkaa uupua ja pyytää kaupungilta tilapäishoitoa, jotta pääsisi välillä lepäämään.  Tilapäishoitoa ei myönnetä, koska Jussilla ei ole kehitysvammadiagnoosia. Äidille ja Jussille suositellaan perheneuvolaa, jossa he käyvät neljä kertaa puolitoista tuntia kerrallaan. Tämä maksaa kaupungille 1 000 euroa. Lisäksi äidille kerrotaan, että hänen on mahdollista saada tukihenkilö, jos etsii sellaisen itse. Äiti ei jaksa etsiä tukihenkilöä.

Äiti käy lopulta lääkärillä, saa masennusdiagnoosin ja pääsee psykiatrisen poliklinikan asiakkaaksi. Äiti käy kymmenen viikon ajan kerran viikossa poliklinikalla. Käynti maksaa kaupungille 150 euroa eli kymmenen kertaa yhteensä 1 500 euroa. Äiti jää myös pitkälle sairauslomalle.

Jussin hoito kärsii äidin masennuksesta ja Jussi alkaa oireilla entistä pahemmin. Hän rikkoo tavaroita ja käyttäytyy väkivaltaisesti. Päiväkoti tekee Jussista lastensuojeluilmoituksen. Lastensuojeluilmoituksen käsittely maksaa 500 euroa. Lastensuojelussa kartoitetaan aluksi tukitarvetta neljällä tapaamiskäynnillä, jotka maksavat yhteensä 350 euroa. Tapaamisissa käy selväksi, että Jussin hoitaminen ja työssäkäynti oli äidille liian raskas yhdistelmä eikä äiti pysty hoitamaan Jussia kotona. Lastensuojelu toteaa, että Jussille on hankittava hoitopaikka autististen lasten hoitamiseen erikoistuneesta laitoksesta.  Huostaanottopäätöksen valmistelu maksaa 1 000 euroa.

Jussi muuttaa  asumaan autistisille lapsille tarkoitettuun hoitokotiin. Vuorokausi hoitokodissa maksaa kaupungille 400 euroa. Vuosi maksaa täten 146 000 euroa. Äiti jatkaa psykiatrian poliklinikalla käyntiä yhteensä 40 kertaa vuodessa, mikä maksaa 6 000 euroa. Lisäksi äiti saa Kelalta sairauspäivärahaa ja toimeentulotukea.

Vaikka Jussi asuisi hoitokodissa vain yhden vuoden, kustannuksia olisi tämän vuoden aikana kertynyt kaupungille 156 350 euroa. Jos Jussin äiti olisi saanut pitää omaishoidon tuen palkkionsa ja vapaapäivänsä, kustannukset olisivat olleet vuoden aikana 7 200 euroa.

Kaupungin kustannukset vuoden aikana kohosivat siis lähes 150 000 eurolla, kun omaishoitaja jätettiin tukien ulkopuolelle. Vaikka esimerkki on kuvitteellinen, tämä kehityskulku on täysin realistinen monessa helsinkiläisperheessä. Helsingissä oli viime vuonna 937 alle 18-vuotiaan lapsen omaishoitajaa ja moni heistä on huolissaan omasta jaksamisestaan. Kuinka monen omaishoitajan uuvuttamiseen kaupungilla on varaa? Ja miten lasketaan hinta inhimilliselle kärsimykselle, jota kaupungin toiminta aiheuttaa?

 

 

 

 

 

Kustannusarvioita varten on haettu tietoa seuraavista lähteistä:

https://www.lskl.fi/materiaali/lastensuojelun-keskusliitto/Miten_lastensuojelun_kustannukset_kertyvat.pdf

http://www.kuusikkokunnat.fi/SIRA_Files/downloads/Kehitysvammahuolto/Kehva_raportti_2015.pdf

http://dynasty.lohja.fi/Dynasty/kokous/201615986-11-2.PDF

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Leijonaemo

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s